Huhtikuussa riittää kirjastossa ylimääräistä tapahtumaa niin, ettei meinaa ilmoitustaulut piisata. Jouduttiin itse asiassa tilaamaan kaksi uutta isoa ständiä, kun päällekkäistä mainostettavaa alkoi kertyä. Kun nyt vaan vielä tulisivat, pian niitä tarvitaan.
Ensi viikolla voimaan astuvista uusista halvemmista maksuista jo viimeksi puhuttiinkin. Ensi viikon keskiviikkona alkaa taiteilija Lasse Kempaksen Karibia-aiheinen kuvallinen kolmiosainen luentosarja pääkirjaston kokoustilassa. Taiteilija vietti alkukevään Karibialla, ja innoittui siitä niin, että maalasi paikallisista maisemista joukon akvarelleja, joita nyt on huhtikuun ajan näytteillä kirjaston taidelainaamossa. Näyttelyn lisäksi hän pitää siis 3 Karibia-teemaista tunnin luentoa keskiviikkoisin 4.4., 11.4. ja 25.4.klo 17:30-18:30, eri painotuksin tietenkin. Eksoottinen ja mielenkiintoinen aihe, jota kannattaa tulla kuuntelemaan, etenkin kun ilmaiseksi pääsee.
Viikko 16 on sitten Rauman kaupungin 570-vuotisjuhlaviikko, ja se aloitetaan kirjastossa avaamalla maanantaina 16.4. Rauman filatelistikerhon Rauma-aiheinen postikortti- ja merkkinäyttely. Näytteilleasettajat ovat valtakunnallisia, jopa kansainvälisiä palkintoja saaneita filatelisteja, joita Rauman filatelistikerhossa on useampikin (+ minä ja kymmeniä muita rivikerääjiä). Tulossa on monta pientä ja ”kansanomaista” mielenkiintoista kokoelmaa, jossa Rauman historia saa kasvot aivan uudella tavalla. Tule bongaamaan vanhat maisemat, tutustu raumalaisiin kauppiaisiin tai Raumalla rakennettuihin laivoihin. Näyttely on avoinna kolmen viikon ajan pääkirjaston ala-aulassa.
Toinen maanantain 16.4. tilaisuus on kaupunginteatterin ja kirjaston yhteisproduktio. Kirjasto on kerännyt raumalaisten suosikkirunoja, ja teatterin väki, etunenässä teatterinjohtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo, esittävät toiverunoja teatteriravintola Ankkurissa klo 18:00 alkaen. Ilmaiseksi tietenkin. Vielä ehdit ilmoittaa oman runotoiveesi mukaan. Tule pääkirjastoon, ja jätä toive tietopalvelutiskin edessä olevaan laatikkoon. Perusteluitakin saa laittaa. Sen jälkeen merkitse kalenteriisi 16.4. ja tule yleisöksi.
No, keskiviikkona 18.4. on sitten aamulla ensin satusukellusta lapsille lukukummin johdolla Uotilan kirjastossa klo 10, ja pääkirjastossa klo 17:30 alkaa Tapio Koivukarin kirjailijavierailu ( EDIT 30.3. : Ei alakaan! Vierailu peruuntui... harmittaa melkoisesti ). Tiistaisen suuren toritapahtuman juontaja Mika Rapala hoitaa Koivukarin haastattelun, ja aiheena on tietenkin Koivukarin uusin kirja, tulevat kirjat ja kirjailijan Rauma-suhde. Samat teemat ovat käsittelyssä myös perjantaina 20.4. klo 17.30, kun Rapalan tenttiin joutuu/pääsee Topelius-palkinnon talvella voittanut Jukka-Pekka Palviainen. Topelius-palkinto tuli nuortenkirjasta, mutta uusi, syksymmällä ilmestyvä kirja on melko traaginenkin aikuistenromaani; esittelytekstistä päätellen. Toistaiseksi Palviaisen teokset ovat sijoittuneet Raumalle; onkohan tilanne muuttumassa nyt kun hän asuu Sastamalassa? Tule kuulolle, ja kysy vaikka itse! Tarkoitus on järjestää suht ”intiimejä” ja vuorovaikutteisia rentoja tilaisuuksia, pääkirjaston yläkerran ”lukuaukiolla”. Tule ajoissa, niin saat varmasti istumapaikan läheltä.
Ei kirjailijavierailu ole suinkaan perjantain ainoa ponnistus, vaan kirjasto osallistuu vielä kevätmarkkinoillekin omalla teltallaan, missä kirjastovinkkarit levittävät kirjastosanomaa kannettavan ja kirjakärryjen avulla. Yhden vuoden perinteet velvoittavat, eli viime vuonna oltiin myös, ja hyväksi havaittiin. Ja laulava kirjastonhoitajamme Piia Päivike esiintyy lavalla viimevuotiseen tapaan vs. kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Risto Kuparin säestyksellä. Teltallamme saattaa olla arvontakin, joten poikkea!
Sivu loppui jo, mutta kerrotaan nyt vielä, että 16.4. avataan kolmeviikkoinen raumalaista kirjallisuutta esittelevä näyttely pääkirjastossa, ja Lapin lähikirjastossa on Lapin kunnan historiaa kertaava näyttely. Lukuviikolla 23.4. -28.4. jaetaan ahkerille lainaajille lukupäiväkirjoja kaikissa Rauman kirjastoissa ja Lapin lähikirjaston perinteiset 10 sentin poistokirjamyyjäiset ovatkin sitten jo toukokuun puolella, 5.5.
Lainaamaan pääsee joka päivä.
keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Vastavirtaan
Bensa kallistuu, sähkö kallistuu, ruoka kallistuu, kirjat kallistuu, inflaatio kasvaa, kirjaston käyttö kallistuu… eikun, hetkinen… kirjaston käyttö ei kallistu, vaan halpenee!
Satakunnan yhteiskirjastojärjestelmä Satakirjastot on nyt ollut toiminnassa yli kaksi vuotta, ja saavutti nykyisen, koko Satakunnan kattavan kokoonpanonsa runsas vuosi sitten, Eurajoen, Köyliön ja Säkylän liittyessä mukaan. Alusta asti oli yhteiskirjastojärjestelmän ideana yhdenmukaistaa mahdollisimman paljon sääntöjä, käytäntöjä ja maksuja, jotta systeemi olisi tavalliselle asiakkaalle mahdollisimman yksinkertainen, toimiva ja edullinen. Aineistotietokantojen yhdistämisen jälkeen käytössä oli yli kahden miljoonan niteen kirjasto yhdellä haulla, yksi yhteinen kirjastokortti, euron seutulaina mistä tahansa kirjastosta ja ilmainen kuljetus ja lainojen palautus mihin tahansa kirjastopisteeseen. Maksutkin saa maksaa missä vain kirjastossa.
Järjestelmän syntyessä oli jokaisella kirjastolla omat, oman kuntansa asianomaisen lautakunnan määräämät maksut ja maksukäytännöt, ja niissä oli suuria eroja. Jossain kirjastossa, kuten Eura, lähti ensimmäinen euron maksumuistutus viikon päästä eräpäivästä, eli lainoja sai pitää 6 päivää yli eräpäivän ”ilmaiseksi”. Joissain kirjastoissa, kuten Pori tai Rauma, oli käytössä ”päiväsakko”, eli pieni maksu jokaiselta eräpäivän yli menevältä päivältä. Jotkut hinnoittelivat oman kirjaston kokoelmasta varaamisen halvemmaksi kuin seutulainat, joissain, kuten Raumalla, hinta oli sama 1 euro joka varauksesta.
Maksujen yhtenäistäminen osoittautuikin vaikeaksi. Kun on 21 kuntaa ja kaupunkia mukana, ja jokaisella mielestään käytössä juuri ne oikeat maksukäytännöt, ei yhteisen sävelen löytyminen ollut helppoa. Niinpä maksujen yhtenäistämistä lykättiin. 1.4.2012 ne kuitenkin ovat tulossa voimaan. Samat maksut joka kirjastoon. Asiakkaan ei enää tarvitse ihmetellä, miksi tästä kirjasta meni enemmän sakkoa, kuin tästä toisesta. Kun opettelee yhdet säännöt, osaa kaikki.
