keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Toimintaa kehittämässä II

Kirjastotyö on siitä erikoinen homma, että tätä joutuu monessa kunnassa lähes joka vuosi perustelemaan. Pitää perustella olemassaolonsa ja työnsä tärkeys. Pitää vakuuttaa, että on tarpeellinen. Kirjastotyön kehittäminen on jo monia vuosia ollut sitä, että keksitään kirjastolle lisää tehtäviä, jotka eivät liity itse kirjastotyöhön mitenkään. Tai kehitetään toimintoja lakkauttamalla toimipisteitä.

Yleensäkin ihmetyttää, että se tuntuu aina olevan juuri kirjasto, jonka niitä palveluja pitäisi uusilla tehtävillä laajentaa. Miksei se edellisen blogin hammaslääkäri päivystä urheilukentällä? Miksi hammaslääkärin vastaanotto kaupungintalon aulassa on vitsi, mutta kirjastossa se on toiminnan kehittämistä? Miksi kaikesta tulee tunne, että se, mitä kirjasto NYT tekee, ei riitä: se ei ole riittävän laadukasta, hyvää ja rahanarvoista. Meidän pitäisi tehdä kaikenlaista muutakin kuin kirjastotyötä: samalla palkalla, koulutuksella ja resursseilla. Eikö rivien välistä voi lukea, että työtämme ei arvosteta? Että me itse asiassa vähän laiskottelemme ja pystyisimme paljon parempaankin?

Minulla on teoria mistä tämä johtuu. Jokainen ihminen luulee tietävänsä kirjastotyöstä paljon. Jokainen ihminen voi tulla tarkkailemaan kirjastoon, mitä siellä tehdään. Hän ei voi mennä vesilaitokselle insinööriä tarkkailemaan, ja siksi hän ei tiedä ko. insinöörin työstä yhtään mitään. Vesilaitoksen insinöörin työ näyttäytyy satunnaiselle ihmiselle jonain mystisenä ja arvokkaana tieteenä, jota tuo alansa ammattilainen pitkän koulutuksen jälkeen laitoksella tekee. Ihminen ei tiedä mitä tuo työ on, mutta varmasti jotain vaikeaa ja erikoista, ja siitä maksetaankin ainakin tuplasti se, mitä yhtä pitkän ajan kouluttautunut kirjastonhoitaja saa.

Jokainen näkee mitä kirjastonhoitaja tekee: se istuu pöydän takana, hymyilee, ja antaa lapselle kirjan. No ei ole todellakaan vaativaa tuo homma. Nehän voisi tehdä paljon enemmän ja vaativampia töitä, ajatellaan. Tilaakin täällä olisi tehdä mitä vain. Kukaan ei ehdota, että vesilaitoksen insinööri pitäisi myös lastenkerhoa tai korjaisi autoja vesilaitostyön ohessa.

Silti vesilaitoksen insinööri voi tehdä ihan sitä samaa: istua pöydän takana ja värkätä papereitaan, ja se työ voi olla päällepäin nähtynä ihan helpon näköistä. Se voi ollakin hänelle ihan helppoa ja kiireetöntä. Me emme vaan tiedä, ja siksi me emme osaa asiaa arvostella. Emme pysty arvioimaan työtä, jota emme näe ja jota emme tunne. Satunnainen tarkkailija ei tiedä, mitä kirjastonhoitaja tekee silloin kun hän ei ole tiskin takana, tai mitä hän on tehnyt voidakseen ojentaa oikean kirjan. Hän näkee vain sen kun virkailija hymyilee ja kirja vaihtaa haltijaa. Tarkkailija katsoo tätä ja kirjastonhoitajan palkkapussia ja arvioi työn sen mukaan.

