perjantai 25. marraskuuta 2011

Tekijät ja tekijöiden oikeudet

En ehkä omista tätä tekstiä, jonka nyt kirjoitan ja julkaisen blogissani. ”Riippuu ihan sivuston käyttöehdoista”, kertoi minulle asiantuntija eilen Porissa. Jotkut internet-sivustot saattavat vaatia, että kaikki sivustolle tuotettu aineisto siirtyy heidän omistukseensa. Tämä maininta löytyy yleensä etusivun alalaitaan, todella huomaamattomaan paikkaan piilotetun linkin takaa. ”Käyttäjä luovuttaa Palveluntarjoajalle kaikki nykyiset ja tulevat taloudelliset oikeudet Palveluun toimittamaansa materiaaliin.” Ajatelkaas. Kuinka moni teistä on tarkistanut vaikkapa tämän Blogger.comin käyttöehdot? Kirjoitatte tänne 200 –sivuisen romaanin, ja sillä hetkellä, kun painatte ”julkaise”-nappia, koko tuotoksen oikeudet siirtyvät sivuston omistajille!

Minä tarkistin äsken, ja onneksi näin ei sentään tässä palvelussa ole. ”Google ei esitä vaateita, jotka liittyvät käyttäjän Google-palveluissa tai niiden kautta lähettämää tai esittämää Sisältöä koskevaan omistukseen tai hallintaan. Kaikki käyttäjän Googleen tai sen kautta lähettämää sisältöä koskevat patentit, tuotemerkit ja tekijänoikeudet kuuluvat käyttäjälle tai ulkopuoliselle käyttöoikeuden myöntäjälle soveltuvin osin.” Voi olla toisinkin, ja siitä on minulla karvaita kokemuksia.

Olen harrastanut nettihuutokauppoja jo toistakymmentä vuotta. Ebayssa myin tavaraa jo 1999, ja huutonetissä aloitin seuraavana vuonna. Erittäin pienimuotoista puuhastelua, mutta auttoi pysymään hengissä, kun opiskelu- ja työttömyysaikoina jäi vuokran jälkeen 150 euroa käteen kuussa. Nettikauppa tuotti ehkä satasen kuussa lisää. Lähinnä myin cd-levyjä.

Huutonetissä, kuten muissakin nettihuutokaupoissa on palautejärjestelmä: myyjä ja ostaja antavat kukin toiselleen palautteen joka kaupasta. Yleensä positiivisen, mutta jos kauppa menee vikaan, on mahdollista antaa negatiivinenkin palaute. Käyttäjiä on laidasta laitaan, ja meneehän niitä kauppojakin joskus vikaan, syistä jos toisistakin. Palautteisiin ilmestyy joskus hyvin kirjavia ja värikkäitä ilmaisuja, joita selatessani sain suurta hupia. Aloin kerätä ”parhaita” palautteita word-dokumenttiin, josta lopulta 115 tunnin muokkauksen ja yli vuoden työn jälkeen kehittyi kokonainen 53-sivuinen kirja. Aluksi oli pitkä johdatus palautebongauksen saloihin, ja sitten erilaisten kauppatilanteiden ja koottujen selitysten käsittelyä aihepiireittäin 39 otsikon alle jaettujen palautteiden pohjalta. Yhteensä 403 parasta palautetekstiä satojentuhansien joukosta, ja paljon omaa tekstiä ja työtä. Palautteita kun ei saa mistään valmiiksi listattuna, vaan niitä pitää etsiä käyttäjätunnus kerrallaan. Kun käyttäjistäkään ei ole mitään listaa, on "sopivien" palautteiden haku aivan satunnaista ja aikaa vievää neulan heinäsuovasta etsimistä.

Mutta kirjasta tuli ihan hauska, vaikka itse sanonkin. Ei todellakaan korkeakulttuuria, eikä tyylikästä, mutta hauskaa. Tiesin, että se menisi kaupaksi siinä kuin ehkä täysin fiktiiviset lääkärien saneluvirheet, tai väärinkuultuja laulunsanoja listaavat opukset, joita löytyi Suomen myydyimpien kirjojen listalta. Ei sitä nyt paperilla ollut tarkoitus julkaista, eikä rahaa tehdä, mutta kumminkin: pistin sen huutonettiin myyntiin, muhkeaan 3 euron kappalehintaan, ja sehän myi kuin häkä (no, 27 kappaletta oli minusta suuri myynti niin lyhyessä ajassa). 9 päivää se myi, minkä jälkeen huutonetin ylläpito poisti sen ilman varoitusta, kun se oli ilmestynyt huutonetin suosituimpien kohteiden listalle. Heillä kuulemma oli oikeudet kaikkeen sivustolta löytyvään aineistoon, eikä sen kaupallinen hyödyntäminen tullut kyseeseen. Kirjaa he tietenkään eivät olleet lukeneet.