Raumalaisten kirjastonkäyttäjien iloksi lähes kaikki muuttuvat maksut muuttuvat edullisempaan suuntaan. Ei Rauman nykyisiäkään maksuja kalliina ole pidetty, mutta huhtikuussa ne halpenevat entisestään. Eniten on kättä ojennettu lastenaineiston lainaajille: ensinnäkin lastenaineiston varaaminen kirjaston omasta kokoelmasta muuttuu täysin ilmaiseksi; toisekseen jatkossa myös lasten dvd:t tulevat olemaan myöhästymismaksuista vapaat. Viikon päästä eräpäivästä lähtee kyllä euron huomautus, mutta päiväsakkoa ei lastenaineistosta peritä lainkaan.
Muutokset pähkinänkuoressa:
Aikuisten aineiston varaus Rauman kirjaston kokoelmasta. Nyt 1e -> 1.4.: 0,50e
Lasten aineiston varaus Rauman kirjaston kokoelmasta. Nyt 1e -> 1.4.: maksuton
Lasten dvd:t ja blu-rayt myöhästymismaksu. Nyt 0,30e/vrk -> 1.4.: ei peritä
Aikuisten dvd:t ja blu-rayt myöhästymismaksu. Nyt 0,30e/vrk -> 1.4.: 0,20e/vrk
Ensimmäinen huomautus 1 viikon päästä. Nyt maksuton –> 1.4.: 1 euro
Toinen huomautus. Nyt 2 euroa –> 1.4.: 1 euro
Eli huomautusmaksu lähtee tulevaisuudessa nopeammin, mutta käyttö on halvempaa. Tarkat maksu- ja muut säännöt löydät kirjaston sivuilta, ja uudet maksut päivitetään sinne lähitulevaisuudessa. Rauman kirjastojen hyvän valikoiman vuoksi omasta kokoelmasta varaaminen lähestulkoon naurettavan alhaiseen 50 sentin hintaan tarjoaa raumalaisille kirjastonkäyttäjille entistäkin halvemman tavan saada haluamaansa luettavaa. ”Oma kokoelma” kattaa siis pääkirjaston lisäksi kaikki lähikirjastot, joten vaikkapa Kodisjoelle voi siis varata pääkirjaston uutuuskirjan perille kuljetettuna 50 sentillä! Enkä pitäisi euron seutulainaakaan kalliina, mikäli semmoinen kirja, cd tai dvd löytyy, mitä ei Raumalla ole. Eurolla saa vajaat 6 desilitraa 98-bensaa. Ennenkuin hinta taas nousee.
Satakunnan yhteiskirjastojärjestelmä Satakirjastot on nyt ollut toiminnassa yli kaksi vuotta, ja saavutti nykyisen, koko Satakunnan kattavan kokoonpanonsa runsas vuosi sitten, Eurajoen, Köyliön ja Säkylän liittyessä mukaan. Alusta asti oli yhteiskirjastojärjestelmän ideana yhdenmukaistaa mahdollisimman paljon sääntöjä, käytäntöjä ja maksuja, jotta systeemi olisi tavalliselle asiakkaalle mahdollisimman yksinkertainen, toimiva ja edullinen. Aineistotietokantojen yhdistämisen jälkeen käytössä oli yli kahden miljoonan niteen kirjasto yhdellä haulla, yksi yhteinen kirjastokortti, euron seutulaina mistä tahansa kirjastosta ja ilmainen kuljetus ja lainojen palautus mihin tahansa kirjastopisteeseen. Maksutkin saa maksaa missä vain kirjastossa.
Järjestelmän syntyessä oli jokaisella kirjastolla omat, oman kuntansa asianomaisen lautakunnan määräämät maksut ja maksukäytännöt, ja niissä oli suuria eroja. Jossain kirjastossa, kuten Eura, lähti ensimmäinen euron maksumuistutus viikon päästä eräpäivästä, eli lainoja sai pitää 6 päivää yli eräpäivän ”ilmaiseksi”. Joissain kirjastoissa, kuten Pori tai Rauma, oli käytössä ”päiväsakko”, eli pieni maksu jokaiselta eräpäivän yli menevältä päivältä. Jotkut hinnoittelivat oman kirjaston kokoelmasta varaamisen halvemmaksi kuin seutulainat, joissain, kuten Raumalla, hinta oli sama 1 euro joka varauksesta.
Maksujen yhtenäistäminen osoittautuikin vaikeaksi. Kun on 21 kuntaa ja kaupunkia mukana, ja jokaisella mielestään käytössä juuri ne oikeat maksukäytännöt, ei yhteisen sävelen löytyminen ollut helppoa. Niinpä maksujen yhtenäistämistä lykättiin. 1.4.2012 ne kuitenkin ovat tulossa voimaan. Samat maksut joka kirjastoon. Asiakkaan ei enää tarvitse ihmetellä, miksi tästä kirjasta meni enemmän sakkoa, kuin tästä toisesta. Kun opettelee yhdet säännöt, osaa kaikki.
Raumalaisten kirjastonkäyttäjien iloksi lähes kaikki muuttuvat maksut muuttuvat edullisempaan suuntaan. Ei Rauman nykyisiäkään maksuja kalliina ole pidetty, mutta huhtikuussa ne halpenevat entisestään. Eniten on kättä ojennettu lastenaineiston lainaajille: ensinnäkin lastenaineiston varaaminen kirjaston omasta kokoelmasta muuttuu täysin ilmaiseksi; toisekseen jatkossa myös lasten dvd:t tulevat olemaan myöhästymismaksuista vapaat. Viikon päästä eräpäivästä lähtee kyllä euron huomautus, mutta päiväsakkoa ei lastenaineistosta peritä lainkaan.
Muutokset pähkinänkuoressa:
Aikuisten aineiston varaus Rauman kirjaston kokoelmasta. Nyt 1e -> 1.4.: 0,50e
Lasten aineiston varaus Rauman kirjaston kokoelmasta. Nyt 1e -> 1.4.: maksuton
Lasten dvd:t ja blu-rayt myöhästymismaksu. Nyt 0,30e/vrk -> 1.4.: ei peritä
Aikuisten dvd:t ja blu-rayt myöhästymismaksu. Nyt 0,30e/vrk -> 1.4.: 0,20e/vrk
Ensimmäinen huomautus 1 viikon päästä. Nyt maksuton –> 1.4.: 1 euro
Toinen huomautus. Nyt 2 euroa –> 1.4.: 1 euro
Eli huomautusmaksu lähtee tulevaisuudessa nopeammin, mutta käyttö on halvempaa. Tarkat maksu- ja muut säännöt löydät kirjaston sivuilta, ja uudet maksut päivitetään sinne lähitulevaisuudessa. Rauman kirjastojen hyvän valikoiman vuoksi omasta kokoelmasta varaaminen lähestulkoon naurettavan alhaiseen 50 sentin hintaan tarjoaa raumalaisille kirjastonkäyttäjille entistäkin halvemman tavan saada haluamaansa luettavaa. ”Oma kokoelma” kattaa siis pääkirjaston lisäksi kaikki lähikirjastot, joten vaikkapa Kodisjoelle voi siis varata pääkirjaston uutuuskirjan perille kuljetettuna 50 sentillä! Enkä pitäisi euron seutulainaakaan kalliina, mikäli semmoinen kirja, cd tai dvd löytyy, mitä ei Raumalla ole. Eurolla saa vajaat 6 desilitraa 98-bensaa. Ennenkuin hinta taas nousee.
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Viha(ista) puhetta
Olen harvoin kovin jyrkkä mielipiteissäni. Yritän aina löytää asioista toisenkin puolen, ja olla tuomitsematta erilaisesti ajattelevia, kunhan eivät suoranaista vahinkoa aiheuta. Joka asiasta ei kannata päreitään polttaa, siinä palaa vain itsekin lopulta tuhkaksi.
Jokaisella on kuitenkin joku asia, jota ei siedä. Asia, joka aiheuttaa lähes pahoinvoinnin kaltaista vastenmielisyyden tunnetta ja sydämessä asti tuntuvaa ärsytystä ja ärtymystä. Auraamattomat kadut? Kuntauudistus? Pedofiilit? Ei. Kirjoitan tänään iltapäivälehdistä.
