keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Rahiseva Telenius

”Oli täyttämä askeleen,
päälaskimo Tampereen:
väli torin ja Tuulensuun
kiviseinän ja lehmuspuun –
joka jäljiltä tarhurin
oli järkytys kaupungin.”


Se on Lauri Viitaa. Osaan tuon pätkän melkein ulkoa. Ei, en brassaile runoudentuntemuksellani sinänsä; tunnen vain Mylly-runon, ja etenkin sen ensimmäisen säkeen melkein ulkoa, koska olen kuullut sen niin monta kertaa, Veera Teleniuksen esittämänä. Loppusäkeistöjä runosta ei muista lainkaan.

Digitointilaitteisto on valmiina vastaanottamaan asiakkaat ensi tiistaina. Lähetin tämmöisen virallisen tiedotteen jo paikallisille tiedotusvälineille, ja sainpa kutsun tulla asiasta radioonkin kertomaan. Siksipä olikin varsin stressaavaa, kun ensimmäiset LP-levyn digitointikokeilut osoittivat äänen särisevän pahasti. Kirjaston varastosta kaivettu vanha LP, jossa Telenius lausui Viidan runoja, oli toiminut koekaniinina digitointia harjoitellessa, mutta lukemattomat säädöt ja johtojen vaihtelutkaan eivät hävittäneet kummallista säröä hänen äänessään. Kaikkein pahinta oli, ettei särö täysin hävinnyt, vaikka soittimeen laitettiin taatusti hyväkuntoinen jazz-levytys. LP-soittimessa, sen johdotuksessa tai jossain on jotain vikaa.

Itse digitointi kyllä toimii. Museo teki jo näyttelyään varten onnistuneen kelanauhan digitoinnin, ja c-kasetiltakin homma onnistuu hienosti. LP-soitin vain ei anna täydellistä ääntä, vaikka kyseessä on uusi ja laadukas laite. Olen nyt parina päivänä puuhannut laitteiston kimpussa useamman tunnin, ja konstit alkavat olla vähissä. Muutenkin alkaa kiire pukkaamaan päälle, kun muunkin henkilökunnan pitäisi laitteisiin sen veran paneutua, että osaavat perusasiat.

No, onhan tässä vielä aikaa jokunen päivä…

Pääkirjaston uudessa digitointihuoneessa voi siis muuttaa vanhat analogiset tallenteet digitaaliseen muotoon ja näin pelastaa muistot jälkipolville. Huoneessa on tämän ehkä-toimimattoman LP-soittimen lisäksi C-kasettidekki, kelanauhuri, VHS-DVD –soitin, ns. korppulevykeasema, erilinen polttava Bluray-asema, dia- ja filmiskanneri , jolla voi skannata kehykselliset diat, kinofilmit ja rullafilmit (näidenkin skannaamisen opettelu on vielä hieman vaiheessa) sekä tehokas tietokone, jossa kuvan- ja elokuvankäsittelyohjelmat.

Digitointi on periaatteessa ihan yksinkertaista: tallenne soimaan, ja sitten painetaan digitointiohjelma Audacityn äänityspainiketta ja lopuksi tallennetaan tuotos esim mp3-muodossa. Siinä kaikki, periaatteessa. Käytännössä etenkin aluksi kannattaa varautua, ettei kaikki mene kuin Strömsössä, koska laitteiden valmistelu voi vaatia johtojen yhdistämistä ja pari muuta pientä alkumäärittelyä ohjelmasta. Itse prosessi on kuitenkin vain tuo näppäimen painallus, odotus ja tallennus.

Digitointi on reaaliaikaista, joten aikaa on syytä varata riittävästi. Tunnin nauhan digitoimiseen menee tunti aikaa. Huoneessa toimitaan pääasiassa itsepalveluperiaatteella. Henkilökunta kyllä neuvoo alkuun, mutta meillä ei ole resursseja digitoida asiakkaan puolesta tai opettaa kuvanmuokkausen saloja yms. Asiakas voi itse käyttää kaikkea koneella olevaa. Huoneeseen tarvitaan kulkukortti, jonka asiakas saa henkilökunnalta, kun saapuu paikalle varaamanaan aikana.

Ajanvarauksia otetaan siis vastaan 1.10. alkaen. Maksimissaan voi varata neljän tunnin pätkän kahdesti viikossa, ainakin aluksi. Katsotaan sitten, tuleeko huoneeseen jonoa, ja voidaanko yksittäisen käyttäjän aikoja lisätä. Eihän olisi reilua, että joku kotiarkistojaan digitoiva linnoittautuisi huoneeseen joulukuuhun asti.