Kirjastojen toiminnasta päättävien joukossa on usein ikään kuin syvä huoli siitä, että ellei mitään dramaattisia muutoksia tehdä, kirjasto lakkaa kokonaan käytön puutteessa. Tästä ei kuitenkaan esimerkiksi Raumalla ole mitään vihjettä: lainausluvut ovat vain nousseet viiden vuoden takaisista, ja silloinkin käyttö oli vilkasta. Kirjastot ovat kaupungin kaikkein käytetyimpiä tiloja. Kirjastojen käyttö Suomessa ylipäätään on maailman vilkkainta. Ruotsin kirjastoista tehdään keskimäärin 8 lainaa/vuosi/asukas, ja se tuntuu riittävän heille. Suomessa kaikkein pysähtyneimmissäkin syrjäseutujen sivukirjastoissa tuo luku ylitetään. Raumalla luku on 21,6! Rauman pääkirjasto voi lainauslukujen puolesta hyvinkin olla maailman 200:n vilkkaimman kirjaston joukossa, väkilukuun nähden.

Totta kai kaikkea toimintaa pitää kehittää ja pyrkiä mahdollisimman taloudelliseen ja hyödylliseen toimintaan, ja totta kai myös kirjasto joutuu kohtaamaan esimerkiksi digitalisoitumisen ja vapaa-ajankäytön muuttumisen tuomat haasteet, mutta ei kirjastolla ole mitään paniikkia vähäisen käytön tai budjetissa pysymisen kanssa, ainakaan Raumalla. Lisäksi kirjasto tuottaa palvelut pienellä rahalla: kirjastopalvelut käyttää alle 1,5% prosenttia kuntien budjetista, ja osa tästäkin katetaan valtion vuotuisella tuella. Ei kirjasto ole mikään voimavaroja syövä käenpoika. Raumalla määrärahat ovat pysyneet käytännössä samoina 4 vuotta, eikä budjettia ole ylitetty kertaakaan.

Tällä rahalla saadaan hyvät kokoelmat ja laajat aukioloajat, Raumalla yli 10000 tuntia vuodessa. Kun kaupungintalo laitetaan neljältä kiinni, kirjastossa jatketaan seitsemään. Eikä ovia suljeta viikonlopuiksikaan. Kun kaupungintalon väki on pari viikkoa joululomalla, kirjasto palvelee vielä uudenvuoden aattonakin.

Onneksi kirjaston asiakkaat ymmärtävät työmme tärkeyden, heillehän me tätä teemme. Kun kysytään Rauman parasta paikkaa, se on kirjasto. Kun asukastyytyväisyyskyselyssä vammaispalveluja pitää 11% raumalaisista hyvin hoidettuina, on kirjastopalveluilla luku 92%. Onhan siinä toki 8% kehitystarpeita vielä.

1 kommentti:

  1. Hyvin kirjoitettu. Hangossa ollaan töissä iltakahdeksaan (kesällä seitsemään), myydään kaupungin kalastusluvat ja viirit, jatketaan turistien opastamista, kun turistitoimisto menee kesälläkin kiinni viideltä, opetetaan ihmisiä digitalisoimaan videoita, kuvia ja musiikkia, pidetään pientä taidelainaamoa sekä ilmaista galleriaa, käydään lukemassa vanhuksille, viedään lainoja muutamalle kotiasiakkaalle, välitetään Venäjänkielisen kirjaston materiaalia ja ollaan Celia-kirjaston pilottipisteenä - ja kaikki tämä vähintään kolmella kielellä, koska kaupunki on kaksikielinen ja turisteja, kakkoshankolaisia ja maahanmuuttajia riittää. Monta vuotta tätä tehtiin ilman pomoa, koska piti säästää ja eihän kirjasto pomoa tarvitse. Mikään muu paikka ei voisi pyöriä ilman pomoa - kuulemma - mutta kirjastossahan ei tehdä mitään tärkeää niin kuin omaa budjettia tai henkilöstöhallintoa tai koulutusta. Muka. Joten tunnistan kyllä hyvin nuo tunteet. T. kuutta kieltä työssään käyttävä kirjastotäti + ajoittainen vs. pomo o.t.o.

    VastaaPoista