Olen ylpeä, etten ole koskaan ostanut, enkä tule koskaan ostamaan yhtään iltapäivälehteä. Monet kuittaavat uhoni vähän vitsinä, onhan sitä jokaisella omat omituisuutensa. Toisaalta harva heittäytyy myöskään iltapäivälehtiä kehumaan; niiden ostamista puolustellaan ja selitellään. Ostin, kun niissä on niin hyvät telkkariohjelmatiedot. Ostin, kun oli linnanjuhlista. Lähinnä urheilutulosten takia ostin. Mitä sitä harmittomasta huvista riehumaan?
Ja minä sanon, että ei saa ostaa. Asia on vakava. Näistä lehdistä on vain haittaa. Jos olisin diktaattori, kieltäisin iltapäivälehdet.
Ihme hysteerikko, kuulen kuvitteellisen lukijan tuhahtavan. Onhan sitä nyt maailmassa paljon huonompiakin asioita, joita vastaan melskata. Ja paljon huonompia lehtiäkin. Ajatellaan nyt vaikka jotain seiskaa: semmoiseen verrattuna iltapäivälehdet ovat korkeakulttuuria! Ja ovathan ne. Iltapäivälehtien vaarallisuus piileekin niiden näennäisessä tiedonvälittäjäroolissa. Ne julkaistaan ikään kuin ne olisivat täysin vakavaa objektiivista tiedonvälitystä: sanomalehtiä. Seiskat taas ovat avoimesti sitä mitä ovat; jotenkin heikkolahjaisille (anteeksi nyt yleistys) suunnattua ”harmitonta” hömppää ja viihdettä, joka ei yritäkään väittää olevansa mitenkään vakavasti otettavaa tai tarjoavansa maailmasta täyttä ja selkeää kuvaa. Sen sijaan moni saattaa luulla, että iltapäivälehtiä lukemalla tietää, mitä maailmassa tapahtuu ja miten kaikki tapahtuu.
Millainen on iltapäivälehtien maailmankuva? Sen peruspilari on negatiivisuus. Tarkoitus on herättää lukijoissa negatiivisia tunteita, kuten pelko, kateus, vahingonilo ja viha. Näistä aineksista on koottu iltapäivälehtien uutiset, koska ne ovat vahvoja tunteita ja saavat ihmiset reagoimaan oikealla tavalla. Tarkoitus ei ole välittää tietoja tai uutisia tai lisätä ymmärrystä maailman asioista. Tarkoitus on saada ihmiset ostamaan ja klikkaamaan. Tarkoitus on tehdä rahaa ja vahvistaa löysää kaksinaismoralistis-konservatiivista keskitien massa-ajattelua. Tarkoitus on saada ihmiset puristelemaan nyrkkiä taskussa omissa kopeissaan, tarkoitus on liioitella, yksinkertaistaa ja keksiä helppoja vihollisia meidän tavallisten kunnon ihmisten ulkopuolelta. Tarkoitus on ohjailla pelolla, tyydyttää alhaisimpia viettejämme, tyhmistyttää ja raaistaa meitä, ja nauraa matkalla pankkiin.
No juu…muistan hengittää välillä. Mutta kaiken tämän vakavan ja vahingollisen piilovaikutuksen lisäksi iltapäivälehtien kieli on raivostuttavan huonoa. Ne otsikoiden nimihirviöt saavat sapen kiehumaan. Kun tilaa ja asiaa on vain vähän, syntyy uusia karmeita sanalyhennelmiä ja -yhdistelmiä: ”Arajärven prinsessatuijotus”, ”Nokian hirviöpuhelin”, ”Facebook-raivo repesi”. Jatkuvat ”raivostumiset”, ”repeämiset”, ”lumikaaokset” ja ”hirmupakkaset”, megat, superit ja jättiyllätykset riipivät sielua.
Ei voi mitään, kauppa käy. Mutta niin kauan, kuin tällaisia lehtiä ostetaan, ei maailmasta tule parempaa paikkaa. Kova kärjistys, mutta totta.
Jokaisella on kuitenkin joku asia, jota ei siedä. Asia, joka aiheuttaa lähes pahoinvoinnin kaltaista vastenmielisyyden tunnetta ja sydämessä asti tuntuvaa ärsytystä ja ärtymystä. Auraamattomat kadut? Kuntauudistus? Pedofiilit? Ei. Kirjoitan tänään iltapäivälehdistä.
Olen ylpeä, etten ole koskaan ostanut, enkä tule koskaan ostamaan yhtään iltapäivälehteä. Monet kuittaavat uhoni vähän vitsinä, onhan sitä jokaisella omat omituisuutensa. Toisaalta harva heittäytyy myöskään iltapäivälehtiä kehumaan; niiden ostamista puolustellaan ja selitellään. Ostin, kun niissä on niin hyvät telkkariohjelmatiedot. Ostin, kun oli linnanjuhlista. Lähinnä urheilutulosten takia ostin. Mitä sitä harmittomasta huvista riehumaan?
Ja minä sanon, että ei saa ostaa. Asia on vakava. Näistä lehdistä on vain haittaa. Jos olisin diktaattori, kieltäisin iltapäivälehdet.
Ihme hysteerikko, kuulen kuvitteellisen lukijan tuhahtavan. Onhan sitä nyt maailmassa paljon huonompiakin asioita, joita vastaan melskata. Ja paljon huonompia lehtiäkin. Ajatellaan nyt vaikka jotain seiskaa: semmoiseen verrattuna iltapäivälehdet ovat korkeakulttuuria! Ja ovathan ne. Iltapäivälehtien vaarallisuus piileekin niiden näennäisessä tiedonvälittäjäroolissa. Ne julkaistaan ikään kuin ne olisivat täysin vakavaa objektiivista tiedonvälitystä: sanomalehtiä. Seiskat taas ovat avoimesti sitä mitä ovat; jotenkin heikkolahjaisille (anteeksi nyt yleistys) suunnattua ”harmitonta” hömppää ja viihdettä, joka ei yritäkään väittää olevansa mitenkään vakavasti otettavaa tai tarjoavansa maailmasta täyttä ja selkeää kuvaa. Sen sijaan moni saattaa luulla, että iltapäivälehtiä lukemalla tietää, mitä maailmassa tapahtuu ja miten kaikki tapahtuu.
Millainen on iltapäivälehtien maailmankuva? Sen peruspilari on negatiivisuus. Tarkoitus on herättää lukijoissa negatiivisia tunteita, kuten pelko, kateus, vahingonilo ja viha. Näistä aineksista on koottu iltapäivälehtien uutiset, koska ne ovat vahvoja tunteita ja saavat ihmiset reagoimaan oikealla tavalla. Tarkoitus ei ole välittää tietoja tai uutisia tai lisätä ymmärrystä maailman asioista. Tarkoitus on saada ihmiset ostamaan ja klikkaamaan. Tarkoitus on tehdä rahaa ja vahvistaa löysää kaksinaismoralistis-konservatiivista keskitien massa-ajattelua. Tarkoitus on saada ihmiset puristelemaan nyrkkiä taskussa omissa kopeissaan, tarkoitus on liioitella, yksinkertaistaa ja keksiä helppoja vihollisia meidän tavallisten kunnon ihmisten ulkopuolelta. Tarkoitus on ohjailla pelolla, tyydyttää alhaisimpia viettejämme, tyhmistyttää ja raaistaa meitä, ja nauraa matkalla pankkiin.
No juu…muistan hengittää välillä. Mutta kaiken tämän vakavan ja vahingollisen piilovaikutuksen lisäksi iltapäivälehtien kieli on raivostuttavan huonoa. Ne otsikoiden nimihirviöt saavat sapen kiehumaan. Kun tilaa ja asiaa on vain vähän, syntyy uusia karmeita sanalyhennelmiä ja -yhdistelmiä: ”Arajärven prinsessatuijotus”, ”Nokian hirviöpuhelin”, ”Facebook-raivo repesi”. Jatkuvat ”raivostumiset”, ”repeämiset”, ”lumikaaokset” ja ”hirmupakkaset”, megat, superit ja jättiyllätykset riipivät sielua.