Katkeroiduin syvästi, ja hankin jopa palstalla vaikuttaneen lakimiehen lausunnon kirjasta, sekä lähetin kirjan ylläpidolle luettavaksi. Laadin kolmesivuisen, ultra-asiallisen vastineen ja valituksen kohteen kieltämisestä, ja perustelin, että kyseessä oli täysin itsenäinen teos, jossa ei ollut mitään tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia, ja joka vertautui lähinnä chat-tutkimuksiin ja ihmisten käyttäytymisen tutkimiseen. Se, että kyseessä oli huumorikirja, ei muuttanut tätä seikkaa. Kontekstistaan riisutut irralliset palautelauseet, joita ei voinut yhdistää mihinkään kauppaan tai henkilöön, joissa ei mainittu edes käyttäjätunnusta, ja joita ei palveluntuottajakaan olisi mitenkään voinut todistaa juuri heidän tietokannastaan löytyneeksi, eivät ylitä teoskynnystä, eivätkä edes sitaattikynnystä. Miten huutonet aikoisi todistaa, mistä mikäkin haistattelu oli peräisin? Miten heillä voisi olla oikeudet irrallisiin lauseisiin sen enempää kuin suomi24:llä on oikeudet jokaiseen sivuston chatissa kirjoitettuun lauseeseen?

Mutta iso voittaa, myyntilupaa ei tullut. Feikkilaukkuja saa olla kymmenittäin myynnissä, mutta huutokauppapalautteista ei saa tehdä kolmen euron kirjaa. Samoihin aikoihin onneksi sain töitä, ja luovuin taistelusta, jonka olin ajatellut vieväni loppuun saakka. Ehkä parempi niin, mutta edelleen harmittaa suuresti. Tästä saisi montakin sivua juttua, mutta pidetään nyt lyhyenä. Tarinan opetus: muista tekijänoikeudet, ennen kuin alat toteuttamaan ideoita!

P.S. Älä myöskään laita cd-levyjen myyntikuvauksiin itse tekemääsi minuutin pituista mp3-tiedostoa, jotta ostajat voisivat kuunnella, millaista musiikkia myymälläsi levyllä on. Lakimies soittaa. Ei ole väliä, vaikka artisti olisi tsekkiläinen äärimetallia räimivä autotallibändi, joka ei 100% varmasti saa Gramexilta penninhyrrää ja olisi kyyneliin saakka liikuttunut, jos tietäisi jonkun heidän levyään Suomessa myyvän. Ei ole väliä, vaikka youtube on täynnä laitonta musiikkia. Ei. Kyse on periaatteesta.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Pienen kirjaston puolesta

-20%. Kyllä se pakko on tehdä. Lukemat olivat laskussa kuin lehmän häntä, eivätkä hyvät tilat ja varsin kohtuulliset aineistohankintamäärärahatkaan näyttäneet tuottavan tulosta. Jonkinlainen lainauslama on iskenyt. Nyt on pakko herätellä kodisjokelaiset arkeen.

Vierailen ensi viikon torstaina 17.11. klo 18:15 -19:00 Kodisjoen koululla ja pidän esityksen, jolla yritän saada pahasti hyytynyttä kirjaston käyttöä nousuun. Siinä missä kaikki muut Rauman lähikirjastot porskuttavat noususuuntaisesti, pieni Kodisjoki näyttää kuihtuvan silmissä. Totta kai vertailu muihin lähikirjastoihin on epäreilu: Kodisjoki on pieni paikka, ja Kodisjoen kirjasto on pieni kirjasto. Aukikin vain 9h viikossa, ja hankintamäärärahoja on tietenkin käytössä selvästi muita lähikirjastoja vähemmän. Mutta silti. Potentiaalia ja ainesta olisi huomattavasti vilkkaampaan käyttöön.

