maanantai 27. syyskuuta 2010

Lukukummit keskuudessamme

Rauman nuorisotoimi kyseli äskettäin laajasti kaupungin lapsilta ja nuorilta siitä, mikä Raumalla on hyvää ja mikä huonoa. Kirjasto mainittiin hyvänä asiana sadassayhdessä vastauksessa, huonoja kommentteja ei ainakaan saamastani loppuraportista löytynyt. Hyvä siis. ”Raumalla on kirjasto josta saa lainata kirjoja ja joistain kirjoista oppii”, oli eräs vastaus ja tiivistää asian oivallisesti. Niinhän se on.

Ylivoimaisesti eniten hyvänä asiana Raumalla kirjastoa pitivät 10-12 –vuotiaat lapset. Vanhemmissa ikäluokissa kirjaston tärkeys laski dramaattisesti, ja vain yksi 17-vuotias oli kirjaston merkityksen tunnustanut. Tämä on pitkään tunnettu fakta, eikä tilanteen muuttamiseksi ole valtavasti tehtävissä. Tietyssä iässä tietyt muut asiat alkavat tuntua tärkeämmiltä. Lohdullista on, että sitten parinkympin jälkeen kirjastoon aletaan hakeutua uudestaan, mikäli kirjastossa käynti ja lukeminen on lapsena omaksuttu. Tämän vuoksi juuri lapset ovat erityisasemassa: jos he eivät opi käyttämään kirjastoa, he harvoin käyttävät sitä aikuisenakaan. Ainakin kynnys on paljon korkeampi. Tiedän ihmisiä, jotka arastelevat kirjastoon tulemista, koska kuvittelevat sen joksikin haudanhiljaiseksi ja arvokkaaksi paikaksi, jossa pölyiset mummot järjestelevät vielä pölyisempiä dostojevskeja. He eivät tiedä, että täältä löytyy dostojevskien lisäksi myös tex willerit ja korjaamokäsikirjat, eikä mitään pukukoodeja tunneta; sisälle pääsee verkkareissakin. Eikä täällä tarvitse hiipiä, kunhan ei nyt ihan seinille hypi.

Lasten lukuharrastusta pyritään Rauman kirjastossa tukemaan useillakin tavoilla, ja syksyn mittaan toimintaa on luvassa erityisesti. Kirjastotoimen ja sosiaalitoimen vanhustyön yhteistyönä on palkattu puoleksi vuodeksi erityinen Lukukummi, joka järjestää työpajoja ja tapahtumia ”vauvasta vaariin ja ikäryhmät yhdistäen” -periaatteella. Luvassa on niin satusukellusta kuin Harry Potter-työpajaakin, löytyy kirjastoetsiväkurssia, hevoskirjallisuustyöpaja ja täysin uutena sovelluksena vauvojen runo- ja värikylpy! Varttuneemmalle väelle on tietenkin omaa ohjelmaansa, ja suunnitelmissa on kokonainen mummoviikko ensi helmikuussa. Katso kirjaston sivuilta lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet työpajoihin, kaikkiaan tapahtumia lapsille ja nuorille on tämän projektin tiimoilta luvassa jouluun mennessä ainakin 40!

Kirjastoa käyttää säännöllisesti runsas 30% raumalaisista. Jotenkin pitäisi tavoittaa nuo puuttuvat 70%, mutta ongelmana on, miten heihin saisi yhteyden. Ei kirjaston omia tiedotteita lue kuin kirjaston omat asiakkaat. Tiedotus pitäisikin viedä sinne, missä potentiaaliset uudet asiakkaat ovat. Tämän vuoksi syksyn aikana starttaa hakeutuvan kirjastotiedotuksen ja –opetuksen kokeilu. Perustamme pienen iskuryhmän, joka tilauksesta tai muuten vain jalkautuu kirjaston ulkopuolelle ihmisten pariin kertomaan kirjastosta ja sen käytöstä aseinaan kannettava ja nettitikku. Kirjavinkkaus vaihtuu kirjastovinkkaukseksi, kuten kirjastonhoitaja ja idean äiti Anne Alatalon termi kuuluu. Ehkäpä jo ennen ensilumia voi vinkkarin tilata työpaikalleen, kerhon kokoukseen tai vaikka kauppakeskukseen levittämään kirjaston ilosanomaa. Vielä on valtava määrä ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä Satakirjastot ovat, miten netissä varataan kirja ja miten halvalla saat kotoasi tilattua minkä tahansa kirjan vaikka Kodisjoelle. Se onnistuu ihan keneltä vain, ja jos kirja löytyy Rauman kirjaston kokoelmista, se ei maksa penniäkään. Jos löytyy Porista, niin maksaa euron. Ei ole kallista. Ja yhtä lailla voit tilata dvd:n, cd:n tai vaikka sen korjaamokäsikirjan. Mitä järkeä on ostaa jotain, jos sen voi saada ilmaiseksi? Se nyt vain on tyhmää maksaa MITÄÄN.

Sitä paitsi joistain kirjoista tosiaan oppii. Toimikaamme siis kaikki lukukummeina paitsi lapsillemme, myös muille lähimmäisillemme, jotka eivät vielä ole saaneet juonesta kiinni.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Lukutaitokampanja

Taas nuorisoa haukutaan. Taloussanomien siteeraama saksalaistutkimus lyttää nuorten nettitaidot täysin: ”Nuoret eivät osaa edes googlata”. Tutkimuksessa kävi ilmi, että nuoret kyllä kokevat osaavansa käyttää nettiä, ja viettävät siellä paljon aikaa, mutta käyttö on typistynyt vain yhteydenpitokanavaksi ystäviin tai pelipaikaksi. Tiedetään kyllä, mistä saa musiikkia ja miten chatataan, mutta tietoa ei osata etsiä, eikä varsinkaan oikeaa tietoa.