Toivomme, että laitteistolle on käyttöä, se kun ei ollut kovin halpa. Toivomme myös ymmärrystä, mikäli systeemit aluksi hieman kangertelevat. Oppimista ja opiskelua tämä on meillekin.
Ja huomatkaa: käyttö on ilmaista!

perjantai 13. syyskuuta 2013

Digi, digi, digi

”Kauankos herra meinaa tuijotella sitä digiboksia? Laitat vaan ne scarttijohdot kiinne; ei siinä naapurin Sinikaltakan menny ku vajaa vartti!”
Kuka vielä muistaa muinaisen digi-tv-mainoksen , kun valtiovalta yritti vakuutella, ettei digitelevisioon siirtyminen ollut vanhemmallekaan väelle homma eikä mikään, eikä siinä naapurin Sinikaltakaan mennyt kuin vajaa vartti, niin johan kymmenet terävät kanavat avautuivat epäuskoisten silmien eteen. Käytäntö osoittautui ehkä hieman hankalammaksi, ja boksien kanssa taidettiin monessakin kodissa taistella ihan tosissaan, ennen kuin kanavat ja kuvat näkyivät niin kuin piti. Nykyäänhän ei onneksi mitään erillisiä bokseja välttämättä tarvita, ja digi-tv pistää kanavat kuntoon ihan itsestään. Yleensä.

Minä en hankkinut digiboksia, vaan tein vuoden loppuun kestäneen ihmiskokeen: olin ilman televisiota, kun analogiset tv-lähetykset loppuivat. Tai siis ilman televisiokuvaa, itse laite kyllä pönötti paikoillaan. Kyllä siihenkin ihmeesti tottui, ja olisi varmaan vieläkin ihan mahdollista telkkarista luopua. Paria sarjaa sieltä seuraan, siinä kaikki. Turhanpanttina yleensä nurkassa pölisee ja sähköä vie. Kahteen päivään en ole telkkaria nytkään avannut. Tv-lakkoni olisi varmaan kestänyt kauemminkin, mutta kaverit tuskastuivat tilanteeseen ja kantoivat uutena vuotena taloon boksin, ja pakkomyivät sen minulle parilla kympillä. Hyvin se toimi, kunnes ukkonen löi koko laitteiston hajalle ja piti ostaa uusi tv.

Analogisesta digitaaliseen siirtyminen, digitalisoituminen, on käynnissä koko yhteiskunnassa. Yhteiskunnan digitalisoituminen mahdollistaa hienosti sanoen tuottavuuden irrottamisen tuotantolaitoksista. Tuottava tekeminen ei ole sidottu paikkaan, vaan sitä voidaan tehdä siellä missä halutaan. Konsultti voi pysyä kotonaan ja vetää esityksensä toiselle puolelle maailmaa kuvaruudun kautta, ohjelmoija voi yhtä hyvin ohjelmoida kotonaan tai bussissa, mainostaja saa mainoksensa leviämään kaikkialle yhdellä klikkauksella, eikä tarvitse tyytyä liimaamaan julisteita yhden korttelin matkalle. Tiedon leviäminen, yhteydenpito ja palveluiden saatavuus helpottuvat, mikä tehostaa ja nopeuttaa yhteiskunnan pyörien pyörimistä. Informaatio ei ole enää sidottu tiukasti kiinteisiin esineisiin: ei tarvita lp-tai cd-levyjä, kirjoja, nauhoja, kyniä ja lehtiöitä. Noin niin kuin periaatteessa, teoriassa, ministeriön visiossa.

Käytännössä prosessi ei ole ollenkaan niin nopea, täydellinen, eikä pelkästään positiivinenkaan. Palveluiden saatavuus voi ministeriön mielestä helpottua, kun kaiken saa netistä, mutta entäs jos ja kun ei nettiä omista tai osaa käyttää? Tai jos tietoa ei netistä löydä? Jos menee sähköt? Kun valtaosa palveluista alkaa olla olemassa vain digitaalisessa muodossa, ovat digitalisoitumisen ulkopuolelle jäävät vaarassa pudota myös yhteiskunnan ulkopuolelle. Eikä elämä muutenkaan pelkiksi biteiksi voi muuttua; kyllä täällä syödään ja eletään tietoverkkojen ulkopuolella jatkossakin. Fyysinen, analoginen maailma ei häviä mihinkään, ja jonkun pitää sekin hoitaa, että digitaalinen maailma toimisi.

Kirjasto toivottaa kuitenkin digitalisoitumisen tervetulleeksi, rajoitukset huomioiden. Siitä esimerkkinä on lokakuun alussa avattava pääkirjaston digitointitila, jossa asiakas voi kääntää digitaaliseen muotoon analogiset muistonsa: videonauhat, lp-levyt, c-kasetit, diat ja kelanauhat. Laitteistoa asennetaan juuri, ja toivottavasti ehdimme opetella sen käytön niin, että pystymme asiakkaita neuvomaan. Tunnelma kun on hieman kuin digitv-mainoksen Sulevilla, eikä scart-piuhan kiinnitys vielä riitä. Tarkoitus ei ole perustaa mitään filmistudiota, eli kaikkia ohjelmien hienouksia emme ala opettelemaan ja opettamaan. Alkuun opastamme, ja asiakas voi varata tilan etukäteen ja toimia sen jälkeen itsepalvelulla. Seuraavassa blogissa kerron mahdollisuuksista tarkemmin!