Kodisjoen kirjastorakennus on Rauman lähikirjastoista uusin, valmistunut syksyllä 2004 uudistetun koulun tiloihin. Siisti ja moderni rakennus on keskeisellä paikalla Kodisjoen raitilla, eikä koululaisten tarvitse mennä edes ulos kirjastoon päästäkseen. Opettajilla on mahdollisuus viedä lapset kirjastoon aukioloaikojen ulkopuolellakin. Tila on avara ja valoisa, ja asiakkaiden käytössä on kirjojen ja lehtien lisäksi viime vuonna uusittu nettikone. Aineistonhankintabudjetti on vaikkapa vastaavan kokoisia Euran Honkilahden ja Hinnerjoen lähikirjastoja suurempi, ja totta kai kaikki pääkirjaston materiaali tuodaan ilmaiseksi Kodisjoelle, jos omasta kokoelmasta ei löydy. Lisäksi Kodisjoki kuuluu ihan yhtä lailla Satakirjastoihin kuin muutkin Rauman kirjastopisteet, eli euron seutulainamaksua vastaan saa minkä tahansa Satakirjastojen kahdesta miljoonasta niteestä Kodisjoelle asti toimitettuna. Muutaman päivän kauemmin se valittavasti kestää, koska säännöllistä kirjakuljetusta ei Kodisjoelta pääkirjastoon ole voitu järjestää. Mutta Kodisjoen kirjastovirkailijan Alisa Reunasen mukana tilaukset kyllä kulkevat.

Sitä minä vaan, että maailmassa jylläävät isot ja maailmassa jyllää raha. Maailmalta kantautuu talouden kauhu-uutisia kiihtyvään tahtiin, ja vaikka toistaiseksi tämä maailmankolkka onkin säästynyt kurimukselta, ei koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ja siinä vaiheessa, kun rahat loppuvat, ja aletaan kyselemään säästöjä, on pieni yleensä se, joka kärsii. Palvelua, jota ei tarpeeksi käytetä, on helppo karsia. Palvelua, jota on karsittu, ei yleensä saa takaisin. Siinä vaiheessa on enää turha sanoa, että kyllä me oltaisiin käytetty.

En maalaile mitään piruja seinälle, vaan yritän vain puhua suoraan. Ja lähestyn asiaa myös positiivisessa hengessä: muutos on aivan helposti mahdollinen, jos siihen on halua. Aikoinaan Eurassa alettiin keskustella ”museoituneiden” Hinnerjoen ja Honkilahden kirjastojen lakkauttamisesta. Olen aina tuntenut sympatiaa pieniä kyliä kohtaan, ja leimaharrastukseni myötä ihan konkreettisesti kokenut sen, millä tahdilla palveluja Suomen ”syrjäseuduilta” lakkautetaan. Olen kiertänyt satoja lähi- ja kyläkauppoja ja jutellut ihmisten kanssa ympäri Suomea. Suren kyliä, joista ensin menee pankki, sitten posti, sitten koulu ja kirjasto, sitten kauppa. Ei jää mitään kuin vanhentuva ja harveneva joukko kyläläisiä, jotka katselevat entisen kukoistuksen näivettymistä. Katselevat, mikäli eivät tee asialle mitään ja taistele. Ja jos pitää kaatua, niin on parempi kaatua ainakin saappaat jalassa.

Eurassa riitti yksi käynti Hinnerjoen koulun vanhempainillassa. Yksi ainoa esitys, jossa asiat sanottiin niin kuin ne olivat. Kyse on kylähengestä, ylpeydestä meidän oman kylän palveluiden säilyttämiseksi ja suosimiseksi. Tarvitaan aktiiveja taisteluun. Hinnerjoen esityksen jälkeen sivukirjaston lainausluvut nousivat vuodessa lähes 40%. Saavutettiin torjuntavoitto, eikä mitään lakkautettu. Päättäjät näkivät, että palvelua tarvitaan. Eikä siihen mitään ihmeitä vaadita: pieniin lukuihin on helppo saada suuria prosentuaalisia korotuksia pienemmänkin aktiiviporukan toimesta. Sama on mahdollista Kodisjoella. Tule kuulemaan agitaatiota Kodisjoen kirjaston puolesta ensi torstaina. Tai edes glögitarjoilun vuoksi!

