Markus Kajolla, jonka huumoria suuresti arvostan, on Kettus-kirjoissaan täysin päätön ja absurdi novelli nimeltä Leptosomien kevätretki, jossa joukko leptosomeja (eli ruumiinrakenteeltaan hinteliä ihmisiä) kerää rohkeutta pyytääkseen ilmeisesti sairaalan johtajalta (paikka ei täysin selviä) lupaa kevätretken järjestämiseksi. Lupa lopulta heltiääkin, koska useimpien paino on noussut. Mitään muuta sivun parin jutussa ei sitten tapahdukaan. Novelli on loistava esimerkki Kajon paikoin suorastaan surrealistisesta otteesta, ja saa ihmettelemään, että joku ylipäätään keksii moisesta aiheesta kirjoittaa.
Ja jos leptosomit, niin myös kirjaston väki. Lupaa ei tosin tarvinnut ihmeemmin pyydellä, sillä kevätretki on Rauman kirjastossa kerran vuodessa toistuva traditio, jolla katkaistaan arkirutiinit yhtenä päivänä, ja käydään koko sakki bussikyydillä tutustumassa puoli päivää joihinkin lähiseudun nähtävyyksiin. Kirjastovierailu toki myös retkeen sijoitetaan, ettei mene ihan epäammattimaiseksi. Viime vuonna kohteena oli Luvian kunta ja siellä upouusi kirjasto, sekä Luvian satamassa valmisteilla ollut (ja nyt kai jo valmis) perinteisin työtavoin talkoilla ja käsin valmistettu kaljaasi Ihana.
Koska kirjastojen täytyy olla retkipäivänäkin normaalisti auki, pitää reissu toteuttaa aina kahdessa erässä: puolet väestä retkeilee toisena, puolet toisena päivänä. Tänä vuonna suunnattiin Euraan, eli meikäläisen kotikuntaan. Ensimmäisenä oli vuorossa Euran pääkirjasto, jonka 20-vuotisjuhlia juhlimme vuonna 2009 mm. itse teetetyn postimerkin voimalla. Juu, idea oli yllättäen minun, samoin toteutus. Kirjastorakennus on kestänyt hyvin aikaa, ja on edelleen modernin ja siistin oloinen 900-neliöinen rakennus. Rauman pääkirjastoon nähden sillä on yksi etu: suuri näyttelysali, jota kulttuuritoimi isännöi. Salissa on jatkuvasti vaihtuvia taidenäyttelyitä, ja runsas paikallinen taideharrastus takaa sen, että jokin näyttely on aina esillä. Tällä kertaa oli esillä Harri Veistisen erittäin upeita ja taitavia akvarelleja.
Euran (+ Säkylän ja Köyliön) uusi kirjastotoimenjohtaja Sarianna Koivisto ei kiireiltään päässyt meitä tapaamaan, mutta muuta henkilökuntaa oli paikalla ja onneksi saatoin hoitaa opastusta myös itse. Muutamia hyllymuutoksia oli jo lähtöni jälkeen tehty, ja kirjasto antoi erittäin siistin vaikutelman. Useampi raumalainen kertoi yllättyneensä positiivisesti kirjaston väljyydestä ja modernista hengestä. Terveisiä vain kaikille euralaisille ex-työkavereille ja uudelle johtajalle!
Tämän jälkeen bussi suuntasi esihistorian opastuskeskus Nauravaan Lohikäärmeeseen, jossa odotti tunnin opastettu tutustuminen viikinkiaikaan ja keskuksen kokoelmiin. Euran alue on eräs vanhimpia asutettuja seutuja Suomessa, ja muinais-euralaiset olivat mm. kovia hylkeenpyytäjiä ja kauppamiehiä. Runsaat hautalöydöt osoittavat kauppaa käydyn Intiaa myöten. Euran kirjaston aulassa oleva jäljennös ns. Euran emännän muinaispuvusta on Suomen ainoa yhden hautalöydön perusteella valmistettu muinaispuku koruineen. Pronssikorut koituivat haudatun puvun pelastukseksi: pronssiin muodostuva vihreä home säilytti sen kanssa kosketuksissa olevan villakankaan kuituja, joiden tarkan tutkimuksen perustella saatiin selville puvun värit ja kasvit, joilla se oli värjätty. Näin voitiin valmistaa tarkka kopio. Ainoastaan päähineen mallia ei tiedetä. Kuuluisaksi puku tuli erityisesti vuoden 2001 itsenäisyyspäivän vastaanotolla, kun presidentti Halonen piti päällään hänelle lahjoitettua kopiota. Kuuma tuli, veikkasi esihistoriakeskuksen opas.
