Karkkilakko

Nyt kun moni tipaton tammikuu on päättymässä ja vielä useampi päättyi jo pari viikkoa sitten; nyt kun kuntosalin kausikortti on jo monella kuivumassa; nyt kun tarvitaan kannustusta ja rohkaisua terveisiin elämäntapoihin. Nyt on aika kirjoittaa tunnustuksellinen kertomus: ”Näin minä onnistuin”.

Se oli Sotkun munkki, joka oli viimeinen pisara. Tai viimeinen pala. Sen jälkeen elimistö päätti, että nyt loppuu roskaruuan ahtaminen ja viestitti sanomansa ankaralla vatsanpoltteella. Monen päivän makkara-, sipsi- ja olutkuuri mökillä oli loppu.

Ihan tavallinen pidennetty mökkijuhannus kavereiden kanssa Säkylässä se oli ollut. Perinteisiin kuului käydä Huovinrinteellä munkkikahveilla. Taidettiin käydä kaksikin kertaa. Jälkimmäinen vaaleanpunainen pumada sai päätöksen syntymään: nyt alkoi karkkilakko. Ensimmäistä kertaa huomasi, että kyllä sillä vaan jotain merkitystä on, mitä suuhunsa tunkee.

Mökiltä päästyäni laadin suunnitelman, joka oli yksinkertaisuudessaan seuraava: en osta kaupasta ainuttakaan karkkia, en keksejä, en sipsejä enkä mitään muutakaan kaloripitoista turhaa. Ennen oli pieni karkkipussi osunut ostoskoriin käytännössä joka reissulla, ihan vaan tavan vuoksi. Suklaakeksipaketti oli aina kaapissa ja hupeni sieltä viimeistään viikon sisällä. Nyt tulisi tavoille muutos.

Tiesin, että on aivan turha kuvitella jotain kevytratkaisua, tyyliin ”ostan karkkia, mutta syön vain vähän… pistän loput kaappiin…”. Ei sellainen toimi. Peli on raakaa, kaikki tai ei mitään. Yhden helpotuksen sääntöihin tein: jos herkut ostaa joku muu, silloin saa syödä. Näin ei elämästä tule ihan ankeaa, eikä tarvitse kärvistellä salaattia järsien muiden lappoessa herkkuja. Mutta sinkkutaloudessa voi itse määrätä mitä kaupasta kantaa.

Tästä sainkin suorastaan filosofisen oivalluksen ja mikäli olisin hieman markkinahenkisempi, tuotteistaisin sen oitis. Uusi, mullistava laihdutusmenetelmä. Menetelmä, jossa saat syödä mitä vain kotoasi löydät. Menetelmä, josta voisi käyttää vaikkapa nimitystä Laihduttajan Kauppataistelu. Menetelmä, jossa joudut torjumaan kiusaukset vain kaupassa ollessasi.

Pointti on se, että jos pääsee kaupasta ulos ostamatta mitään turhaa, on voittanut. Kauppa on ainoa paikka, missä pitää kilvoitella ja vastustaa houkutuksia. Kun olet päässyt ovesta pihalle ilman ainuttakaan turhaa herkkua kassissasi, ei herkkuja löydy kodistasikaan! Kukaan ei niitä sinne kanna, ja kun niitä ei siellä ole, et voi niitä syödä. Kas näin yksinkertaista se on. Unohda Nutrilett ja kaalipaastot: Laihduttajan Kauppataistelu tuottaa taatusti tuloksia. Samalla säästät rahaa, eikä ponnistella tarvitse kuin vain harvoin, eli silloin kun kuljet sen karkkihyllyn tai jäätelöaltaan ohi. Ja kuvittele sitä nautintoa joka kerta kun selviät voittajana ulos. Muista laihdutusmenetelmistä poiketen Laihduttajan Kauppataistelu lihottaa ainoastaan lompakkoasi eikä vaadi rankkaa treeniä ja hikeä. Toki liikunta nopeuttaa tuloksia, mutta tarkoituksena onkin pysyvä ja järkevä elämänmuutos.

Nyt on yli puoli vuotta mennyt, eikä tule enää mieleenkään ostaa karkkia tai suklaakeksipakettia kaupasta. Ne eivät enää houkuttele. Vain pari ensimmäistä viikkoa olivat vähän vaikeampia, sen jälkeen kaikki on sujunut hyvin ilman ainuttakaan retkahdusta. Jos joku tarjoaa karkin tai viinerin, syön sen kyllä, mutta ei niitä kukaan eteeni selkä vääränä kanna. ”Ei kyläkakko lihota”, kuuluu huittislainen sanontakin. Kiloja on pudonnut 5, eikä niitä kai tästä kropasta enempää tarvitsekaan pudottaa, mutta onhan herkkuihin normaalisti hukkaan heitetty ja nyt säästetty rahasummakin jo ihan kiva saavutus. Parasta on kuitenkin mielihyvä siitä, että on tahdonvoimaa ja sitkeyttä toteuttaa se, minkä itselleen lupaa. Kyllä se sinultakin onnistuu.

