maanantai 13. syyskuuta 2010

Lukutaitokampanja

Taas nuorisoa haukutaan. Taloussanomien siteeraama saksalaistutkimus lyttää nuorten nettitaidot täysin: ”Nuoret eivät osaa edes googlata”. Tutkimuksessa kävi ilmi, että nuoret kyllä kokevat osaavansa käyttää nettiä, ja viettävät siellä paljon aikaa, mutta käyttö on typistynyt vain yhteydenpitokanavaksi ystäviin tai pelipaikaksi. Tiedetään kyllä, mistä saa musiikkia ja miten chatataan, mutta tietoa ei osata etsiä, eikä varsinkaan oikeaa tietoa.

Saksalainen lukionopettaja oli seurannut oppilaittensa tiedonhakukäyttäytymistä tekemässään kokeessa, jossa piti löytää tietoa intialaisista alihankkijoista. Nuoret pitivät tehtävää helppona, mutta opettajan mukaan he vain klikkailivat sivulta sivulle ymmärtämättä lainkaan, mikä oli tärkeää. Heti löydettyään sivuston, jossa asiasta mainittiin, he pysähtyivät, ja tyytyivät sivuston antamaan tietoon. Sivustoihin ei paneuduttu, tiedon luotettavuutta ei pohdittu eikä etsintä ollut muutenkaan pitkäjänteistä. Jos se on Googlessa, se on totta, oli ajattelumalli.

Muitakin tutkimuksia on tiedonhakupalveluiden käytöstä tehty. Hirvittävän suuri osa ihmisistä hakee tietoa yhden sanan perusteella, ja käy läpi ainoastaan ensimmäisen sivun linkkejä. Haku on enemmän tai vähemmän satunnaista klikkailua, ja ensimmäinen teksti, joka aiheesta eteen tulee, hyväksytään kritiikittä oikeaksi. Totuus on kuitenkin se, etteivät ensimmäiset linkit ole välttämättä parhaita: ensimmäiseksi hakutulokseen tulevat ne linkit, jotka ovat maksaneet ensimmäiseksi pääsemisestä. Kaikki me tiedämme ilmiön: haet autokorjaamoa, ja kymmenen ensimmäistä linkkiä viekin uuteen hakupalveluun, eikä suinkaan ko. korjaamon sivuille. Välillä tuntuu, ettei loppujen lopuksi tahdo löytää mitään, klikkailee ees taas, ja lopulta menee hermo, ja hakee tiedon puhelinluettelon keltaisilta sivuilta. Kaikki on netissä, joo, mutta löytääkö sen sieltä?

Nettimainonnan katiskat oppii kokemuksen myötä välttämään. Paljon vaarallisempaa on erilaisen tiedon kritiikitön vastaanottaminen ja se, ettei ymmärrä tekstin sisältöä. Nykynuoret ovat jatkuvan informaatiopommituksen kohteina. He myös kirjoittavat jatkuvasti tekstiä, ja he osaavat lukea sujuvasti. Vieraan kielenkin iskulauseet ovat hyvin hallussa. Se, mitä ei välttämättä hallita, on pidemmän tekstin ymmärtäminen. Tämä johtuu kokemuksen puutteesta: pitkien tekstien kirjoittaminen ja lukeminen on vähentynyt. Ei kukaan kirjoita enää kirjeitä ja loppujen lopuksi hyvin harva pitää edes blogia. Viestittely on typistynyt tekstareiksi, chatiksi ja muutaman rivin facebook-päivityksiksi. Kaikki pitkät sepustukset ovat niin eilistä. Blogipäivityksetkään eivät kuulemma saisi olla näin pitkiä, mutta tässä(kin) asiassa taistelen vastaan ja pysyn vanhanaikaisena. Jos ei yhtä A4:sta jaksa lukea, niin olkoon lukematta.

Pitkässä tekstissä asian sisältöön pitää paneutua paljon enemmän. Pitää osata tulkita tekstiä; sitä mitä sanotaan rivien välissä ja millainen kokonaisuus tekstistä syntyy. Mikä on tekstin tarkoitus ja sanoma? Mekaaninen lukutaito ei riitä, jos ei ymmärrä, onko teksti faktaa vai fiktiota, kenties satiiria, ironiaa, propagandaa tai silkkaa valhetta. Mekaaninen lukija ikään kuin juuttuu kirjaimiin, eikä pääse niiden takana olevaan juoneen käsiksi (kielikuvaa käyttääkseni). Pienikin sananjärjestyksen muutos voi nimittäin muuttaa lauseen merkityksen täysin. Jos on tottunut lukemaan ja tuottamaan max. 160 merkin viestejä, vivahteiden tuotto- ja tulkintakyky jää vajaaksi. No, tietysti voi käyttää hymiöitä=)

Tulkintakyky kehittyy vain treenaamalla, ja treenimateriaalina kirjat ovat ylivoimaisia. Kirjoissa on juoni, niissä on usein pitkiä, merkityksellisiä lauseita, niissä on eri tyylilajeja. Kirjoihin pitää keskittyä, niitä pitää tulkita. Kirjat kehittävät myös kieliopillisia taitoja. Kammottavat yhdyssanavirheetkin häviävät, sillä aivosi muistavat oitis, miten joku sana piti kirjoittaa, koska olet nähnyt sanan lukemattomia kertoja kirjan sivulla. Ja kirjoja lukemalla kehität empatiakykyäsi ja kriittistä suhtautumista yhteen totuuteen: osaat katsoa asioita monen eri ihmisen näkökulmasta. Kirjat ovat linkki toisen ihmisen ajatuksiin, jonkun oikean tai kuvitellun ihmisen pään sisälle. Toisen ihmisen ajatukset ovat todennäköisesti aivan erilaiset kuin omasi, mutta kirja kertoo niistä sinulle. Sinun pitää vain osata kuunnella.

1 kommentti:

  1. Mä jaksan edelleen lukea A4:n verran ja paljon enemmänkin, nykyään vaan huomattavasti vähemmän tulee tekstiä tuotettua kuin luettua. Viime vuosina on lukeminenkin rajoittunut lehtijuttuihin ja muihin lyhyisiin juttuihin, nyt taas koitan parantaa tapani.

    VastaaPoista