Lopuksi ajoimme muutaman kilometrin matkan, hyvin kapean hiekkatien päässä keskellä metsää sijaitsevalle, taiteilija Sanna Saarisen ja hänen miehensä omistamalle ja rakentamalle Loimina-talolle. Talo on yli 10 vuotta sitten Kauttuan ruukinpuistosta siirretty iso kolmikerroksinen hirsirakennus, joka on kuin taideteos itsessään. Kaikki rakennusmateriaalit ovat kierrätettyjä, kaikki itse tehtyä; antiikkiesineitä on nurkat piukassa. Talo toimii paitsi Saaristen kotina, myös taidemyymälänä ja kahvitusta ja ruokapalvelua tarjoavana koulutustilana. Nautimme kahvit ja kinuskikakkua Saarisen keittiössä ja talon emäntä kertoi rakennuksen vaiheista ja omasta työstään. Myymälän tuotteet saivat kukkaronnyörit heltymään. Itse tosin pysyin kovana, enkä lopulta ostanut ”Kulttuurikodissa on aina hiukan pölyä” –taulua, vaikka se olisi omaani sopinutkin. Ainakin sen pölyn puolesta.
Sanna Saarinen oli erittäin aurinkoinen ja mukaansatempaava opas, ja talo on vielä hivenen keskeneräisenäkin (eikä se kuulemma koskaan lopullisesti valmistukaan) hieno vierailukohde. Poiketkaapa. Saa kuulemma tulla, kunhan edes tuntia aikaisemmin etukäteen ilmoittaa. Sivut löytyvät netistä.
maanantai 9. toukokuuta 2011
maanantai 18. huhtikuuta 2011
Langatonta sähköä
Löysin vintiltä kirjan. ”Langatonta sähköä”, Aino Kallas, vuosi 1928. Alaotsikkona oli ”pieniä kirjeitä Lontoosta”. Enpä teosta lukenut sen tarkemmin, mutta mielikuvissani muodostin kuvan kiihkeästä kirjeromaanista, jossa uuden tulevaisuuden ja mannermaisen nousukauden juovuttama intellektuelli välittää suurkaupungin sykettä koto-Suomeen jääneille, Helsingin hotelleissa ja ravintoloissa riutuville runoilijaystävilleen. Uusi aika, uudet keksinnöt, vauhti ja draama. Syntinen, sähköinen ja vapautunut 20-luku.
No, voi se kirja olla ihan erilainenkin kyllä, ties mitä kotipirtin ikävöintiä ja tilitystä. Mutta nimi on hyvä. Varmaankin sen on tarkoitus olla jonkinlainen paradoksi, joka kiinnittää ihmisten huomion. Vähän niin kuin ”Kuivaa vettä”. Kuinka nyt sähkö voisi olla langatonta? Sähköön tarvitaan sähköjohto (en ala tässä yhteydessä saivartelemaan paristoista). 20-luvun turvemökissä päreliekin valossa kärvistellyt tuupovaaralainen ei olisi moista langattomuutta voinut kuvitella, kun langallistakaan sähköä ei ollut kuin kauppias Simanaisen lampussa.
Kauan siinä kestikin, että langatonta sähköä saatiin. Vaikka induktio oli tuttu jo Edisonille ja Teslalle koeolosuhteissa, vasta lähivuosina on saatu kaupalliseen arkipäivän käyttöön hyödynnettäviä sovelluksia. 2009 osattiin jo läppäri ladata langattomasti, ja hehkulamputkin saatiin palamaan ainakin laboratoriossa. Ehkäpä joskus valaisimet eivät tarvitse lainkaan johtoja ja kännykät ja sähköautot latautuvat itsekseen. En kyllä tajua miten homma pelaa, mutta ei sitä kaikkea maailmassa tarvitse tietääkään. Kunhan nyt pelaavat.
