Rahiseva Telenius

”Oli täyttämä askeleen,
päälaskimo Tampereen:
väli torin ja Tuulensuun
kiviseinän ja lehmuspuun –
joka jäljiltä tarhurin
oli järkytys kaupungin.”


Se on Lauri Viitaa. Osaan tuon pätkän melkein ulkoa. Ei, en brassaile runoudentuntemuksellani sinänsä; tunnen vain Mylly-runon, ja etenkin sen ensimmäisen säkeen melkein ulkoa, koska olen kuullut sen niin monta kertaa, Veera Teleniuksen esittämänä. Loppusäkeistöjä runosta ei muista lainkaan.

Digitointilaitteisto on valmiina vastaanottamaan asiakkaat ensi tiistaina. Lähetin tämmöisen virallisen tiedotteen jo paikallisille tiedotusvälineille, ja sainpa kutsun tulla asiasta radioonkin kertomaan. Siksipä olikin varsin stressaavaa, kun ensimmäiset LP-levyn digitointikokeilut osoittivat äänen särisevän pahasti. Kirjaston varastosta kaivettu vanha LP, jossa Telenius lausui Viidan runoja, oli toiminut koekaniinina digitointia harjoitellessa, mutta lukemattomat säädöt ja johtojen vaihtelutkaan eivät hävittäneet kummallista säröä hänen äänessään. Kaikkein pahinta oli, ettei särö täysin hävinnyt, vaikka soittimeen laitettiin taatusti hyväkuntoinen jazz-levytys. LP-soittimessa, sen johdotuksessa tai jossain on jotain vikaa.

Itse digitointi kyllä toimii. Museo teki jo näyttelyään varten onnistuneen kelanauhan digitoinnin, ja c-kasetiltakin homma onnistuu hienosti. LP-soitin vain ei anna täydellistä ääntä, vaikka kyseessä on uusi ja laadukas laite. Olen nyt parina päivänä puuhannut laitteiston kimpussa useamman tunnin, ja konstit alkavat olla vähissä. Muutenkin alkaa kiire pukkaamaan päälle, kun muunkin henkilökunnan pitäisi laitteisiin sen veran paneutua, että osaavat perusasiat.

No, onhan tässä vielä aikaa jokunen päivä…

Pääkirjaston uudessa digitointihuoneessa voi siis muuttaa vanhat analogiset tallenteet digitaaliseen muotoon ja näin pelastaa muistot jälkipolville. Huoneessa on tämän ehkä-toimimattoman LP-soittimen lisäksi C-kasettidekki, kelanauhuri, VHS-DVD –soitin, ns. korppulevykeasema, erilinen polttava Bluray-asema, dia- ja filmiskanneri , jolla voi skannata kehykselliset diat, kinofilmit ja rullafilmit (näidenkin skannaamisen opettelu on vielä hieman vaiheessa) sekä tehokas tietokone, jossa kuvan- ja elokuvankäsittelyohjelmat.

Digitointi on periaatteessa ihan yksinkertaista: tallenne soimaan, ja sitten painetaan digitointiohjelma Audacityn äänityspainiketta ja lopuksi tallennetaan tuotos esim mp3-muodossa. Siinä kaikki, periaatteessa. Käytännössä etenkin aluksi kannattaa varautua, ettei kaikki mene kuin Strömsössä, koska laitteiden valmistelu voi vaatia johtojen yhdistämistä ja pari muuta pientä alkumäärittelyä ohjelmasta. Itse prosessi on kuitenkin vain tuo näppäimen painallus, odotus ja tallennus.

Digitointi on reaaliaikaista, joten aikaa on syytä varata riittävästi. Tunnin nauhan digitoimiseen menee tunti aikaa. Huoneessa toimitaan pääasiassa itsepalveluperiaatteella. Henkilökunta kyllä neuvoo alkuun, mutta meillä ei ole resursseja digitoida asiakkaan puolesta tai opettaa kuvanmuokkausen saloja yms. Asiakas voi itse käyttää kaikkea koneella olevaa. Huoneeseen tarvitaan kulkukortti, jonka asiakas saa henkilökunnalta, kun saapuu paikalle varaamanaan aikana.

Ajanvarauksia otetaan siis vastaan 1.10. alkaen. Maksimissaan voi varata neljän tunnin pätkän kahdesti viikossa, ainakin aluksi. Katsotaan sitten, tuleeko huoneeseen jonoa, ja voidaanko yksittäisen käyttäjän aikoja lisätä. Eihän olisi reilua, että joku kotiarkistojaan digitoiva linnoittautuisi huoneeseen joulukuuhun asti.

Toivomme, että laitteistolle on käyttöä, se kun ei ollut kovin halpa. Toivomme myös ymmärrystä, mikäli systeemit aluksi hieman kangertelevat. Oppimista ja opiskelua tämä on meillekin.
Ja huomatkaa: käyttö on ilmaista!