tiistai 15. helmikuuta 2011

Eskapismia

-27. Olin aamulla kello 6.00 virittämässä sisätilan lämmittimen puhallinta Toyotan konehuoneeseen (toimiva lohkolämmittimen korvike olosuhteiden pakosta, kun se lohkolämmitin kerran pamahti). Hapuillessani pimeässä pistoketta jäykäksi jäätyneeseen jatkojohtoon kuulin sisäisen äänen. ”Lähde pois! Mitäs täällä teet kiusattavana?!”, se sanoi kuin Tuntemattoman sotilaan Korpela kuormahevoselle. ”Mihin tästä lähdet?”, vastasin toisella aivopuoliskollani, ”ei ole lomia, ei ole lottovoittoa, enkä sitä paitsi ole muutenkaan paljon matkustellut. Täällä vain kidun pimeässä ja pakkasessa ja yritän kohmeisin sormin saada tätä lämmitintä päälle, että pääsisin töihin. Miten tästä pääsisi?”

”Hyvä mies, käytä mielikuvitustas!”, sähähti Korpela ja ojensi minulle Juha Vartiaisen teoksen Kun autot olivat autoja. ”Se oranssi coupé siellä tallissa, peltiä ja sähköjohtoja, 70-luvun alun silmiä hivelevä muotoilu, muistatko?” ”Niin?”, kysyin tylsänä tajuamatta paljon mitään, ”Pölyssä ja huurteessa.. ne vilkutkin puuttuu…” ”Älä älä ukko ruikuta…” Korpela aloitti synkeään tyyliinsä, ”Kesä! Se on tässä kirjassa! Lue!”

Vilkaisin kädessäni olevaa kirjaa hengitys huuruten. Jostain tuli ylimaallinen valo, joka valaisi teoksen sivut. Eikä vain valaissut, vaan laittoi ne elämään. Vastamaalattu, jarrut käyty läpi, kromi kiiltää, toistakymmentä vuotta ympäri maailmaa metsästetyt vilkut kirkkaina ja entisöityinä. ”Hieno auto!”, toteaa katsastusmies ja lyö leiman. Kireä, virittäjävelho Gordinin suunnittelema kone rähähtää käyntiin, ja pakoputken kevyt murina kantautuu alaslaskettujen hardtop-ikkunoiden kautta punaisella plyyssillä verhottuun ohjaamoon. Ramppia alas, hallin ovi kohoaa ja helle iskee vastaan kuin seinä. Kakkonen sisään hieman kankeasta vaihteistosta ja kaasua!

”Huhhuh, onpa kuuma!”, pyyhin hikeä otsalta ihmetellen, ”ja toppatakki tällaisella helteellä!”. Korpela antoi pienen hymynpoikasen käydä nokisella ja sänkisellä naamallaan. ”Kannattaa ny kumminkin pitää se takki päällä vaan…nii…saattaa käyrä hullusti. Kylläs siihen totut, lämpöön, nii!” ”Ootko puutarhaihmisiä, jos kärsii kysyä?”, hän sitten tokaisi ja kaivoi repustaan Ulla-Maija Westerstålin Ikivihreät puutarhakasvit -teoksen. ”Noo… en nyt mitenkään erityisesti, mutta onhan tässä tätä puutarhaa…on vaan metri lunta päällä”, vastasin.

”Täällä mitään lunta ole!”, Korpela äyskähti ja lykkäsi kirjan käteeni. Senkin sivut hehkuivat ja liikkuivat. Yhtäkkiä marjapensaat notkuivat punaisina ja mustina ja ilman täytti vastaleikatun nurmikon tuoksu. ”Katos! Tohon tulee tulppaaneja ja tohon, suihkulähteen juurelle, saniaisia!”, Korpela intoili niin, että olin jo aikeissa kysyä häneltä, oliko hän toiminut ennen sotaa hortonomina. Mutta puutarha on kyllä kaunis näin kesällä, se oli pakko myöntää. Nurmikon tuoksu sekoittuu mäntyjen pihkan aromiin, ja lintujen laulua lukuun ottamatta on hiljaista, vain vieno tuuli suhisee unettavasti. Taidan oikeastaan jättää kitkemisen väliin ja mennä makaamaan takapihan nurmikolle viltin päälle. Joku kirja mukaan… John Ajvide Lindqvistin uusin, Kuinka kuolleita käsitellään, voisi olla sopivan synkeää juttua aurinkoisen hellepäivän vastapainoksi. Fanta-pullo viereen… vai ottaisiko jääkaapista kylmän oluen! Mutta tämä toppatakki pitää riisua, on niin kuuma…