Mutta langattoman verkon toimintaperiaatteen yritän opetella, vaikkei sekään mikään ihan yksinkertainen asia ole. ”Asuntoon tulevaan kiinteään tietoliikenneyhteyteen liitettyyn modeemiin kytketään langaton tukiasema, ja tietokoneeseen asennetaan tukiaseman kanssa radioteitse kommunikoiva lähetin-vastaanotin”, kertoo Wikipedia. IEEE-standardit menevätkin jo sitten yli hilseen, joten jätän ne surutta tietohallinnon osaamisalueeksi.
Ai miksi näitä pitäisi opetella? No: semmoinen on nyt pääkirjastossa, semmoinen langaton netti. On se, tuli pari viikkoa sitten. Tai kyllä se asennettiin jo jokunen viikko aikaisemmin, mutta asentajat eivät huomanneet kertoa kirjaston väelle. Kaupungin tietohallintoa moititaan joskus hitaaksi, mutta nyt oltiin tosi nopeita: verkko oli jo asennettu, ennen kuin kirjasto oli edes virallisesti ehtinyt tukiasemia tilaamaan! Tämä on nyt sitä pro-aktiivista otetta varmaan. Alkutalvesta esittämäni alustava tiedustelu tukiasemien (niitä on kaksi) hinnasta otettiin ilmeisesti kehotuksena hankkia ne ja asennuskin hoitui sen ihmeemmin tiedottamatta. Laskua ei ole kyllä näkynyt, mutta saapunee jossain vaiheessa.
Haimme ja saimme nimittäin valtionavustuksen langattoman verkon rakentamiseksi pääkirjastoon. Kaupunkihan lakkasi ylläpitämästä omaa verkkoaan joskus 2009 lopulla, eikä tiedossani ole, missä muualla Raumalla olisi ilmainen langaton verkko toiminnassa vai onko missään. Täytyyhän sellainen olla, kun netti alkaa jo olla perusoikeus. Kirjasto on tietenkin luontevin paikka, kansalaisten olohuone kun ollaan. Joten nyt voit tulla oman kannettavasi kanssa kirjastoon, etsiä mukavan nurkan jostain päin kirjastoa, avata koneen ja alkaa surffata. Eikä maksa mitään.
Heille, joilla ei omaa konetta ole, on suunnitteilla jotain mukavaa tämän vuoden aikana… mutta siitä myöhemmin!
No, voi se kirja olla ihan erilainenkin kyllä, ties mitä kotipirtin ikävöintiä ja tilitystä. Mutta nimi on hyvä. Varmaankin sen on tarkoitus olla jonkinlainen paradoksi, joka kiinnittää ihmisten huomion. Vähän niin kuin ”Kuivaa vettä”. Kuinka nyt sähkö voisi olla langatonta? Sähköön tarvitaan sähköjohto (en ala tässä yhteydessä saivartelemaan paristoista). 20-luvun turvemökissä päreliekin valossa kärvistellyt tuupovaaralainen ei olisi moista langattomuutta voinut kuvitella, kun langallistakaan sähköä ei ollut kuin kauppias Simanaisen lampussa.
Kauan siinä kestikin, että langatonta sähköä saatiin. Vaikka induktio oli tuttu jo Edisonille ja Teslalle koeolosuhteissa, vasta lähivuosina on saatu kaupalliseen arkipäivän käyttöön hyödynnettäviä sovelluksia. 2009 osattiin jo läppäri ladata langattomasti, ja hehkulamputkin saatiin palamaan ainakin laboratoriossa. Ehkäpä joskus valaisimet eivät tarvitse lainkaan johtoja ja kännykät ja sähköautot latautuvat itsekseen. En kyllä tajua miten homma pelaa, mutta ei sitä kaikkea maailmassa tarvitse tietääkään. Kunhan nyt pelaavat.