Ei voi mitään, kauppa käy. Mutta niin kauan, kuin tällaisia lehtiä ostetaan, ei maailmasta tule parempaa paikkaa. Kova kärjistys, mutta totta.
maanantai 13. helmikuuta 2012
Trendien aallonharjalla
Lainaaminen on päivän trendi. Näin sanottiin eilen uutisissa, missä asiantuntija kertoi, että nykytrendin mukaan ihmiset eivät enää halua hankkia kämppänsä esineitä täyteen, vaan lainaavat tavarat tarvittaessa, ja käyttävät rahansa elämyksiin, kuten matkusteluun ja ruokailuun. Jutussa haastateltiin erilaisten juhlapukujen lainauspalvelua, oli puhetta työkaluvuokraamoista ja taidelainaamoista ja joku nettisivusto tarjosi ihmisille mahdollisuuden lainata omia tavaroitaan toisille pientä korvausta vastaan. Ei ole mitään järkeä ostaa puutarhajyrsintä omaksi, jos sitä käyttää kerran vuodessa. Tutkijan mukaan tällainen turhan tavaran haaliminen ja omistaminen onkin ihan vanhanaikaista jo. Miksi tuhlata kalliita asuinneliöitä varastotiloiksi?
Kirjastoa ei kukaan huomannut jutussa mainita. Kai se on niin itsestään selvä asia, ettei muistu mieleen trendejä haistellessa. Ja voi olla, että kirjastoon ilmaisena palveluna liittyy jonkinlainen epätrendikäs leima: että kirjastosta lainataan, kun ei ole rahaa, eli siis on pakko. Kaupunkilaisten tavaranvaihtopalveluiden taas oletetaan johtuvan varakkaiden, mutta tiedostavien ihmisten vapaaehtoisesta downshiftauksesta; lainataan, koska se nyt vaan on sillee niinku trendikästä ja auttaa tätä planeettaa, ja kun muutenkaan ei asunnolla käydä kuin nukkumassa. Mutta vaikka olisi rahaakin, onko olohuoneeseen pakko ostaa iso kirjahylly ja täyttää se kirjoilla, jotka on lukenut kerran, tai joita ei edes ole lukenut? Eikö senkin tilan ja rahan voisi käyttää hyödyllisemmin, ja saada silti sama lukuelämys; kirjaston kirjoista?
Tilastojen perusteella kirjaston käyttö ainakin Raumalla näyttäisi olevan nouseva trendi. Lainaus nousi taas viime vuonna 2,9 %, eli rikottiin yhteensä jo 860 000 lainauksen raja. Jos yhden kirjan arvoksi arvioi 35 euroa, niin kirjasto säästi raumalaisille yli 30 miljoonaa euroa yhden vuoden aikana, verrattuna siihen, että jokainen olisi ostanut jokaisen lainaamansa kirjan. No, ihan näin suoraan ei vaikutusta tietenkään voi laskea, mutta kuitenkin: tavaraa kiersi systeemissä paljon. Varmasti monta miljoonaa euroa säästyi muuhun kulutukseen.
Tietenkin he, joilla on tunneside kirjaan esineenä, tahtovat kirjahyllyn täyteen omia kirjoja. Ei siinä mitään. Kirjojen ostaminen on erittäin suositeltavaa senkin vuoksi, että jos niitä ei kukaan osta, ei niitä enää kukaan teekään, eikä niitä silloin saa kirjastosta myöskään lainaksi. Tasapaino on siis säilytettävä, mutta kannattaa miettiä, ostaako kirjoja vain siksi, että niitä oletetaan kirjahyllystä löytyvän, vai merkitsevätkö ne jotain enemmän.
Itselläni ei ole suuria määriä kirjoja, ja ostan ja saan niitä lähinnä joululahjaksi. Lahjastatus toisaalta aiheuttaa sen, etten osaa niihin kovin kylmästikään suhtautua, vaan säilytän ne hyllyssä, muistoina, vaikka en niitä aktiivisesti lukisikaan. Uuden kirjahyllyn ostin syksyllä, mutta siihen on majoittunut tällä hetkellä 104 kansiota käsittävä postileimakokoelma (tai yksi niistä…kaikki eivät ole vielä kansioihin saakka päätyneet) ja muutama koriste-esine. Kirjat eivät loppujenlopuksi vie juurikaan tilaa asunnossani.
Käytän kirjahyllyjä ilmeisen omituisesti, sillä Suomen Kirjainstituutin vuosi sitten aloittamassa laajassa kirjahylly-kyselyssä ei ole edes vastausvaihtoehtoa, että kirjahyllyssä ei olisi lainkaan kirjoja. Tämä on muuten mielenkiintoinen kysely, ja vastausaikaa on vielä kuluva viikko, minkä jälkeen tietojen keruu päättyy. Käy vastaamassa osoitteessa http://www.pukstaavi.fi/fi/kirjahyllyni-kysely.html ja lähetä vaikka kuva omasta hyllystäsi; niitäkin kerätään arkistoitavaksi ja tulevaa näyttelyä varten. Samassa yhteydessä voit miettiä suhdettasi kirjoihin ja kirjahyllyihin: rakastatko kirjojasi esineinä, vai hamstraatko niitä vain tavan vuoksi? Kumpaan vaihtoehtoon sitten päädyitkin, voit laajentaa kirjaelämyksiäsi kirjastossa. Meillä on kirjahyllyjä, jotta sinun olohuoneeseesi mahtuisi muutakin.
Kirjastoa ei kukaan huomannut jutussa mainita. Kai se on niin itsestään selvä asia, ettei muistu mieleen trendejä haistellessa. Ja voi olla, että kirjastoon ilmaisena palveluna liittyy jonkinlainen epätrendikäs leima: että kirjastosta lainataan, kun ei ole rahaa, eli siis on pakko. Kaupunkilaisten tavaranvaihtopalveluiden taas oletetaan johtuvan varakkaiden, mutta tiedostavien ihmisten vapaaehtoisesta downshiftauksesta; lainataan, koska se nyt vaan on sillee niinku trendikästä ja auttaa tätä planeettaa, ja kun muutenkaan ei asunnolla käydä kuin nukkumassa. Mutta vaikka olisi rahaakin, onko olohuoneeseen pakko ostaa iso kirjahylly ja täyttää se kirjoilla, jotka on lukenut kerran, tai joita ei edes ole lukenut? Eikö senkin tilan ja rahan voisi käyttää hyödyllisemmin, ja saada silti sama lukuelämys; kirjaston kirjoista?
Tilastojen perusteella kirjaston käyttö ainakin Raumalla näyttäisi olevan nouseva trendi. Lainaus nousi taas viime vuonna 2,9 %, eli rikottiin yhteensä jo 860 000 lainauksen raja. Jos yhden kirjan arvoksi arvioi 35 euroa, niin kirjasto säästi raumalaisille yli 30 miljoonaa euroa yhden vuoden aikana, verrattuna siihen, että jokainen olisi ostanut jokaisen lainaamansa kirjan. No, ihan näin suoraan ei vaikutusta tietenkään voi laskea, mutta kuitenkin: tavaraa kiersi systeemissä paljon. Varmasti monta miljoonaa euroa säästyi muuhun kulutukseen.
Tietenkin he, joilla on tunneside kirjaan esineenä, tahtovat kirjahyllyn täyteen omia kirjoja. Ei siinä mitään. Kirjojen ostaminen on erittäin suositeltavaa senkin vuoksi, että jos niitä ei kukaan osta, ei niitä enää kukaan teekään, eikä niitä silloin saa kirjastosta myöskään lainaksi. Tasapaino on siis säilytettävä, mutta kannattaa miettiä, ostaako kirjoja vain siksi, että niitä oletetaan kirjahyllystä löytyvän, vai merkitsevätkö ne jotain enemmän.
Itselläni ei ole suuria määriä kirjoja, ja ostan ja saan niitä lähinnä joululahjaksi. Lahjastatus toisaalta aiheuttaa sen, etten osaa niihin kovin kylmästikään suhtautua, vaan säilytän ne hyllyssä, muistoina, vaikka en niitä aktiivisesti lukisikaan. Uuden kirjahyllyn ostin syksyllä, mutta siihen on majoittunut tällä hetkellä 104 kansiota käsittävä postileimakokoelma (tai yksi niistä…kaikki eivät ole vielä kansioihin saakka päätyneet) ja muutama koriste-esine. Kirjat eivät loppujenlopuksi vie juurikaan tilaa asunnossani.