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kirjaston tunnelmaa

”Kyllä tämä on kaunein kirjasto, missä olen käynyt”, sanoi vierailija. Painoarvoa mielipiteelle antoi se tosiseikka, että vierailija oli Pohjanmaan ELY-keskuksen sivistystoimentarkastaja Anneli Ketonen, joka on varmasti työnsä puolesta vieraillut kymmenissä kirjastoissa. Esittelin Ketoselle ja noin kolmellekymmenelle Pohjanmaalta kotoisin olevalle kirjastonjohtajalle Rauman pääkirjastoa muutama viikko sitten. Noin 30 heitä tosiaan oli, vaikka itse olin luullut, että ryhmä saapuu yhdellä henkilöautolla, ja että heitä on siis noin 5 henkeä. Siinä sitten olin kaikkien kymmenen esitteeni kanssa vähän ex tempore –tunnelmissa. Mutta hyvin esittely meni kuitenkin, ja vieraiden ihastelu ja kirjaston ahkera valokuvaaminen herättivät kevyesti epäuskoista mielihyvää. Ensi perjantaina on pääkirjastoon tulossa tutustumaan ryhmä Hämeenkyrön kirjaston työntekijöitä. Ei sitä ihmettelyä ja ihastelua oikein itse tajua, kun joka päivä täällä töissä käy. Näkymiin alkaa turtua ja ne ottaa itsestäänselvyytenä.

Kirjastotila ei ole mikään kirjavarasto, vaan sen pitäisi antaa elämys jo sinällään, rakennuksena ja kirjaston tunnelmana. Valot, arkkitehtuuri, taideteokset, hyllyjen sijoittelu, rauhallisuus… ne muodostavat kaikki kirjaston tunnelman, joka on ainutlaatuinen julkiselle tilalle. Eri kirjastoissa on erilainen tunnelma: Rauman pääkirjasto on monumentinkaltainen Rauman näyteikkuna, hiukan prameileva käyntikortti muualta tulleille. Sen arkkitehtuuri on tarkasti suojeltu; juuri mitään muutoksia ei saa tehdä ilman arkkitehdin lupaa ja pitkää prosessia. Korkea kirkkomainen tila, laadukkaat kalusteet, erikoiset arkkitehtoniset ratkaisut huokuvat kaikki arvovaltaa, juhlallisuutta ja vaurautta. Viesti on erilainen kuin lähikirjastoissa. Kodikkuus ei ehkä tule pääkirjastosta ensimmäisenä mieleen; ovathan jotkut perheelliset asiakkaat jopa kertoneet hieman arastelevansa koko paikkaa: miten tänne voisi tulla lapsien kanssa? Koko valtava, juhlallisen valoisa tila saa kulkemaan hiljaa, metelöimättä ja hartaana.

Olin viime viikolla Lapin uuden kirjaston suunnittelupalaverissa arkkitehti Mari Virtasen ja Lapin kirjastonhoitajan Teija Henrikssonin kanssa. Kun arkkitehti kysyi, mitä Teija tahtoisi siirtää vanhasta Lapin kirjastosta uuteen, hän vastasi: kodikkuuden. Vaikea oli kuitenkin määritellä, mikä tuon kodikkuuden sai aikaan. Matalat katot, hämärät valot, sokkeloiset, hieman nuhjuiset tilat, tuttu henkilökunta? Kieltämättä hiukan ajastaan jäänyt 70-lukuinen kirjastotila voi monen mielestä kuitenkin olla kodikas ja viihtyisä, vaikka hyllyt hipovat kattoa ja ikkunoita on vain yhdellä seinällä. Lähikirjaston tunnelma on erilainen kuin monumenttirakennuksissa; kukaan ei varmasti ihastele arkkitehtonisia ratkaisuja, mutta ehkä tilan arkipäiväisyys juuri antaa asiakkaalle luvan hengittää vapaammin ja viihtyä? Kirjastosta puhutaan nykyään usein kansalaisten olohuoneena: olohuoneita on monenlaisia. Siinä missä toinen viettää aikaansa tuhansien eurojen design-kalusteiden ympäröimänä, toisen olohuone on koottu eri aikakausien kirpputoritavarasta tai vain siitä, mitä on sattunut vuosien varrella kertymään. Viihtyisyys ja kodikkuus merkitsevät eri ihmisille eri asioita.

Lapin kirjastosta ei aiota rakentaa monumenttia, mutta toimiva ja kodikas kirjasto siitä on tarkoitus tulla. Nykyaikaista tekniikkaa 50-luvun kuorissa. Ja edelleen pidän kiinni siitä tavoitteesta, että kyseessä olisi Satakunnan paras lähikirjasto. Pyynpään lähikirjastossa tosin oltiin sitä mieltä, ettei heidän kirjastostaan voi enää parantaa. No, yritetään kumminkin!