Sitten lopultakin pistoke osui pimeässä oikeaan asentoon ja puhaltimen kohina toi talven takaisin. Korpelakin oli häipynyt jonnekin. Hanki kiljui jalan alla, aamun ensimmäiset säteet yrittivät nostaa mustaa taivasta tieltään. -27 astetta. Mutta se oli tulossa. Muutamia viikkoja vielä. Kyllä tästä selvitään. Menin sisään ja kiersin sormeni kuuman teemukin ympärille.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Kauhukylppäri

”Älä vaan sitä firmaa ota. Ne ei osaa tehdä ku ison laskun”, sanoi laattaliikkeen myyjä. ”No, tein jo sopimuksen… ja eikai se niin huono firma voi olla, kun on yli 10 vuotta jo toiminut…nätit nettisivutkin, ja nopeasti tuli urakkatarjous. Toinen firma ei ois ehtinyt rakentaa tämän vuoden puolella...”, sanoin minä.

Kesä 2008. Piti saada taloon uusi kylpyhuone suihkuineen ja vessoineen, jonkinlaisen tyhjän panttina olleen kodinhoitohuoneen tilalle. Koko tila piti purkaa ja tehdä uusiksi. Vessaa varten piti kaivaa viemärit. Vesieristää taatusti säännösten mukaisesti ja laittaa lattialämmitys. Vesiputket pintaan. Paljonhan se maksoi, mutta minkäs teet. Yli vuosi oli säästetty rahaa. Ja onhan paikallisen kotimaisen rakentajan valitseminen turvallinen vaihtoehto. Kalusteita ja tarvikkeita oli jo hankittu etukäteen pitkin vuotta, mitä mistäkin.

Elokuussa allekirjoitettiin sopimus ja urakan aikataulutus. Valmista piti olla ”ennen talvea”, ei sen kovempi kiire. Purkumiehet olivatkin paikalla heti seuraavalla viikolla. Ei mennyt kuin päivä, niin kodinhoitohuoneen tilalla oli paljas tiiliseinäinen ja betonilattiainen pölyinen tila. Pölyä oli kyllä olohuoneessakin, koska purkajat eivät olleet peittäneet kodinhoitohuoneen oviaukkoa, ja betonipöly täytti kämpän. No, se oli pientä ja lähti imuroimalla.

Muutaman viikon päästä tehtiin uusi lattia. Viemäröinnit vedettiin piirustusten mukaan. Valun piti antaa kuivua pari viikkoa. Kului pari viikkoa, kului pari lisää. Työmaalla ei tapahtunut mitään. Lopulta soittelin urakoitsijalle, joka sanoi, että työt alkavat viikon päästä. Viikon päästä joku olikin käynyt: purettuun huoneeseen oli tuotu 1000 watin lämpöpuhallin. Siellä se puhalsi, 24h/vrk. Varmaankin lämmittävät huonetta remonttimiehiä varten, järkeilin. Huoneen seinässä oli nimittäin vain ritilän peittämä reikä, josta kylmä ulkoilma puhalsi sisälle. Olihan jo pian joulukuu.

Joulukuu tuli, ei tullut remonttimiestä. Tuli lumi, tuli talvi. Tuli kylmäkin. Oli vain puhallin, joka jauhoi sähkölaskua, täysin purettu tiiliseinäinen huone, ei kylpyhuonetta, ei vessaa. Onneksi tilanne ei ollut täysin mahdoton, sillä talon toisessa päässä, erillisessä yksiössä, on vessa ja kylpyhuone. Sinne vain piti mennä ulkokautta, ja tila oli sisältäkin melkoisen viileä, kun suihkuhuoneessa ei ollut mitään lämmitystä, jollei virittänyt padan alle tulta. Lämmin vesi höyryää kivasti kahdessatoista asteessa. Jotenkin siihen tottui.