Mutta langattoman verkon toimintaperiaatteen yritän opetella, vaikkei sekään mikään ihan yksinkertainen asia ole. ”Asuntoon tulevaan kiinteään tietoliikenneyhteyteen liitettyyn modeemiin kytketään langaton tukiasema, ja tietokoneeseen asennetaan tukiaseman kanssa radioteitse kommunikoiva lähetin-vastaanotin”, kertoo Wikipedia. IEEE-standardit menevätkin jo sitten yli hilseen, joten jätän ne surutta tietohallinnon osaamisalueeksi.
Ai miksi näitä pitäisi opetella? No: semmoinen on nyt pääkirjastossa, semmoinen langaton netti. On se, tuli pari viikkoa sitten. Tai kyllä se asennettiin jo jokunen viikko aikaisemmin, mutta asentajat eivät huomanneet kertoa kirjaston väelle. Kaupungin tietohallintoa moititaan joskus hitaaksi, mutta nyt oltiin tosi nopeita: verkko oli jo asennettu, ennen kuin kirjasto oli edes virallisesti ehtinyt tukiasemia tilaamaan! Tämä on nyt sitä pro-aktiivista otetta varmaan. Alkutalvesta esittämäni alustava tiedustelu tukiasemien (niitä on kaksi) hinnasta otettiin ilmeisesti kehotuksena hankkia ne ja asennuskin hoitui sen ihmeemmin tiedottamatta. Laskua ei ole kyllä näkynyt, mutta saapunee jossain vaiheessa.
Haimme ja saimme nimittäin valtionavustuksen langattoman verkon rakentamiseksi pääkirjastoon. Kaupunkihan lakkasi ylläpitämästä omaa verkkoaan joskus 2009 lopulla, eikä tiedossani ole, missä muualla Raumalla olisi ilmainen langaton verkko toiminnassa vai onko missään. Täytyyhän sellainen olla, kun netti alkaa jo olla perusoikeus. Kirjasto on tietenkin luontevin paikka, kansalaisten olohuone kun ollaan. Joten nyt voit tulla oman kannettavasi kanssa kirjastoon, etsiä mukavan nurkan jostain päin kirjastoa, avata koneen ja alkaa surffata. Eikä maksa mitään.
Heille, joilla ei omaa konetta ole, on suunnitteilla jotain mukavaa tämän vuoden aikana… mutta siitä myöhemmin!
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Kevät(markkinat) keikkuen tulevi
”Hän on täällä taas… kuinka sua kaipasin… täällä taas… talven yli odotin… täällä taas… neiti kevät on tullut kaupunkiin.” No okei, -11 astetta oli toissa-aamuna ja hyvät hiihtokelit, mutta tulee se kevät kuitenkin. On pakko, koska kahden viikon kuluttua tulevat myös Rauman Kevätmarkkinat.
Rauma-päivänä 15.4. pidettävät markkinat laajenevat kai ensimmäisen kerran käsittämään myös ei-kaupallista toimintaa. Kaupungintalon sisäpihan aukiolla esittelevät yhdistykset ja yhteisöt toimintaansa ja mukana on myös muutama kaupungin hallintokunta. Kirjasto on luonnollisesti mukana omalla teltallaan; onhan markkinapäivä loistava mahdollisuus ulottaa kirjastoaatetta kirjaston seinien ulkopuolelle.
Kahden tai kolmen työntekijän iskuryhmä lähtee paikalle, ja luvassa on muutakin kuin esitepöydän vieressä hytisemistä. On meillä esitteitäkin toki, mutta sen lisäksi mukana on kannettava ja nettitikku, jonka avulla työntekijät opastavat kävijöitä Satakirjastojen saloihin. Jos olet vielä epävarma siitä, miten seutuvaraus tehdään, miten kirjoja etsitään tietokannasta tai haluat kysyä ihan mistä vaan kirjastoon liittyvästä, niin tule paikalle. Kirjastovinkkaajiemme suunnitelmissa on jopa ottaa pieni satsi suositeltavia kirjoja mukaan.