Käytän kirjahyllyjä ilmeisen omituisesti, sillä Suomen Kirjainstituutin vuosi sitten aloittamassa laajassa kirjahylly-kyselyssä ei ole edes vastausvaihtoehtoa, että kirjahyllyssä ei olisi lainkaan kirjoja. Tämä on muuten mielenkiintoinen kysely, ja vastausaikaa on vielä kuluva viikko, minkä jälkeen tietojen keruu päättyy. Käy vastaamassa osoitteessa http://www.pukstaavi.fi/fi/kirjahyllyni-kysely.html ja lähetä vaikka kuva omasta hyllystäsi; niitäkin kerätään arkistoitavaksi ja tulevaa näyttelyä varten. Samassa yhteydessä voit miettiä suhdettasi kirjoihin ja kirjahyllyihin: rakastatko kirjojasi esineinä, vai hamstraatko niitä vain tavan vuoksi? Kumpaan vaihtoehtoon sitten päädyitkin, voit laajentaa kirjaelämyksiäsi kirjastossa. Meillä on kirjahyllyjä, jotta sinun olohuoneeseesi mahtuisi muutakin.
tiistai 31. tammikuuta 2012
No miten ois joku kirjailijavierailu?
Kirjaston oletetaan nykyään järjestävän paljon erilaisia tapahtumia ja näyttelyitä. Siis ”päättäjät” ja suuria strategisia linjoja maalailevat visionäärit olettavat; asiakkaat olettavat lähinnä, että hyllyissä on kirjoja. Monet ovat edelleen siinä käsityksessä, että se on kirjaston perustehtävä: lainata kirjoja. Ja onhan se, vaikka virallisista strategioista kirjat puuttuvat nykyään jo lähes kokonaan. No, mainitaan Yleisten kirjastojen neuvoston strategiassa 2010-2015 sentään, että kirjasto ”ruokkii kaikenikäisten lukutottumuksia, mielikuvitusta ja tiedonhalua”. Se sujunee parhaiten laajalla kirjavalikoimalla.
Mutta muuten: kirjasto on strategioissa langatonta nettiä, etätyöskentelytiloja, sisällöntuotantoa, yhteistyötä eri toimialojen kanssa, olohuone, rauhallinen tila, elokuvaesityksiä, musiikinkuuntelua, kahvila, aamuisin ja sunnuntaisin auki + aktiivinen näkyjä mediassa. ”Kirjasto tukee yhteisöään tapahtumilla, tarjoamalla toimintatiloja ja osallistumalla yhteistyöhankkeisiin. Siellä kansalainen voi myös tuottaa ja tallentaa omia sisältöjään.” Nykymenoon verrattuna Rauman kirjaston perustamiskokouksessa 161 vuotta sitten kirjattu kirjaston tehtävä ”edistää palvelus- ja työväessä halua ja taipumusta saada vapaa-aikoina lukemalla hyödyllisiä ja tarpeellisia tietoja” vaikuttaa peräti vaatimattomalta tavoitteelta.
Hyödyn ja tarpeen käsite on laajentunut kattamaan myös viihtymisen ja elämykset. Sekään ei pelkästään riitä, vaan kirjaston tulisi tarjota myös tiloja ja mahdollisuuksia asiakkaiden itse tuottamaan toimintaan ja sisältöihin. Pitäisi olla jonkinlainen vapaa ja ilmainen kulttuurikeskus, joka antaa ihmiselle tiedot, tilat ja resurssit sekä vapaa-aikaan, että työhönkin. Liikunnan puolellekin jo monet kirjastot laajenevat, kun lainaksi voi saada vaikka kävelysauvat tai jumppanauhan.
Hyviä tavoitteitahan nämä ovat. Harmi vaan, ettei niihin kirjastoalan koulutuksessa ole panostettu kuin viimeiset vuodet. Useimmilla kirjastolaisilla ei ole koulutusta tapahtumien tuottamiseen, tiedottamiseen, mediassa toimimiseen, tietotekniikan uutuuksien hallintaan, laajaan yhteistyöhön yli kunta- ja hallintokuntarajojen tai sisällöntuottamiseen. Nämä tiedot ja taidot pitää omaksua omin päin. Monet ovat opiskelleet silloin, kun kirjastotyö oli kirjojen hankkimista, luettelointia ja tuntemista. Siksi joskus tulee vastarintaa: tuntuu, että kirjaston rajoja venytetään koko ajan. Kaiken aikaa pitää ottaa uusia palveluja käyttöön, hallita jostain ylhäältä syliin putoavia uusia tehtäviä ja omaksua tietoja ilman, että se perustehtävä kuitenkaan häviää tai muuttuu miksikään. Tehtäviä tulee siis koko ajan lisää, mutta henkilökunta vähenee. Tämä tuottaa joskus stressiä. Toki näin taitaa olla kaikilla aloilla.
Mutta kun olisikin palkkalistoilla joku tapahtumientuottaja. Joku, joka työkseen suunnittelisi ja toteuttaisi näitä kirjaston uusia tehtäviä ja voisi käyttää työaikansa kokonaan tähän, ”varsinaisen” kirjastotyön häiritsemättä, ja vapauttaen muiden voimavaroja enemmän perustehtäviin. Ja sitten kun vielä olisi rahaa näiden tapahtumien järjestämiseen ja niistä riittävästi tiedottamiseen. Suurin stressi nimittäin tulee yleensä siitä, kuinka saataisiin ihmiset paikalle näihin suurella vaivalla järjestettyihin tilaisuuksiin. On vaikea houkutella ihmisiä, kun erilaisia tapahtumia on muuallakin kaikki paikat täynnä. Kuinka tavoittaa yleisö? Jos paikalle kutsuu jonkun suuren nimen, on palkkiotoive yleensä sellainen, että vuoden tili hupenee kerralla tai parilla. Tonnilla ei ihmeitä tuoteta. Jos tilaisuus on kotikutoisempi, vaarana on, että tilaisuuteen ei tule kukaan. Onko nolompaa, kuin kirjailijavierailu ilman yleisöä? Se on pettymys kaikille; sekä esiintyjälle, että kirjaston henkilökunnalle, joka on stressannut tapahtuman järjestämiseksi ja siitä tiedottamiseksi. Kaikki vaiva on mennyt hukkaan. Siksi usein pyritään saamaan paikalle edes jonkinlainen yleisö, vaikka sitten kutsumalla tai puoliväkisin. Joskus kuitenkin käy mielessä ajatus, että onko mielekästä, jos kirjasto tuottaa sekä tapahtuman, että vielä yleisönkin paikalle?
Siitä huolimatta: näyttelyjä, kursseja, kirjailijavierailuja ja muita tapahtumia tullaan järjestämään tänäkin vuonna. Tule paikalle ja anna positiivinen elämys sekä itsellesi, että meille. Viime vuonna Rauman kirjasto tuotti itse tai tarjosi tilat yli neljällesadalle (kyllä!) virallisesti tilastoidulle oheistapahtumalle. Se on aika paljon se.
Mutta muuten: kirjasto on strategioissa langatonta nettiä, etätyöskentelytiloja, sisällöntuotantoa, yhteistyötä eri toimialojen kanssa, olohuone, rauhallinen tila, elokuvaesityksiä, musiikinkuuntelua, kahvila, aamuisin ja sunnuntaisin auki + aktiivinen näkyjä mediassa. ”Kirjasto tukee yhteisöään tapahtumilla, tarjoamalla toimintatiloja ja osallistumalla yhteistyöhankkeisiin. Siellä kansalainen voi myös tuottaa ja tallentaa omia sisältöjään.” Nykymenoon verrattuna Rauman kirjaston perustamiskokouksessa 161 vuotta sitten kirjattu kirjaston tehtävä ”edistää palvelus- ja työväessä halua ja taipumusta saada vapaa-aikoina lukemalla hyödyllisiä ja tarpeellisia tietoja” vaikuttaa peräti vaatimattomalta tavoitteelta.
