perjantai 14. helmikuuta 2014

Puulämmittäjä

Nicke Lignell pohti Suomela-lehden kolumnissaan yritysjohtajia, jotka haastatteluissa kertovat, kuinka rentouttavaa on ylipitkän työviikon jälkeen hakata mökillä halkoja. On kuulemma monenkin johtajan suosikkiharrastus suorastaan. Nicke ei moista ymmärrä; hänellä on puulämmitysmahdollisuus ja suuli täynnä isävainaan peruja olevia halkoja, mutta ei minkäänlaista mielenkiintoa hakata niitä lisää. Miksi ihmeessä raskaan halkaisukirveen kanssa liiterissä heiluminen olisi jonkun mielestä hauska harrastus? Hän toivottikin kaikki harrastajahakkaajat tilalleen hommiin.

Vaikka luenkin rivien välistä Lignellin epäilyksen, että halonhakkuuharrastuksestaan kertovat ovat lähinnä jonkinlaista maanläheistä katu-uskottavuutta epätoivoisesti toivovia konttorirottia, joiden harrastus todellisuudessa rajoittuu yhden saunanpesällisen tekemiseen kerran kesässä Turun saariston huvilalla rapukestien jälkeen, tiedän ihan oikeastikin ihmisiä, jotka pitävät polttopuiden teosta. Itseni, esimerkiksi.

Minulla on talossa kaksi varaavaa takkaa. Toinen näistä tosin on lähes käyttämättä, mutta toista lämmitän päivittäin. Yhdessä ilmalämpöpumpun kanssa takka mahdollistaa sen, ettei sähköpattereita tarvitse laittaa päälle lainkaan. Periaatteessa pelkällä takallakin pärjäisi, mutta kokemus on osoittanut, että elo alkaa silloin mennä turhankin alkukantaiseksi. Kun takkaa ei ehdi lämmittämään kuin kerran päivässä, niin pakkaskausilla etenkin lattiatason lämpötila alkaa pudota alle 15 asteen. Kaikkeen toki tottuu, ja kylmyyshän on vain vaatetuskysymys, mutta vähempikin katu-uskottavuus kyllä jo nykyisin riittää. Loppujen lopuksi ei ole talvesta toiseen mukavaa pukea aamiaispöytään mennessä takkia päälle. Sitäkin on joskus tapahtunut.

Mutta puita siis kuluu. Onnekseni saan ystävältäni polttopuuta varsin huokeaan hintaan, ja vielä kotiin kuljetettuna. Metsätöihin ei tarvitse ruveta. En kuitenkaan mene helpointa tietä: saisin polttopuut valmiina klapeina samaan hintaan, mutta pyydän ne metrihalkoina, jotka itse sahaan ja pilkon klapeiksi. Siksi koska se on kivaa.

Puulämmityshän on siitä mukava lämmitysmuoto, että jokainen pesällinen antaa kaksi lämmityskertaa: ensin kun niitä pilkkoo ja sitten kun niitä polttaa. 15 asteen pakkasellakin saa hien virtaamaan, kun sahaa inkkarikanootin levyisen rungonpuolikkaan 35 sentin pätkiksi ja sitten kirveellä hakkaa pätkät klapeiksi. Paksuin ja vahvinkin sitkistynyt koivunrunko antaa lopulta periksi, vaikka aikaa voi mennä. Isoimpien runkojen katkaisuun vaaditaan satoja sahanvetoja. Moottorisahaa ei klapiharrastaja tietenkään käytä.

Teen klapeja noin joka toinen päivä. Olen ollut puulämmittäjä yli 6 vuotta, mutta en suinkaan syntynyt sellaiseksi. Voi olla, että kirves oli ensimmäisen kerran kädessä silloin runsas 6 vuotta sitten, kun nykyiseen talooni muutin. Voi olla, että se tuntui peräti hiukan oudolta. Voi olla, ettei iskuissa ollut tehoa eikä tarkkuutta. Voi olla, että täyden puulaatikon kantaminen liiteristä yhden käden varassa, toisella ovet avaten, tuntui raskaalta. Nykyään homma sujuu. Ja sellainen työ, minkä osaa, tuntuu mukavalta. Kun asettaa kapean koivuklapin pölkylle ja halkaisee sen kahtia yhdellä kevyellä iskulla, tuntee osaavansa jotain. Ei se sen ihmeellisempää ole. Kaiken harrastamisen perusta on osaamisen tunteesta tuleva nautinto.

Harrastus säilyy hauskana niin kauan kuin siitä ei tule työtä. Halonhakkuun voi lopettaa milloin vain; ei tarvitse tuntikausia riehua. Puoli tuntia joka toinen päivä riittää minulle, harvemmin teen pidempää urakkaa. Ehkä Nicke Lignellin ajatuksissa klapien teko näyttäytyy suurena urakkana; ikään kuin pitäisi pilkkoa suulillinen yhdellä kertaa. Ei siihen kuitenkaan tarvitse suhtautua kuin Siperiassa tukkeja sahaava elinkautisvanki. Voi sahata sen verran, minkä kerralla polttaa, ja lopettaa, kun siltä tuntuu.

Toimistossa ja keräilyharrastuksen parissa kököttämisen vastapainoksi halonhakkuu antaa paljon kaivattua liikuntaa. Stressin ja istumisen jumiuttamat hartiat aukenevat ja oikein tuntee, kuinka veri lähtee kiertämään. Loma-anomukset, laskut, budjetit ja tilastot unohtuvat ja jostain huoneihmisen salatuista syvimmistä sopukoista metsästäjä-keräilijä huutaa. Vaimeasti, mutta kuitenkin!

1 kommentti:

  1. Mukavuudenhaluinen kerrostaloasukki-minä ymmärtää kyllä sinun kohdallasi tuon, mutta nykyinen mökinomistaja-minä ei välttämättä halua itse pilkkoa puita. Ihan riittää saunavesien kantaminen ja pihatyöt...kun nyt joskus pelkkiin niihin pääsisi remontin jälkeen.

    VastaaPoista