Muutakin ohjelmaa riittää: paikalla on ”sähköistetty” ohjelmalava, jossa ainakin jokunen kuoro tai orkesteri antaa näytteitä osaamisestaan. Osataan mekin laulaa: ”laulava kirjastonhoitajamme” Piia Päivike aikoo esittää pari laulua ja säestäjäksi on lupautunut uusi kulttuuripäällikkö ja nykyinen kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajan sijainen Risto Kupari! Jos tällä ei päästä lehtiin, niin ei sitten millään. Kiitokset jo etukäteen Ristolle, joka ehdotti itseään säestäjäksi ihan pyytämättä ja tietenkin Piialle, jonka oma idea koko esiintyminen oli. Hienoa rohkeutta ja työlle omistautumista, sanoisin.
Ei tässäkään vielä kaikki: kirjaston teltalla voit osallistua arvontaan, jossa voittona on Silja Linen 1-4 hengen Baltic Princess –risteily. Eikä tarvitse kuin pariin helppoon kysymykseen vastata.
Markkinat ja myös kirjaston osasto ovat pystyssä klo 11-20 (edit 4.4.2011!! Eipäs muuten olekaan! Yhdistysten tori on avoinna klo 14-20, ja kaupalliset toimijat 11-20). Toivomme, että pääosin kaupallisten markkinoiden vetovoima tuo paikalle runsaasti väkeä myös ei-kaupalliselle puolelle. Kojujahan piisaa pitkin kanaalin vartta ja kaupungintalontalon etupihalla on katettu käsityöläistori. Kun se kevät nyt vaan tulisi ensin…
Rauma-päivänä 15.4. pidettävät markkinat laajenevat kai ensimmäisen kerran käsittämään myös ei-kaupallista toimintaa. Kaupungintalon sisäpihan aukiolla esittelevät yhdistykset ja yhteisöt toimintaansa ja mukana on myös muutama kaupungin hallintokunta. Kirjasto on luonnollisesti mukana omalla teltallaan; onhan markkinapäivä loistava mahdollisuus ulottaa kirjastoaatetta kirjaston seinien ulkopuolelle.
Kahden tai kolmen työntekijän iskuryhmä lähtee paikalle, ja luvassa on muutakin kuin esitepöydän vieressä hytisemistä. On meillä esitteitäkin toki, mutta sen lisäksi mukana on kannettava ja nettitikku, jonka avulla työntekijät opastavat kävijöitä Satakirjastojen saloihin. Jos olet vielä epävarma siitä, miten seutuvaraus tehdään, miten kirjoja etsitään tietokannasta tai haluat kysyä ihan mistä vaan kirjastoon liittyvästä, niin tule paikalle. Kirjastovinkkaajiemme suunnitelmissa on jopa ottaa pieni satsi suositeltavia kirjoja mukaan.
Muutakin ohjelmaa riittää: paikalla on ”sähköistetty” ohjelmalava, jossa ainakin jokunen kuoro tai orkesteri antaa näytteitä osaamisestaan. Osataan mekin laulaa: ”laulava kirjastonhoitajamme” Piia Päivike aikoo esittää pari laulua ja säestäjäksi on lupautunut uusi kulttuuripäällikkö ja nykyinen kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajan sijainen Risto Kupari! Jos tällä ei päästä lehtiin, niin ei sitten millään. Kiitokset jo etukäteen Ristolle, joka ehdotti itseään säestäjäksi ihan pyytämättä ja tietenkin Piialle, jonka oma idea koko esiintyminen oli. Hienoa rohkeutta ja työlle omistautumista, sanoisin.
Ei tässäkään vielä kaikki: kirjaston teltalla voit osallistua arvontaan, jossa voittona on Silja Linen 1-4 hengen Baltic Princess –risteily. Eikä tarvitse kuin pariin helppoon kysymykseen vastata.