Jotain positiivistakin

Katsoin eilen päivällä netistä Taloussanomien uutiset ja luin, että UPM lakkauttaa koko Rauman paperitehtaansa. Siinähän kaatuu koko kaupunki, ajattelin kauhuissani. Menin naapurihuoneeseen asiaa puimaan ja sain hieman lievitystä järkytykseeni: ei sentään koko tehdas lakkaa, vaan vain yksi neljästä paperikoneesta. On se silti 25 % sekin, ja työttömäksi veikataan jäävän yhdeksisenkymmentä työntekijää. Aikaisemmin telakalta on kuulunut huonoja uutisia. Maailmantalouden taantuman aallot alkavat ilmeisesti lyödä jo Raumalle saakka. Pari vuotta ollaankin ikään kuin kyyristelty aallonmurtajan suojissa, ja katseltu, kuinka muualla menee huonosti.

No, toisaalta Rolls-Royce ja Steerprop kuulemma porskuttavat potkureineen reippaassa myötätuulessa, eikä tässä mikään maailmanlopun tunnelma ole muutenkaan. Joka puolelta sinkoilevien huonojen uutisten sekaan silti kaipaisi lisääkin hyvää.

Siispä kannetaan oma korsi kekoon ja kerrotaan, että Rauman kirjastolaitos ainakin voi hyvin ja lainausluvut nousivat taas viime vuodesta. Prosentilla vain, mutta kumminkin. Keskimäärin Rauman kirjastosta tehdään 21,8 lainaa/asukas/vuosi. Se on hyvä lukema maan- ja maailmanlaajuisesti. Satakunnassa sillä saavuttaa kolmannen sijan Eurajoen ja Porin jälkeen. Olin uhonnut vuoden 2012 alussa Porin kaupunginkirjaston johtaja Asko Hurstille, että ohitamme heidät, mutta niin vain kävi, että heilläkin lainaus nousi prosentilla, joten olemme edelleen n. 0,2 lainaa jäljessä/asukas. Mutta onhan Pori toki maakuntakirjasto, ja painii periaatteessa ihan eri sarjassa, voi lohdutella. Tänä vuonna kyllä näytetään.

Mikäli joku muistaa, niin runsas vuosi sitten kirjoitin Kodisjoen kirjaston hiipuvasta käytöstä ja olin menossa pitämään sinne pientä hätäkokousta. Toisenkin kerran kävin Kodisjoella puhumassa seurakunnan kutsumana. Eihän esitykset mitään kuulijarynnäkköä aiheuttaneet, mutta ihmeesti vaan meni sanoma perille. Käytön oli kasvettava, ja kyllä se kasvoikin: 36% enemmän lainoja kuin vuonna 2011! Tietenkin pieniin lukuihin on helpompi saada suurta prosentuaalista kasvua, mutta kyllä kai tästä sen päätelmän uskaltaa tehdä, että palvelulla näyttäisi tarvetta olevan, ja että pieni patistelu herättää huomaamaan asian tärkeyden. Toivottavasti kodisjokelaiset käyttävät kirjastoaan reippaasti myös tänä vuonna, ja huomaavat mahdollisuuden tilata aineistoa myös muista kirjastoista.

Pääkirjastosta annettiin viime vuonna yli 490 000 lainaa. Espoon kirjasto listailee Suomen vilkkaimpia kirjastoja ihan rakennuskohtaisesti, ja huhun mukaan Rauman pääkirjasto mahtuisi tuohon TOP-30 –listaukseen. Kun muistetaan, että ko. listalla verrataan yksittäisiä kirjastorakennuksia väestöpohjasta riippumatta, niin vajaan 40000 asukkaan kaupungin kirjaston mukanaolo on kyllä mainio suoritus. Tosin onhan käyttö ollut Raumalla takavuosina vieläkin vilkkaampaa. Vuodet 2003-2004 olivat koko Suomessa kirjastonkäytön huippuvuosia, ja Raumalla kellotettiin yli 25 lainaa vuodessa asukasta kohden. Näihin aikoihin ei varmaankaan enää ole paluuta. Tai: mitäs se muuta vaatii, kuin että jokainen lainaa ne 25 kirjaa, lehteä, cd:tä tai elokuvaa vuodessa. Kaksi kuukaudessa ja kesälomalle yksi ylimääräinen. Ei todellakaan vaikeaa, loppujen lopuksi.

Ja mitä tämä lysti sitten maksoi? Tilinpäätöstä sorvaillaan näinä päivinä ahkerasti, ja mikäs on sorvatessa, kun tulotavoitteet ylitettiin ja menoraami alitettiin ja käyttö kasvoi. Hintalappu on kokolailla tasan 2,6 miljoonaa, josta palkkoja ja muita henkilöstökuluja 1,4 miljoonaa, lähes 800 000 euroa sisäisiä vuokra-, siivous-, ja atk-ylläpitomaksuja (jotka siis siirtyvät periaatteessa kaupungin taskusta toiseen) ja 365 000 euroa aineistohankintaan. Koko laitos 65 euroa/raumalainen/vuosi. On se aika halpaa näinä aikoina.

Saa sillä toki vaikka 40 litraa bensaakin. Sen verran minulla menee työmatkoihin viikossa.