Minä olen hyvin pitkäpinnainen mies. Lehmän hermot, on joku sanonut. Alistuin jonkinlaisen fatalismin vallassa painajaiseeni, kävin töissä ja odotin. Tosin etupihalla hiljalleen lumeen hautautuva urakoitsijan peräkärry kertoi kaiken olevan totta, eikä painajaista. Tekstariyhteys urakoitsijaan ei tuottanut kuin epämääräisiä lupailuja, eikä lopulta niitäkään, enkä jotenkin iljennyt soitella jatkuvasti saman asian takia. En totta puhuen olisi halunnut koko ukkoa enää nähdäkään. Siis kylpyhuoneen valmistuttua. Kävin sulkemassa kylppärin raunioni lämpöpuhaltimen omin päin, kun se oli puhaltanut toista kuukautta, ja tukin seinässä olevan reiän styroxilla. Jossain vaiheessa joku oli käynyt työmaalla: puhallin oli laitettu uudestaan päälle.

Vuoden loppuun kestin. Sitten luin lehdestä, että firma on myynnissä. Se sai jotenkin minut hereille taas. Soitin firmaan ja sain urakoitsijan kiinni. Hän vakuutti, ettei firma ole menossa konkurssiin, ja kylppäri tulee kyllä valmiiksi. Puretussa seinässä oli kuulemma kosteutta, ja siksi siellä on puhallin. Ja itse asiassa ihan justiinsa nyt se seinä alkaakin olla kuiva. Sanoin, että käännyn kuluttajaviranomaisen puoleen, ellei remonttia tulla tekemään. Tullaan, viikon päästä.

Ja tultiinkin, eikä siinä mennyt kuin pari-kolme viikkoa niin kylpyhuone oli valmis. No, lattialämmitys nyt ei toiminut, mutta se korjaantui reklamoinnin jälkeen termostaatti vaihtamalla. Eihän se nytkään suoranaisesti lämmitä, mutta vesi kuivuu kuitenkin, kun sen pistää täysille. Niin, ja allaskaappia ei saanutkaan asennettua, se ei mahtunut aiottuun tilaan. Piti teettää mittojen mukaan sopiva, toisella suomalaisella ammattimiehellä. Teettäminen kesti toista kuukautta, piirustukset kuulemma hukkuivat välillä, eikä lopputulos ollut sellainen kuin sovittiin, mutta pääasia että toimii.

Olihan siellä vähän muutakin valittamista. Lattian kaato oli niin huonosti tehty, että lattiakaivon eteen kerääntyy suuri lammikko. Lammikko taas syntyy, koska suihkukaappi vuotaa liitoksestaan. Sitä ei saa korjattua, ellei koko kaappia pura ja irrota saumauksia. Kylpyhuoneen ovi on silminnähden vinossa ja saranat narisevat. Ikkunalistat ovat lähes irti ja niiden saumat irvistelevät. Kattolistoja ei ole lainkaan. Vessassa on kaksi ylimääräistä reikää seinässä. Siitä piti mennä vesijohtojen, mutta jostain syystä läpivienti siirrettiin toiseen paikkaan.

Ja se vessanpönttö: se lakkasi toimimasta kahden kuukauden kuluttua. Vesilukko tyhjenee ja viemäri pulputtaa, vesi laskee hitaasti. Ensimmäinen putkimies ei vikaa löytänyt. Irrotti vain pöntön ja totesi, ettei tukosta ole ja jätti laskun. Jätti laskun, ja pöntön kyljelleen vessan lattialle. Siinä se oli varmaan kuukausia, kunnes sain aikaiseksi kiinnittää sen takaisin. Sen irrotuksessa rikkoutuneen lattialaatankin vaihdoin. Jonkun aikaa vessa toimi jotenkuten, viime syksystä lähtien se ei ole enää vetänyt lainkaan.

Olen opiskellut netissä: viemäri ei saa korvausilmaa. Rakentaja ei ollut laittanut alipaineventtiiliä. Vessaa vedettäessä viemäriin muodostuu paine kuin polkupyörän pumpussa. Jos pitää sormea venttiilin päällä tiukasti, ei ilma pääse pois, eikä mäntää saa liikutettua. Pitää olla venttiili tai tuuletusputki, josta viemäri imee korvausilmaa, muuten viemäri ei vedä.

Vikaa ei saa sääntöjen mukaan korjattua, ellei lattiaa pura, sanoi toinen putkimies. ”Itse voi tietysti jotain patenttia yrittää, mutta mä en voi alkaa tekemään. Ikäviä tollaset viemäriongelmat.”