Markkinat ja myös kirjaston osasto ovat pystyssä klo 11-20 (edit 4.4.2011!! Eipäs muuten olekaan! Yhdistysten tori on avoinna klo 14-20, ja kaupalliset toimijat 11-20). Toivomme, että pääosin kaupallisten markkinoiden vetovoima tuo paikalle runsaasti väkeä myös ei-kaupalliselle puolelle. Kojujahan piisaa pitkin kanaalin vartta ja kaupungintalontalon etupihalla on katettu käsityöläistori. Kun se kevät nyt vaan tulisi ensin…
maanantai 14. maaliskuuta 2011
Vastauksia kriittiseen palautteeseen
Eräs asiakas antoi meille kotisivujen linkin kautta harmistunutta palautetta. Hän halusi, että ottaisimme aukioloajoissa takaisin ”entiset käytännöt”, koska nykyiset eivät hänen mielestään olleet hyviä. Ennen aukioloajat olivat kuulemma joustavampia. Toinen asiakas lähetti tuohtuneen viestin sen johdosta, että verkkokirjaston sivu ei toiminut ja sen vuoksi asiakas ”ei voinut uusia lainoja ja saisi nyt sakkoja”. Kolmannen mielestä Rauman kirjasto saisi olla aina sunnuntaisin auki, koska melkein kaikki muutkin kirjastot ovat. Neljäs kritisoi kaukolainamaksuja, jotka olivat hänen mukaansa niin korkeita, että kirjan sai ostettua kaupasta omaksi halvemmalla, ja siksi hän ei palvelua käyttänyt.
Olisimme kyllä vastanneet kaikkiin näihin palautteisiin, mutta valitettavasti asiakas ei ollut laittanut mitään yhteystietoja tai sähköpostiosoitetta. Toivotaan siis, että vastaaminen näin blogin kautta tavoittaisi jonkun asianosaisen.
Hyvä asiakas nro 1: Pohdimme täällä kirjastossa, mitkä mahtoivat olla tarkoittamanne aukiolojen entiset käytännöt. Kaikkein pisimpään kirjaston palveluksessa olleet muistelivat, että joskus entisen pääkirjaston aikana olisi kirjasto ollut auki joka arkipäivä klo 20 asti, mutta varmoja ei tästäkään oltu, koska se tuskin oli tällä vuosituhannella. Tämän jälkeen aukioloaikoja ei ole pääkirjastossa muutettu mitenkään. Kesäaikana on lomien vuoksi hiukan lyhennetyt ajat, mutta tämä käytäntö lienee ollut ”aina”. Nykyiset käytännöt ovat siis olleet voimassa kauemmin kuin uusi pääkirjasto on ollut olemassa. Tämän vuoden alussa pidensimme Uotilan lähikirjastossa viikkoaukioloaikaa kolmella tunnilla ja Lapin lähikirjastossa tunnilla, mutta tämä ei varmaankaan ole ongelma.
Hyvä asiakas nro 2: Olemme pahoillamme, että verkkokirjastomme ei ole toiminut. Kyseessä on ulkopuolisen palveluntuottajan ylläpitämä sivusto, johon emme valitettavasti voi vaikuttaa mitenkään. Satakirjastojen laajeneminen Köyliön, Säkylän ja Eurajoen liittyessä mukaan, aiheutti toimintakatkoksia, joista käsittääksemme on nyt päästy. Vastaisuudessa tilanteen toistuessa tai vaikka muutenkin kannattaa soittaa tai meilata kirjastoon: kyllä me uusimme ne lainat.
Hyvä asiakas nro 3: Olisimme mielellämme sunnuntaisin auki, mutta siihen liittyy taloudellisia rajoitteita, joita selvitin viimekertaisessa blogissani. Niistä huolimatta pidämme kirjastot auki sunnuntaina maaliskuun ajan. Todellisuudessa Satakunnassa vain Eurajoen kirjasto on auki säännöllisesti sunnuntaina (heillä on ovet kiinni lauantaisin), ja vain muutama suurimpien kaupunkien kirjasto, kuten Espoon Entresse tai Helsingin Kymppi palvelee ympäri viikon. Rauman pääkirjaston lukusali on auki joka päivä, ainoana Satakunnassa.
