tiistai 30. syyskuuta 2014

Toimintaa kehittämässä I

Sastamala on profiloitunut Suomen kirjapääkaupunkina. On Vanhan kirjallisuuden päivät, kirjamuseo Pukstaavi ja Mauri Kunnaksen töiden laaja hyödyntäminen kaupungin markkinoinnissa. Sastamala, ja etenkin Vammala sen keskuksena, on näyttänyt, että kirjallisuuskin voi olla vetovoimaista ja tuoda kaupunkiin merkittävästi rahaa. Kirjakaupungin imagon vaaliminen mainitaan tavoitteena jopa Sastamalan kaupunginjohtajan talousarvioalustuksessa.

Sastamalassa on myös kunnan kokoon nähden paljon kirjastoja. Tämä ei niinkään johdu kirjastomyönteisyydestä, vaan lukuisista kuntaliitoksista. Lakihan edellyttää, että joka kunnassa on kirjasto, joten kun kunnat yhdistyvät, onkin yhdessä kunnassa paljon kirjastoja. Kirjastojen tai asukkaiden lukumäärä ei ole silti kasvanut liitosta edeltäneestä tilanteesta yhtään. Ihan yhtä monta kirjastoa palvelee aivan samaa aluetta ja väestöpohjaa. Mutta jos vertaa johonkin muuhun kuntaan, johon ei ole yhdistynyt muita kuntia, näyttää kirjastoja olevan paljon.

Sastamalassa on tehty kirjastoverkkoselvitys, joka suosittelee esim. Sastamalan keskustasta 35 km:n päässä olevan Suodenniemen kirjaston lakkauttamista. Paikallinen Alueviesti –lehti uhrasi asialle paljonkin palstatilaa: pääkirjoituksen, mielipidekirjoituksia ja yhden artikkelin. Mielipidekirjoitukset olivat kaikki suodenniemeläisten lasten hellyttäviä pikku kirjoituksia. Kirjastoa ei saa lopettaa, koska se opettaa. Artikkelissa sitten haastateltiin kuvan kanssa tohtorismiestä, joka arvovaltaisesti kertoi, ettei ”pelkillä kirjalainaamoilla” ole tulevaisuutta, ja että toimintaa pitää kehittää yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Hän kertoi, ettei nouse barrikadeille sivukirjastojen säilyttämisen puolesta. Pääkirjoitus puolestaan kertoi, että toimittaja oli pohtinut tohtorin ajatuksia ja todennut ne hyviksi.

Alueviestin asiantuntijatohtori ehdotti, että miksei Mouhijärven kirjastoon voisi perustaa myös hammaslääkärin vastaanottoa, se kun oli kylältä jo aikaisemmin viety. Ok idea, ei siinä mitään, jos tilaa on ja hammaslääkäri tähän suostuu. Henkilökunta tuskin hommaan ryhtyy, tai ainakaan paljon asiakkaita kerää. Kiikoisten kirjastoa hän ehdotti siirrettäväksi ABC-asemalle. Ok, mikäs siinä, hauska idea. Kirjastoautoja pitäisi hankkia lisää ja niitä toimisi useita, naapurikuntien alueellakin. Ihan hienoa.

On vain semmoinen pieni mutta. Tätä toiminnan kehittämistä perusteltiin sillä, että ”nykyisellään kirjastoverkko käy yhä raskaammaksi ylläpitää”. Toisin sanoen loihdittiin lukijan eteen kuva käenpojan lailla kansalaisten varoja imevästä, alati kasvavasta Suodenniemen kirjastosta, jonka taakan alla Sastamalan talous horjuu. Todellisuudessa kysymys on yhden henkilön työllistävästä sivukirjastosta, joka on taajaman liki ainoa oleskelupaikka, jos ei kyläkaupan edustalla tai kirkossa viitsi aikaa viettää.