Hyödyn ja tarpeen käsite on laajentunut kattamaan myös viihtymisen ja elämykset. Sekään ei pelkästään riitä, vaan kirjaston tulisi tarjota myös tiloja ja mahdollisuuksia asiakkaiden itse tuottamaan toimintaan ja sisältöihin. Pitäisi olla jonkinlainen vapaa ja ilmainen kulttuurikeskus, joka antaa ihmiselle tiedot, tilat ja resurssit sekä vapaa-aikaan, että työhönkin. Liikunnan puolellekin jo monet kirjastot laajenevat, kun lainaksi voi saada vaikka kävelysauvat tai jumppanauhan.
Hyviä tavoitteitahan nämä ovat. Harmi vaan, ettei niihin kirjastoalan koulutuksessa ole panostettu kuin viimeiset vuodet. Useimmilla kirjastolaisilla ei ole koulutusta tapahtumien tuottamiseen, tiedottamiseen, mediassa toimimiseen, tietotekniikan uutuuksien hallintaan, laajaan yhteistyöhön yli kunta- ja hallintokuntarajojen tai sisällöntuottamiseen. Nämä tiedot ja taidot pitää omaksua omin päin. Monet ovat opiskelleet silloin, kun kirjastotyö oli kirjojen hankkimista, luettelointia ja tuntemista. Siksi joskus tulee vastarintaa: tuntuu, että kirjaston rajoja venytetään koko ajan. Kaiken aikaa pitää ottaa uusia palveluja käyttöön, hallita jostain ylhäältä syliin putoavia uusia tehtäviä ja omaksua tietoja ilman, että se perustehtävä kuitenkaan häviää tai muuttuu miksikään. Tehtäviä tulee siis koko ajan lisää, mutta henkilökunta vähenee. Tämä tuottaa joskus stressiä. Toki näin taitaa olla kaikilla aloilla.
Mutta kun olisikin palkkalistoilla joku tapahtumientuottaja. Joku, joka työkseen suunnittelisi ja toteuttaisi näitä kirjaston uusia tehtäviä ja voisi käyttää työaikansa kokonaan tähän, ”varsinaisen” kirjastotyön häiritsemättä, ja vapauttaen muiden voimavaroja enemmän perustehtäviin. Ja sitten kun vielä olisi rahaa näiden tapahtumien järjestämiseen ja niistä riittävästi tiedottamiseen. Suurin stressi nimittäin tulee yleensä siitä, kuinka saataisiin ihmiset paikalle näihin suurella vaivalla järjestettyihin tilaisuuksiin. On vaikea houkutella ihmisiä, kun erilaisia tapahtumia on muuallakin kaikki paikat täynnä. Kuinka tavoittaa yleisö? Jos paikalle kutsuu jonkun suuren nimen, on palkkiotoive yleensä sellainen, että vuoden tili hupenee kerralla tai parilla. Tonnilla ei ihmeitä tuoteta. Jos tilaisuus on kotikutoisempi, vaarana on, että tilaisuuteen ei tule kukaan. Onko nolompaa, kuin kirjailijavierailu ilman yleisöä? Se on pettymys kaikille; sekä esiintyjälle, että kirjaston henkilökunnalle, joka on stressannut tapahtuman järjestämiseksi ja siitä tiedottamiseksi. Kaikki vaiva on mennyt hukkaan. Siksi usein pyritään saamaan paikalle edes jonkinlainen yleisö, vaikka sitten kutsumalla tai puoliväkisin. Joskus kuitenkin käy mielessä ajatus, että onko mielekästä, jos kirjasto tuottaa sekä tapahtuman, että vielä yleisönkin paikalle?
Siitä huolimatta: näyttelyjä, kursseja, kirjailijavierailuja ja muita tapahtumia tullaan järjestämään tänäkin vuonna. Tule paikalle ja anna positiivinen elämys sekä itsellesi, että meille. Viime vuonna Rauman kirjasto tuotti itse tai tarjosi tilat yli neljällesadalle (kyllä!) virallisesti tilastoidulle oheistapahtumalle. Se on aika paljon se.
perjantai 13. tammikuuta 2012
Menneisyyden kaikuja
”Kyllä se sit alkaa menemään, kun tottuu”, lohdutti haastattelija väliajalla. ”Kerrot vaan ton, mitä äskenkin kerroit”. Niin kai. Paperillahan se on ihan helppoa, ja ilman kameroita. Senkun vastaa haastattelijan kysymyksiin, jotka kaikenlisäksi on edeltä käsin käyty läpi. Helppoa kuin mikä. Aika jähmeältä se silti tuntui, kun kamera laitettiin päälle. Tämä oli sentään ensimmäinen kertani televisiossa (jos sitä 70-luvun lopun tv-välähdystä ei lasketa). No, meni purkkiin kuitenkin.
Hetkeni parrasvaloissa oli kyllä aika lyhyt. Rauma-TV:n ryhmä kävi tekemässä jutun pääkirjaston Rauma-huoneesta ja toisen mm. Finlandia-palkinnon vaikutuksesta lainauslukuihin. Siis kaksi keikkaa yhdellä iskulla, eli pari 5 minuutin haastattelua. Rauma-huonetta esiteltiin myös tuoreessa kaupungin tiedotuslehdessä, Rauma-kokoelman hoitajan, Uotilan lähikirjaston johtaja Anneli Näätäsen, kirjoittamassa artikkelissa.
Jaa mikä Rauma-huone? Rauma-huone on pääkirjaston yläkerrassa sijaitseva varsin viihtyisä, vanhahtavin Boknäs-kirjahyllyin ja muulla rekvisiitalla sisustettu kokoelmahuone, jossa säilytetään pelkästään Raumaan liittyvää ja raumalaisten tekemää aineistoa. Toisin kuin normaalit kirjaston kokoelmat, joista myös kaiken aikaa poistetaan aineistoa (kun kerran uutta hankitaan jatkuvasti lisää, mutta tila pysyy samana), Rauma-kokoelma on eräänlainen raumalaisen kulttuurin arkisto. Tarkoitus on kerätä jälkipolville suurin piirtein kaikki mahdollinen raumalaisten tuottama kirjallisuus, lehdet, musiikki, jopa erilaisten esitysten tallenteet. Huoneessa, ja sen yhteydessä olevassa varastossa on mm. raumankielinen aineisto, raumalaisten kirjailijoiden romaanit, Raumaa koskevat tietokirjat, Länsi-Suomi ja Uusi Rauma-lehdet hamasta alusta asti, kaikki Rauman keskusviraston tuottama materiaali, kymmenittäin erilaisia Raumalla joskus ilmestyneitä lehtiä ja lisäksi suuri määrä karttoja ja erilaisia pienpainatteita. Kokoelmaa on kerätty jo 50-luvulta lähtien.
Rauma-kokoelma on museomainen sikälikin, että siitä ei saa lainata, mutta paikan päällä aineistoa toki saa tutkia. Useimmista kirjoista toki löytyy lainattavakin nide kirjaston varsinaisesta kokoelmasta. Yleisimmin Rauma-huoneesta voi tavata sukututkijan tai kotipaikkakuntansa lähihistoriasta kiinnostuneen asiakkaan. Jotakuta kiinnostaa, mitä Raumalla tapahtui sinä vuonna tai päivänä kuin hän syntyi, joku toinen hakee jotain vanhaa kuolinilmoitusta tai taustamateriaalia erilaisiin tutkimuksiin. Jos haluat vaikkapa selvittää, mitä Olkiluodon ydinvoimalasta on raumalaisten lehtien yleisönosastopalstoilla sanottu vuosien varrella, suuntaat Rauma-huoneen varastoon. Tai ensimmäisenä kannattaa suunnata kirjaston työntekijän pakeille, että saat varaston oven auki. Itse huone on avoinna silloin kun kirjastokin.
Rauma-kokoelmaan otetaan kaikki raumalainen aineisto tyylisuunnasta riippumatta, mutta varsinkin musiikkia (erityisesti omakustanteet) voi joskus jäädä hankkimatta, jos kirjasto ei saa uutuudesta tietoa, eivätkä tekijät tiedä sitä meille tarjota. Siis: jos olet julkaissut vaikka pienen omakustannerunoteoksen tai bändisi on vääntänyt kasaan demon tai sinkun, niin tarjoa sitä kirjastolle. Me ostamme ainakin yhden kappaleen kokoelmaamme, emmekä esitä laatuvaatimuksia. Näin tuotoksesi säilyy jälkipolville ja liittyy osaksi raumalaista kulttuuriperintöä.