Hyvä asiakas nro 4: Kaukolainamaksut Satakirjastojen ulkopuolelta ovat kieltämättä melko korkeat. Kirja nimittäin kulkee postitse, ja postikulut paksulle kirjalle ovat jopa yli 6 euroa (maksikirje). Yhteen suuntaan. Kirjasto, josta kirjan tilaamme, velottaa meiltä 7-10 euroa lähetyksestä, ja tämä tulee asiakkaan maksettavaksi. Tämän lisäksi Rauman kirjasto perii palvelusta itselleen 2 euroa/laina. Yhteensä asiakas siis joutuu maksamaan 9-12 euroa kaukolainatusta kirjasta. Tämä kattaa postikulut molempiin suuntiin ja palvelun hinnan. Useissa tapauksissa maksu ei todellisuudessa edes kata postikuluja. Perinteinen kaukolainaus on kuitenkin vähentynyt reippaasti ja sen on korvannut halpa seutulaina. Jos teos löytyy mistä vain Satakunnan kirjastosta, asiakas voi tilata sen seutulainana, eikä se maksa kuin yhden euron, oli kyseessä sitten kuinka mittava opus tahansa. Satakirjastoissa on yli 2 miljoonaa lainattavaa teosta, joten laaja valikoima takaa sen, ettei varsinaisia kaukolainoja enää tarvita kuin hyvin harvoin. Jos kirjaa ei ole Raumalla, on hyvin todennäköistä, että se löytyy maakuntakirjastosta Porista tai jonkun muun Satakirjaston kokoelmasta. Jos teos löytyy kirjakaupasta, löytyy se melko varmasti myös Satakirjastoista. Mikäli ei löydy, niin siitä kannattaa vinkata kirjastoon, että voimme hankkia sen.
ystävällisin terveisin,
Rauman kirjaston väki
Olisimme kyllä vastanneet kaikkiin näihin palautteisiin, mutta valitettavasti asiakas ei ollut laittanut mitään yhteystietoja tai sähköpostiosoitetta. Toivotaan siis, että vastaaminen näin blogin kautta tavoittaisi jonkun asianosaisen.
Hyvä asiakas nro 1: Pohdimme täällä kirjastossa, mitkä mahtoivat olla tarkoittamanne aukiolojen entiset käytännöt. Kaikkein pisimpään kirjaston palveluksessa olleet muistelivat, että joskus entisen pääkirjaston aikana olisi kirjasto ollut auki joka arkipäivä klo 20 asti, mutta varmoja ei tästäkään oltu, koska se tuskin oli tällä vuosituhannella. Tämän jälkeen aukioloaikoja ei ole pääkirjastossa muutettu mitenkään. Kesäaikana on lomien vuoksi hiukan lyhennetyt ajat, mutta tämä käytäntö lienee ollut ”aina”. Nykyiset käytännöt ovat siis olleet voimassa kauemmin kuin uusi pääkirjasto on ollut olemassa. Tämän vuoden alussa pidensimme Uotilan lähikirjastossa viikkoaukioloaikaa kolmella tunnilla ja Lapin lähikirjastossa tunnilla, mutta tämä ei varmaankaan ole ongelma.
Hyvä asiakas nro 2: Olemme pahoillamme, että verkkokirjastomme ei ole toiminut. Kyseessä on ulkopuolisen palveluntuottajan ylläpitämä sivusto, johon emme valitettavasti voi vaikuttaa mitenkään. Satakirjastojen laajeneminen Köyliön, Säkylän ja Eurajoen liittyessä mukaan, aiheutti toimintakatkoksia, joista käsittääksemme on nyt päästy. Vastaisuudessa tilanteen toistuessa tai vaikka muutenkin kannattaa soittaa tai meilata kirjastoon: kyllä me uusimme ne lainat.
Hyvä asiakas nro 3: Olisimme mielellämme sunnuntaisin auki, mutta siihen liittyy taloudellisia rajoitteita, joita selvitin viimekertaisessa blogissani. Niistä huolimatta pidämme kirjastot auki sunnuntaina maaliskuun ajan. Todellisuudessa Satakunnassa vain Eurajoen kirjasto on auki säännöllisesti sunnuntaina (heillä on ovet kiinni lauantaisin), ja vain muutama suurimpien kaupunkien kirjasto, kuten Espoon Entresse tai Helsingin Kymppi palvelee ympäri viikon. Rauman pääkirjaston lukusali on auki joka päivä, ainoana Satakunnassa.
