perjantai 12. maaliskuuta 2010

Ovista ja avaimista

Rauman pääkirjastossa järjestettiin viime maanantaina Exlibris Aboensis –seuran tilaisuus, jossa tutustuttiin exlibristen maailmaan: symboliikkaan, valmistukseen ja keräilyyn. Yhdistyksen puheenjohtaja Tauno Piiroinen veti runsaan tunnin diaesityksen aiheesta. Itse avasin tilaisuuden muutamalla lauseella ja kuuntelin esityksen mielenkiinnolla.

Olen itse ollut koko elämäni intohimoinen keräilijä. Aloitin joskus 6-7 vuoden vanhana kiiltokuvilla ja pullonkorkeilla, ja etenin siitä ala-asteen aikana viinapullon etiketteihin, siitä edelleen pyyhekumeihin ja lyijykyniin ja lopulta päädyin postimerkkeihin ja postileimoihin, joihin sitten olen jumittanut lähes 25 vuodeksi. Tein jopa kandintutkielmani keräilystä ja olin lyhyen aikaa töissä Suomen ainoassa filateelisessa kirjastossa Postimuseossa Helsingissä. Keräily on pysynyt minussa kuin tauti. En ole parantunut vieläkään, enkä edes halua.

Keräilijöitä pidetään usein hieman omituisina, omissa sfääreissään liitelevinä hörhöinä, jotka mustasukkaisesti vartioivat kokoelmiaan ja suurennuslasilla etsivät kärpäsenkakan kokoisia eroja ja virheitä tullen niistä liikuttavan iloisiksi (tai surullisiksi, se vaihtelee). Kyllähän he voivat hiukan omituisilta joskus vaikuttaakin. Voi tulla kuva, etteivät keräilijät ole järin hauskaa tai dynaamista porukkaa. Siis…postileimat! Voiko olla mitään tylsempää ja hitaampaa? Täytyy myöntää, että ensitreffeillä en erityisen korostetusti harrastuksiani esille tuo. Voihan olla, että emme tässä musteläiskätestissä saa lainkaan samoja tuloksia. Se, mikä toisesta näyttää… hmm… no, musteläiskältä, näyttääkin minusta ovelta toisiin maailmoihin. Se voi aiheuttaa hämmennystä.

Mitä järkeä on kerätä ja tutkia exlibriksiä tai postileimoja, kirjoittaa niistä kirjoja ja kertoa uusista havainnoista innostuneena? Päällisin puolin ei todellakaan mitään, ja siinä se hauskuus juuri piileekin. Mikä onni on saada elämään sisältöä ja jännitystä näin vähällä! Ei tarvitse kiivetä Mount Everestille elääkseen täyttä elämää, kunhan vain osaa katsoa asioita oikein. Keräilytutkimuksessa tärkeä käsite on vakava harrastus. Se tarkoittaa keräämisen muuttumista tutkimiseksi. Vakava keräily alkaa, kun aletaan selvittää maailmoja esineen takana. Mielestäni kyky nähdä merkityksiä sinänsä ”hyödyttömän” keräämisessä, harrastamisessa ja tutkimisessa erottaa ihmisen eläimestä. Harakkakin keräilee kiiltäviä esineitä, muttei se tietääkseni paneudu niihin sen enempää. Se vain kokoaa.

Keräily voi olla vakavaa, mutta keräilijät eivät. Totuus on se, että keräilijät ovat humoristeja ja humaaneja ihmisiä (voisiko tee- tai muovipussien keräilijä olla muuta!?). Mielikuvitus ja tiedonjano ajavat heitä eteenpäin, ja mitättömät ja käyttökelvottomat esineet ja asiat laajenevat jatkuvan tutkimuksen myötä valtaviksi tietovarannoiksi. Yksittäinen postileiman jälki muuttuu maantiedon, politiikan, sotahistorian, sosiaalisen kehityksen, taloustieteen ja tietoliikenteen tietokirjaksi. Exlibris kantaa mukanaan painotekniikan, kirjallisuuden ja tapa-, kulttuuri-, ja taidehistorian maailmoja. Jokainen keräilyobjekti on harrastajalle ovi aivan toisiin maailmoihin, ovi, joka asiaan vihkiytymättömältä pysyy kiinni ja jota hän ei edes näe. Keräilijä näkee, etsii avaimen ja avaa nämä ovet, silkasta tutkimisen ja oppimisen riemusta. Hän näkee portin uuteen maailmaan siinä, missä toinen näkee roskia. Uusi maailma odottaa jokaisen esineen takana. Ei tarvitse lähteä ylittämään Kolumbuksen tavoin valtamerta sen löytääkseen. Mutta etsiä pitää, vuosia ja vuosia. Löytää, ja lähteä taas matkaan kohti seuraavaa maailmaa. Ei voi pysähtyä.

Vaikka en ole exlibriksiä koskaan harrastanut, luulen ymmärtäväni harrastuksen idean, ihan siinä kuin moottorisahojen tai juna-aikataulujen keräilynkin. Kohteella ei sinänsä ole väliä. Ovi ei merkitse, vaan maisema, joka sen takana avautuu. Se maisema on avara. Tiedon lisäksi keräily antaa esteettistä nautintoa ja palvelee loogisuuden ja järjestelmällisyyden haluamme ja toisin kuin usein kuvitellaan, se on erittäin sosiaalista toimintaa. Keräilijät ovat järjestäytynyt tutkijoiden joukko, joka tekee työtään ilmaiseksi, palkkanaan tutkimus itse. Keräilijä on utelias ja tiedonhaluinen ihminen, jolla on päämääriä. Suomalaisen monitoimikeräilijän, kamarineuvos Kari Rahialan sanoin: keräilijä on onnellinen ihminen. Hänellä on sekä ovi, että avain oven aukaisemiseen. Avaimia saa muun muassa kirjastosta. Ilman kirjoja ei ole tietoa ja ilman tietoa keräily on vain kokoamista.

1 kommentti:

  1. Kyllä se niin on, että elämä on pitkälti asennekysymys. Paljon riippuu asenteesta kuinka hauskaa on ja kuinka vähällä vaivalla (ja rahallakin). Itse keräilen liikaakin ja monennäköistä. Tervetuloa Raumalle.

    VastaaPoista