Saksalainen lukionopettaja oli seurannut oppilaittensa tiedonhakukäyttäytymistä tekemässään kokeessa, jossa piti löytää tietoa intialaisista alihankkijoista. Nuoret pitivät tehtävää helppona, mutta opettajan mukaan he vain klikkailivat sivulta sivulle ymmärtämättä lainkaan, mikä oli tärkeää. Heti löydettyään sivuston, jossa asiasta mainittiin, he pysähtyivät, ja tyytyivät sivuston antamaan tietoon. Sivustoihin ei paneuduttu, tiedon luotettavuutta ei pohdittu eikä etsintä ollut muutenkaan pitkäjänteistä. Jos se on Googlessa, se on totta, oli ajattelumalli.

Muitakin tutkimuksia on tiedonhakupalveluiden käytöstä tehty. Hirvittävän suuri osa ihmisistä hakee tietoa yhden sanan perusteella, ja käy läpi ainoastaan ensimmäisen sivun linkkejä. Haku on enemmän tai vähemmän satunnaista klikkailua, ja ensimmäinen teksti, joka aiheesta eteen tulee, hyväksytään kritiikittä oikeaksi. Totuus on kuitenkin se, etteivät ensimmäiset linkit ole välttämättä parhaita: ensimmäiseksi hakutulokseen tulevat ne linkit, jotka ovat maksaneet ensimmäiseksi pääsemisestä. Kaikki me tiedämme ilmiön: haet autokorjaamoa, ja kymmenen ensimmäistä linkkiä viekin uuteen hakupalveluun, eikä suinkaan ko. korjaamon sivuille. Välillä tuntuu, ettei loppujen lopuksi tahdo löytää mitään, klikkailee ees taas, ja lopulta menee hermo, ja hakee tiedon puhelinluettelon keltaisilta sivuilta. Kaikki on netissä, joo, mutta löytääkö sen sieltä?

Nettimainonnan katiskat oppii kokemuksen myötä välttämään. Paljon vaarallisempaa on erilaisen tiedon kritiikitön vastaanottaminen ja se, ettei ymmärrä tekstin sisältöä. Nykynuoret ovat jatkuvan informaatiopommituksen kohteina. He myös kirjoittavat jatkuvasti tekstiä, ja he osaavat lukea sujuvasti. Vieraan kielenkin iskulauseet ovat hyvin hallussa. Se, mitä ei välttämättä hallita, on pidemmän tekstin ymmärtäminen. Tämä johtuu kokemuksen puutteesta: pitkien tekstien kirjoittaminen ja lukeminen on vähentynyt. Ei kukaan kirjoita enää kirjeitä ja loppujen lopuksi hyvin harva pitää edes blogia. Viestittely on typistynyt tekstareiksi, chatiksi ja muutaman rivin facebook-päivityksiksi. Kaikki pitkät sepustukset ovat niin eilistä. Blogipäivityksetkään eivät kuulemma saisi olla näin pitkiä, mutta tässä(kin) asiassa taistelen vastaan ja pysyn vanhanaikaisena. Jos ei yhtä A4:sta jaksa lukea, niin olkoon lukematta.

Pitkässä tekstissä asian sisältöön pitää paneutua paljon enemmän. Pitää osata tulkita tekstiä; sitä mitä sanotaan rivien välissä ja millainen kokonaisuus tekstistä syntyy. Mikä on tekstin tarkoitus ja sanoma? Mekaaninen lukutaito ei riitä, jos ei ymmärrä, onko teksti faktaa vai fiktiota, kenties satiiria, ironiaa, propagandaa tai silkkaa valhetta. Mekaaninen lukija ikään kuin juuttuu kirjaimiin, eikä pääse niiden takana olevaan juoneen käsiksi (kielikuvaa käyttääkseni). Pienikin sananjärjestyksen muutos voi nimittäin muuttaa lauseen merkityksen täysin. Jos on tottunut lukemaan ja tuottamaan max. 160 merkin viestejä, vivahteiden tuotto- ja tulkintakyky jää vajaaksi. No, tietysti voi käyttää hymiöitä=)

Tulkintakyky kehittyy vain treenaamalla, ja treenimateriaalina kirjat ovat ylivoimaisia. Kirjoissa on juoni, niissä on usein pitkiä, merkityksellisiä lauseita, niissä on eri tyylilajeja. Kirjoihin pitää keskittyä, niitä pitää tulkita. Kirjat kehittävät myös kieliopillisia taitoja. Kammottavat yhdyssanavirheetkin häviävät, sillä aivosi muistavat oitis, miten joku sana piti kirjoittaa, koska olet nähnyt sanan lukemattomia kertoja kirjan sivulla. Ja kirjoja lukemalla kehität empatiakykyäsi ja kriittistä suhtautumista yhteen totuuteen: osaat katsoa asioita monen eri ihmisen näkökulmasta. Kirjat ovat linkki toisen ihmisen ajatuksiin, jonkun oikean tai kuvitellun ihmisen pään sisälle. Toisen ihmisen ajatukset ovat todennäköisesti aivan erilaiset kuin omasi, mutta kirja kertoo niistä sinulle. Sinun pitää vain osata kuunnella.