Kirjaston kulut ovat arviolta 15te kirjastoaineistoon, 40te palkkoihin kuluineen ja 45te sisäisiin vuokriin ja kaikkeen muuhun toimintaan. Ehkä noin satatuhatta euroa vuodessa siis, joista ainakin 40000e menee takaisin kaupungille ja osa verotuloiksi. Se on 0,0005% Sastamalan kaupungin yli 200 miljoonan vuosimenoista. Puoli promillea. Tämä summa säästyy, jos kirjasto lopetetaan. No, ei säästy: työntekijä varmaankin siirretään muualle, joten palkkamenot pysyvät samoina. Rakennus, jossa kirjasto toimii, ei häviä: jos sille ei keksitä uutta käyttöä tai sitä ei voida myydä, sitä pitää edelleen pitää kunnossa ja se maksaa. Kirjastopalveluilta raha säästyy, mutta samaa konsernia oleva tekninen toimi tai talotoimi menettää vastaavan määrän. Eivät eurot lisäänny eivätkä vähene sillä, että siirtää rahaa toisesta taskusta toiseen, jos se sama takki on edelleen harteilla.

Kirjaston siirtäminen huonoista kunnan omistamista tiloista ABC-asemalle on hyvä idea (jos siellä olisi tilaa, ja ketju asian hyväksyisi), mutta vuokramenot kasvavat tästä melkoisesti. Miten tällaista voidaan ehdottaa säästöjen nimissä, ja ikään kuin asia olisi vain kirjastonjohtajan tahdosta kiinni?

Ja entäs ne kirjastoautot? Miten ne korvaavat kiinteät kirjastot, kun ne eivät mitenkään ehdi joka paikkaan laajaa kuntaa? Millä rahoilla niitä hankitaan? Tohtori maalailee kuvaa kirjastoauton ”lukunurkkauksista” ja kokoontumispaikoista, tapahtumista ja terveyspalveluista. Kauanko hän uskoo auton kullakin pysäkillä viipyvän? Kuka ehtii jotain autossa lukemaan, kun pysäkillä ollaan puoli tuntia? Kuka siellä kokoontuu? Autojahan pitäisi olla vaikka kuinka monta, että ne ehtisivät seisomaan pysäkillä tuntikausia. Auto ei voi kuljettaa asiakkaita kyydissään, ne eivät ole linja-autoja. Ja siltikin, auto on vain auto: ei sinne mahdu kuin pieni määrä ihmisiä kerrallaan. Sitä ei mitenkään voi verrata kiinteään kirjastoon. Se antaa lainat, mutta paljon muuhun oleelliseen se ei pysty, vaikka kuinka innovoitaisiin.

Kaikessa kehittämisessä tuntuu usein realismi loistavan poissaolollaan. Ehdotetaan toisaalta palvelujen lakkauttamista ja resurssien vähentämistä ja toisesta suupielestä loihditaan uusia hienoja ja kalliita ideoita kirjaston toteutettavaksi. Kirjaston työntekijöiden mielipidettä näiden ideoiden toteuttamiskelpoisuudesta kovin harvoin kysytään. Ja sitten kun kysytään, ja työntekijät pilaavat ilon muistuttamalla kulujen vain kasvavan, syytetään heitä siilipuolustuksessa poteroissa kyyhöttäviksi ja uusiutumiskyvyttömiksi tylsimyksiksi, joilta vain se innovatiivinen johtajuus puuttuu.

Ja mistä tämä johtuu? Siitä kuulemme kahden viikon kuluttua!

perjantai 12. syyskuuta 2014

Roskajuttu

Olin joskus vuosia sitten, toisella paikkakunnalla, eräillä cocktail-kutsuilla. En muista, mitkä pippalot olivat kyseessä, mutta tarjoiluissa löytyi kuohuviiniäkin ja monenmoista pikkupurtavaa. Paperipäällysteisiä konvehteja oli suuressa maljassa.

En ole tämänkaltaisten tilaisuuksien ystävä, enkä niissä juuri käy kuin ”pakotettuna”, mutta juhlat saatiin onnistuneesti loppuun ja tunnelma oli kaikin puolin hyvä ja rento. Tilaisuuden päätyttyä ihmiset tekivät lähtöä kuka minnekin, jotkut jatkoille, jotkut (kuten minä) autolleen. Herkkupöydästä haettiin viimeisiä suupaloja. Eräs nainen kahmi kulhon pohjalta viimeisiä konvehteja tarjoilusta ylijäänyt puolityhjä viinipullo kädessään. Pöydälle koottu suuri kasa karkkipapereita lennähti lattialle ja levisi ympäri juhlasalia. ”Ei taida siivoojat tykätä”, sanoin, ja aloin kokoilla roskia lattialta. ”Anna olla, siitä he palkkansa saa”, totesi nainen jotenkin halveksivaan sävyyn ja meni sammuttamaan valoja. Minua ärsytti suuresti.