Ja kun kulttuuriperinnön säilyttämiseen päästiin, niin muistapa lähettää meille kirjastomuistojasi. Kirjasto on alkanut kerätä kaikkien raumalaisten muistoja kirjastosta eri ajoilta. Lyhyitäkin muisteluksia, tunnelmia, juttuja ja sattumia. Kuvia otamme erittäin mielellämme vastaan. Projekti on juuri startannut, ja pohjalle olemme saaneet muutamien raumalaisten kirjailijoiden muistoja, joita voi käydä nettisivuillamme lukemassa. Rauman kirjastosta on tarkoitus tehdä nettiin historiikki ja perustaa myöhemmin erityiset sivut kirjastomuistoille. Muistoja otetaan vastaan koko vuosi, ja siitäkin eteenpäin. Rauman 570-vuotisjuhlan kunniaksi on myös keskusvirasto keksinyt kerätä tänä vuonna raumalaisten muistoja kaupungistaan. Sinnekin voitte muisteluja lähettää. Mutta kirjastolle kirjastomuistot, me nimittäin keksittiin tämä idea ensin.
Hetkeni parrasvaloissa oli kyllä aika lyhyt. Rauma-TV:n ryhmä kävi tekemässä jutun pääkirjaston Rauma-huoneesta ja toisen mm. Finlandia-palkinnon vaikutuksesta lainauslukuihin. Siis kaksi keikkaa yhdellä iskulla, eli pari 5 minuutin haastattelua. Rauma-huonetta esiteltiin myös tuoreessa kaupungin tiedotuslehdessä, Rauma-kokoelman hoitajan, Uotilan lähikirjaston johtaja Anneli Näätäsen, kirjoittamassa artikkelissa.
Jaa mikä Rauma-huone? Rauma-huone on pääkirjaston yläkerrassa sijaitseva varsin viihtyisä, vanhahtavin Boknäs-kirjahyllyin ja muulla rekvisiitalla sisustettu kokoelmahuone, jossa säilytetään pelkästään Raumaan liittyvää ja raumalaisten tekemää aineistoa. Toisin kuin normaalit kirjaston kokoelmat, joista myös kaiken aikaa poistetaan aineistoa (kun kerran uutta hankitaan jatkuvasti lisää, mutta tila pysyy samana), Rauma-kokoelma on eräänlainen raumalaisen kulttuurin arkisto. Tarkoitus on kerätä jälkipolville suurin piirtein kaikki mahdollinen raumalaisten tuottama kirjallisuus, lehdet, musiikki, jopa erilaisten esitysten tallenteet. Huoneessa, ja sen yhteydessä olevassa varastossa on mm. raumankielinen aineisto, raumalaisten kirjailijoiden romaanit, Raumaa koskevat tietokirjat, Länsi-Suomi ja Uusi Rauma-lehdet hamasta alusta asti, kaikki Rauman keskusviraston tuottama materiaali, kymmenittäin erilaisia Raumalla joskus ilmestyneitä lehtiä ja lisäksi suuri määrä karttoja ja erilaisia pienpainatteita. Kokoelmaa on kerätty jo 50-luvulta lähtien.
Rauma-kokoelma on museomainen sikälikin, että siitä ei saa lainata, mutta paikan päällä aineistoa toki saa tutkia. Useimmista kirjoista toki löytyy lainattavakin nide kirjaston varsinaisesta kokoelmasta. Yleisimmin Rauma-huoneesta voi tavata sukututkijan tai kotipaikkakuntansa lähihistoriasta kiinnostuneen asiakkaan. Jotakuta kiinnostaa, mitä Raumalla tapahtui sinä vuonna tai päivänä kuin hän syntyi, joku toinen hakee jotain vanhaa kuolinilmoitusta tai taustamateriaalia erilaisiin tutkimuksiin. Jos haluat vaikkapa selvittää, mitä Olkiluodon ydinvoimalasta on raumalaisten lehtien yleisönosastopalstoilla sanottu vuosien varrella, suuntaat Rauma-huoneen varastoon. Tai ensimmäisenä kannattaa suunnata kirjaston työntekijän pakeille, että saat varaston oven auki. Itse huone on avoinna silloin kun kirjastokin.
Rauma-kokoelmaan otetaan kaikki raumalainen aineisto tyylisuunnasta riippumatta, mutta varsinkin musiikkia (erityisesti omakustanteet) voi joskus jäädä hankkimatta, jos kirjasto ei saa uutuudesta tietoa, eivätkä tekijät tiedä sitä meille tarjota. Siis: jos olet julkaissut vaikka pienen omakustannerunoteoksen tai bändisi on vääntänyt kasaan demon tai sinkun, niin tarjoa sitä kirjastolle. Me ostamme ainakin yhden kappaleen kokoelmaamme, emmekä esitä laatuvaatimuksia. Näin tuotoksesi säilyy jälkipolville ja liittyy osaksi raumalaista kulttuuriperintöä.
Ja kun kulttuuriperinnön säilyttämiseen päästiin, niin muistapa lähettää meille kirjastomuistojasi. Kirjasto on alkanut kerätä kaikkien raumalaisten muistoja kirjastosta eri ajoilta. Lyhyitäkin muisteluksia, tunnelmia, juttuja ja sattumia. Kuvia otamme erittäin mielellämme vastaan. Projekti on juuri startannut, ja pohjalle olemme saaneet muutamien raumalaisten kirjailijoiden muistoja, joita voi käydä nettisivuillamme lukemassa. Rauman kirjastosta on tarkoitus tehdä nettiin historiikki ja perustaa myöhemmin erityiset sivut kirjastomuistoille. Muistoja otetaan vastaan koko vuosi, ja siitäkin eteenpäin. Rauman 570-vuotisjuhlan kunniaksi on myös keskusvirasto keksinyt kerätä tänä vuonna raumalaisten muistoja kaupungistaan. Sinnekin voitte muisteluja lähettää. Mutta kirjastolle kirjastomuistot, me nimittäin keksittiin tämä idea ensin.
tiistai 27. joulukuuta 2011
Säiden armoilla
Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole sitä näkemässä, kuuluuko siitä ääni? Kuuluu siitä: ensin terävä räsähdys ja sitten seiniä täräyttävä romahtava ääni. Olen kuullut sen äänen. Heräsin siihen eilen aamulla. Olin vanhempieni luona käymässä Huittisissa, heräsin tuulen kohinaan ja sitten räsähteli ja tömähti. Kuvittelin, että tuuli oli kaatanut jonkun seinän nojalla olevan rakennelman, vaikka tikkaat tai trukkilavakasan (sellaista ei kyllä talon seinustalla ollut). Aivan selvästi joku kuitenkin tuntui osuvan seinään ja tunsin tärähdyksen.
Selvisi kuitenkin, ettei taloa päin ollut kaatunut mitään. Onneksi. Yli 20 metrinen kuusi tekee pahaa jälkeä katolle pudotessaan. Tämä kuusi kuitenkin päätti kaatua talon päädyn suuntaisesti, noin 10 metrin päähän siitä missä nukuin. Vahingot jäivät muutamaan pienempään puuhun, jotka kuusi vei mennessään. Myöhemmin huomattiin tontilla kaatuneen vielä 2 muutakin puuta. Ja sähköt katkesivat.
Päivällä suuntasin kohti Euraa ja tuhon laajuus alkoi selvitä. Kaikkialla näkyi kaatuneita puita, useita raivattiin parhaillaan pois. Huittisten ja Säkylän välisellä tiellä oli paikoin 10 metrin välein tielle kaatuneita kuusia, jotka jo onneksi oli ehditty pätkiä ja raivata tieltä syrjään. Erään talon katolla oli ainakin 5 puuta, yksi pakettiauto oli myös jäänyt kaatuneen puun uhriksi. Silti ihmetytti, kuinka loppujen lopuksi lähes kaikki rakennukset olivat säästyneet vaurioilta. Puita oli nurin tonteilla, mutta en nähnyt kuin pari puun alle jäänyttä taloa. Köyliön Vuorenmaassa harva mäntykangas oli toi mieleen jättiläismäisen ja huolimattoman metsurin taimikonharvennustalkoot: puita oli kaatuneena sikin sokin kaikkialla tien varressa. Polttopuusta ei tule olemaan pulaa lähiviikkoina. Kaatunut katulyhty kaulaili isoa kuusta koulun viereisessä ojassa, katsellen ainoalla silmällään ylös taivaisiin. Säkylän hautausmaalla mies kuvasi aivan valtavaa kuusta, joka nojasi 45 asteen kulmassa muihin puihin. Milläköhän vehkeellä se saataisiin turvallisesti ja paikkoja rikkomatta raivattua?
