perjantai 26. helmikuuta 2010

Kirjaston vaarat

Kirjasto on vaarallinen paikka. Hyllytasoilla hiipii uusia ajatuksia, ne vaanivat odottaen, luikertelevat kuin käärmeet sivujen välistä ja kiertyvät ympärillesi… Salakavalasti, huomaamatta, ne ympäröivät sinut ja ryömivät silmistäsi sisään, täyttävät aivosi ennen kokemattomilla mielikuvilla, mielipiteillä, joita tuskin tiesit olevan olemassa, tapahtumilla, joista et ollut kuullutkaan, tiedolla, joka lisää tuskaa, mutta antaa rohkeuden ja varmuuden, auttaa jaksamaan.

Siellä ne ovat, jokainen lehti täynnä ainutkertaisia tarinoita. Pitelet käsissäsi uniikkia kirjainten massaa, koodia, joka muokkautuu edelleen uudeksi uniikiksi merkitykseksi aivoissasi, oman purkuohjelmasi kääntämänä, ja saa tulkinnan, mutta ei koskaan ratkea. Loputon variaatio, miljoonia merkityksiä, jotka jättävät jälkensä, halusit tai et. Jokainen koodattu ajatus aukeaa jollain tavalla, vaikka vaillinaisestikin. Ajatus saa tulkinnan; sanoma ei ole ehkä ole oikea ja alkuperäinen, mutta se muuttaa sinua. Tätäkö kirjailija tahtoi? Tätäkö tarkoitti?

Mikä voima! Mustaa valkoisella, symboleja, koukeroita paperilla tai näyttöpäätteellä. Ne makaavat hiljaa, vuosia, odottaen. Ja sitten avaat sivun, ennustus täyttyy, taika toteutuu. Syntyy yhteys. Et ehdi väistää, et pysty, et haluakaan. Kauan hiljaa, kuolleina, odottaneet kirjaimet heräävät eloon, ne syöksyvät suoraan päin kasvojasi, päin silmiäsi, päin tajuntaasi… kuin virukset ne tunkeutuvat sisääsi ja alkavat lisääntyä. Täyttävät tyhjän tilan aivoissasi, kihisevät, mutatoituvat ja muuntuvat lopulta ehkä aivan uuteen muotoon. Ja tämä kanta tarttuu ihmisestä toiseen, tämä pandemia leviää kaikessa ihmisten välisessä kontaktissa, millisekunnissa maapallon toiselle puolelle, joka kolkkaan. Eivät auta hallitusten ponnistelut, eivät rokotuskampanjat. Tauti ei pysähdy, kun tartunta on kerran saatu. Se vain muokkautuu ja laskee liikkeelle yhä uusia muotoja. Ei sitä pidättele mikään.

Ainoa keino taltuttaa tauti on estää ensimmäinen kontakti, kontaminaatio. Vältä kirjastoa, älä avaa ovea, älä avaa kirjaa. Lakkauta kirjasto, älä edes perusta sitä! Monet tekevät sen, eivätkä koskaan saa tartuntaa. Heidän aivonsa säästyvät tuolta kihinältä: tieto- ja elämysvirusten hyökkäykseltä, ristiriitaisilta tunteilta, merkitysten etsimisen vaikeudelta. Se on helppo tie. Älä taistele, anna mennä vaan, joku muu ajattelee puolestasi. Älä prosessoi, anna kaiken virrata muuttumattomana lävitsesi, huuhtoutua sileiden aivojesi pinnalta kuin vesi öljykankaalta, jälkiä jättämättä. Miksi nähdä vaivaa, miksi altistaa itsensä muutoksille? Miksi tuoda epävarmuus totuuden tilalle? Miksi pitäisi kokea jotain itse?

Miten uskaltaisit jättää turvallisen polkusi ja poiketa pimeään!
Sillä se tie ei ole pelkureille. Vain rohkeimmat meistä uskaltautuvat kohtaamaan kirjaston vaarat.