Rauma vaikuttaa minusta hyvin siistiltä kaupungilta. Lehdissä on joskus juttuja pikaruokaloiden ympäristön roskaisuudesta, mutta yleiskuva kaduilla ei ole häiritsevän roskainen, paremminkin pikkusievän siisti. Ulkomailta tullut saattaisi hämmästellä; esimerkiksi mieleeni on jäänyt Manchesterin käsittämättömän roskaiset kadut 90-luvulla: tuuli kieputteli kaikkialla jalkakäytävillä käärepapereita, sanomalehtiä ja muovipusseja, eikä se kaiketi ollut kenenkään mielestä mitenkään outoa, koska niitä ei kukaan pois siivonnut. Kallion Helsinginkadun kieltämättä boheemi meno ei saa aikaan läheskään niin paljon roskaa kuin siellä oli. Ja Helsinkiin verrattuna Rauma on kuin Singapore, jossa karkkipaperin heittämisestä kadulle saa sakot.

Kyllä täällä sen verran roskia kuitenkin on, että kahdessa tunnissa saa yhden jätesäkin ainakin puolilleen. Kirjaston kolmen hengen tiimi osallistui keskiviikkoaamuna Lähivesihaasteen Kanalin siivoustalkoisiin, ja putsasi Kanalin molemmat rannat Teatterisillalta Hankkarintien sillalle, sekä vielä suihkulähteen ympäristön. Vedoten kaksi viikkoa vaivanneeseen selkäkipuun ja miehiseen teknisten laitteiden käytön tarpeeseen sain itselleni ryhmän ainoan roskapoimurin, jolla tupakantumpitkin sai nätisti koukistelematta mukulakivien raoista. Muut käyttivät sitten vaan sormia, mikä ehkä olikin käytännössä nopeampi tapa, mutta onhan se paljon tylsempää niin.

Mutta siistiä oli. Vitsailimme jopa, että oliko koko siivouspäivä ollut jo edellisenä päivänä, kun roskia sai paikoitellen ihan etsimällä etsiä. Saalis koostui lähinnä tupakantumpeista, joita kyllä poimittiin satamäärin. Muut roskat olivat harvinaisia, eikä varsinaisia löytöjä tullut. No, kokonainen murskaantunut kurpitsa oli aika eksoottinen. Karkkipapereitakin oli vain muutamia ja juomatölkkejä löytyi tasan kaksi. Joko raumalaiset eivät tässä kirjaston edustalla roskaa, tai sitten kaupungin siivous toimii, oli loppupäätelmämme.

Itse Kanali sen sijaan ei ole mikään silmänilo nykykunnossaan. Paksu leväinen liete odottaa muutamankymmenen sentin syvyydessä, kätkien syliinsä ties mitä. Sinne kun päälleen putoaa, niin onkin potkimista. Ei siis tehnyt mieli yrittää noukkia vedestä mitään. Onneksi palokunnan vapaaehtoiset siivoavat Kanalin pohjan omissa talkoissaan. Ruoppaus olisi kiva juttu, mutta en tiedä, estääkö sen jokin tekninen syy.

Roskien keruu kauniina päivänä, pienenä rajattuna urakkana, on ihan hauskaa puuhaa, ja pienellä porukalla voi jopa kilpailla, kuka löytää eniten poimittavaa. Jokainen voi sitä harrastaa joskus. Mutta ei pidä olettaa, että työnjako menee aina niin, että sinä roskaat, ja muut kerää. Maailma toimii vastavuoroisuudella. Roskaaja teettää toisilla ihmisillä työtä ja aiheuttaa kustannuksia kaikille ja lisää epäviihtyisyyttä. Roska on ihan yhtä helppo heittää roskikseen kuin maahan, mutta maasta sen noukkiminen aiheuttaa tuplakulut. Ärtymyksestä puhumattakaan.