Puita oli kumossa vielä Eurassakin, mutta Pyhäjärven rannan jäätyä taakse ei tuhoja enää juurikaan näkynyt. Kotona oli kaikki ok; pihalla oli toistakymmentä isoa männynoksaa, ja yksi parimetrinen kaksihaarainen roikkui räystäästä kuin vihreäsiipinen ja kookas enkeli olisi huilannut vatsallaan näkymättömissä katonreunalla, toinen siipi tyhjän päällä roikkuen. Naapurin vesiletkuteline oli kumollaan kaivon päällä. Tuuli oli tuonut roskaa ympäri pihan: löysin kaksi muovikassia, karkkipapereita ja A4:lle tehdyn koulutehtävävastauksen, jossa puhuttiin ”lihakunnon säilyttämisestä”. Jouluvalot repsottivat terassilla sammuneina. Sähköt olivat poikki, olleet ilmeisesti jo jonkin aikaa.
No, ei se mitään, aluksi. Pistin takkaan tulen ja raivailin pihaa. Kämppä oli kylmennyt 15 asteeseen, kun ilmalämpöpumppu oli sammunut. Luojan kiitos ei ollut pakkasta. Ilta alkoi hämärtää, tai hämäräähän tähän aikaa vuodesta on päivälläkin. Hain autotallista otsalampun, kävin talouden toimivat taskulamput läpi ja valkkasin parinkymmenen käytetyn pariston kasasta eniten hengissä olevat lamppuihin. Tänään ostan uusia paristoja. Kynttilöitä ei ollut tullutkaan poltettua vielä tänä talvena, mutta niitä oli kaapeissa yllin kyllin. Kohta istuin pimeässä takkatulen loimottaessa ja 11 kynttilän antaessa lepattavaa, keltaista valoaan. Tällaista se oli ennen vanhaan aina, ajattelin, ja aloin lukemaan joululahjakirjaa otsalamppuni valossa. Kiire hellitti, ei voinut tehdä mitään. Puhelimesta oli akku loppu, vain työpuhelin toimi, muttei silläkään voinut soittaa: tavoittelemaani numeroon ei juuri nyt saatu yhteyttä.
Olisi tuota ehkä jaksanut kauemminkin, mutta pakastimen sisällön kohtalo alkoi harmittaa. Kädet palelivat, eikä extreme-retki enää tuntunutkaan hauskalta. Pimeässä aika tuntui kuluvan hitaasti ja alkoi väsyttää. Otsalamppu painoi päätä. Kahdeksan maissa ajattelin mennä tunniksi nukkumaan. 40 minuutin päästä heräsin ja kuulin, kuinka kuorma-auto peruutti summeri piipittäen talon vierellä. Aina vaan, ihmeen kauan. Hapuilin taskulampun yöpöydältä, ja silloin tajusin, että piipitys tulikin keittiöstä. Pakastin piipitti varoitusta. Sähköt olivat päällä. Ihminen oli taas voittanut luonnon, hetkeksi.
Selvisi kuitenkin, ettei taloa päin ollut kaatunut mitään. Onneksi. Yli 20 metrinen kuusi tekee pahaa jälkeä katolle pudotessaan. Tämä kuusi kuitenkin päätti kaatua talon päädyn suuntaisesti, noin 10 metrin päähän siitä missä nukuin. Vahingot jäivät muutamaan pienempään puuhun, jotka kuusi vei mennessään. Myöhemmin huomattiin tontilla kaatuneen vielä 2 muutakin puuta. Ja sähköt katkesivat.
Päivällä suuntasin kohti Euraa ja tuhon laajuus alkoi selvitä. Kaikkialla näkyi kaatuneita puita, useita raivattiin parhaillaan pois. Huittisten ja Säkylän välisellä tiellä oli paikoin 10 metrin välein tielle kaatuneita kuusia, jotka jo onneksi oli ehditty pätkiä ja raivata tieltä syrjään. Erään talon katolla oli ainakin 5 puuta, yksi pakettiauto oli myös jäänyt kaatuneen puun uhriksi. Silti ihmetytti, kuinka loppujen lopuksi lähes kaikki rakennukset olivat säästyneet vaurioilta. Puita oli nurin tonteilla, mutta en nähnyt kuin pari puun alle jäänyttä taloa. Köyliön Vuorenmaassa harva mäntykangas oli toi mieleen jättiläismäisen ja huolimattoman metsurin taimikonharvennustalkoot: puita oli kaatuneena sikin sokin kaikkialla tien varressa. Polttopuusta ei tule olemaan pulaa lähiviikkoina. Kaatunut katulyhty kaulaili isoa kuusta koulun viereisessä ojassa, katsellen ainoalla silmällään ylös taivaisiin. Säkylän hautausmaalla mies kuvasi aivan valtavaa kuusta, joka nojasi 45 asteen kulmassa muihin puihin. Milläköhän vehkeellä se saataisiin turvallisesti ja paikkoja rikkomatta raivattua?
Puita oli kumossa vielä Eurassakin, mutta Pyhäjärven rannan jäätyä taakse ei tuhoja enää juurikaan näkynyt. Kotona oli kaikki ok; pihalla oli toistakymmentä isoa männynoksaa, ja yksi parimetrinen kaksihaarainen roikkui räystäästä kuin vihreäsiipinen ja kookas enkeli olisi huilannut vatsallaan näkymättömissä katonreunalla, toinen siipi tyhjän päällä roikkuen. Naapurin vesiletkuteline oli kumollaan kaivon päällä. Tuuli oli tuonut roskaa ympäri pihan: löysin kaksi muovikassia, karkkipapereita ja A4:lle tehdyn koulutehtävävastauksen, jossa puhuttiin ”lihakunnon säilyttämisestä”. Jouluvalot repsottivat terassilla sammuneina. Sähköt olivat poikki, olleet ilmeisesti jo jonkin aikaa.
No, ei se mitään, aluksi. Pistin takkaan tulen ja raivailin pihaa. Kämppä oli kylmennyt 15 asteeseen, kun ilmalämpöpumppu oli sammunut. Luojan kiitos ei ollut pakkasta. Ilta alkoi hämärtää, tai hämäräähän tähän aikaa vuodesta on päivälläkin. Hain autotallista otsalampun, kävin talouden toimivat taskulamput läpi ja valkkasin parinkymmenen käytetyn pariston kasasta eniten hengissä olevat lamppuihin. Tänään ostan uusia paristoja. Kynttilöitä ei ollut tullutkaan poltettua vielä tänä talvena, mutta niitä oli kaapeissa yllin kyllin. Kohta istuin pimeässä takkatulen loimottaessa ja 11 kynttilän antaessa lepattavaa, keltaista valoaan. Tällaista se oli ennen vanhaan aina, ajattelin, ja aloin lukemaan joululahjakirjaa otsalamppuni valossa. Kiire hellitti, ei voinut tehdä mitään. Puhelimesta oli akku loppu, vain työpuhelin toimi, muttei silläkään voinut soittaa: tavoittelemaani numeroon ei juuri nyt saatu yhteyttä.
Olisi tuota ehkä jaksanut kauemminkin, mutta pakastimen sisällön kohtalo alkoi harmittaa. Kädet palelivat, eikä extreme-retki enää tuntunutkaan hauskalta. Pimeässä aika tuntui kuluvan hitaasti ja alkoi väsyttää. Otsalamppu painoi päätä. Kahdeksan maissa ajattelin mennä tunniksi nukkumaan. 40 minuutin päästä heräsin ja kuulin, kuinka kuorma-auto peruutti summeri piipittäen talon vierellä. Aina vaan, ihmeen kauan. Hapuilin taskulampun yöpöydältä, ja silloin tajusin, että piipitys tulikin keittiöstä. Pakastin piipitti varoitusta. Sähköt olivat päällä. Ihminen oli taas voittanut luonnon, hetkeksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)