Hyvä asiakas nro 4: Kaukolainamaksut Satakirjastojen ulkopuolelta ovat kieltämättä melko korkeat. Kirja nimittäin kulkee postitse, ja postikulut paksulle kirjalle ovat jopa yli 6 euroa (maksikirje). Yhteen suuntaan. Kirjasto, josta kirjan tilaamme, velottaa meiltä 7-10 euroa lähetyksestä, ja tämä tulee asiakkaan maksettavaksi. Tämän lisäksi Rauman kirjasto perii palvelusta itselleen 2 euroa/laina. Yhteensä asiakas siis joutuu maksamaan 9-12 euroa kaukolainatusta kirjasta. Tämä kattaa postikulut molempiin suuntiin ja palvelun hinnan. Useissa tapauksissa maksu ei todellisuudessa edes kata postikuluja. Perinteinen kaukolainaus on kuitenkin vähentynyt reippaasti ja sen on korvannut halpa seutulaina. Jos teos löytyy mistä vain Satakunnan kirjastosta, asiakas voi tilata sen seutulainana, eikä se maksa kuin yhden euron, oli kyseessä sitten kuinka mittava opus tahansa. Satakirjastoissa on yli 2 miljoonaa lainattavaa teosta, joten laaja valikoima takaa sen, ettei varsinaisia kaukolainoja enää tarvita kuin hyvin harvoin. Jos kirjaa ei ole Raumalla, on hyvin todennäköistä, että se löytyy maakuntakirjastosta Porista tai jonkun muun Satakirjaston kokoelmasta. Jos teos löytyy kirjakaupasta, löytyy se melko varmasti myös Satakirjastoista. Mikäli ei löydy, niin siitä kannattaa vinkata kirjastoon, että voimme hankkia sen.
ystävällisin terveisin,
Rauman kirjaston väki
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Sunnuntaikävely kirjastoon
Rauman pääkirjastolla on muuten laajimmat aukioloajat Satakunnassa. No, varsinainen kirjastosali on auki yhden tunnin vähemmän viikossa kuin Porin pääkirjasto, mutta jos otetaan huomioon lukusali, niin aukiolotunteja kertyy peräti kahdeksan Poria enemmän joka viikko.
Ja ikään kuin se ei jo riittäisi, tempaisemme maaliskuussa ja pidämme koko kirjastoa auki joka sunnuntai klo 12-15. Eikä pelkästään pääkirjastoa, vaan myös kaikkia lähikirjastoja pientä Kodisjokea lukuun ottamatta. Tämä ylimääräinen aukiolo on paitsi kädenojennus kirjaston käyttäjille myös testi: kuinka paljon sunnuntai-aukioloilla on kysyntää?
Kyseessä on itse asiassa jo testin kolmas osa. Viime vuoden lokakuussa olimme auki sunnuntaisin kolmena viikonloppuna ja tämän jälkeen teimme nettiin ja paperille asiakaskyselyn. Sunnuntaiden suosion lisäksi halusimme erityisesti tietää, kuinka tarpeellisia ovat pääkirjaston maanantain ja tiistain pidennetyt aukioloajat, ja kuinka hyvin ihmiset ylipäätään ovat niistä tietoisia. Siis ma-ti pääkirjasto on auki klo 20 saakka, tunnin pidempään kuin normaalisti.
Tulokset olivat melko yllättäviä: 37% vastanneista (joita kai voi pitää melko aktiivisina kirjastonkäyttäjinä) ei edes tiennyt, että kirjasto on auki ma-ti klo 20 asti! Eikä kyseessä ole ollut mikään lyhytaikainen kokeilu, vaan ainakin neljä vuotta jatkunut käytäntö. Ilmankos asiakaslaskennoissa on saatu aika vaatimattomia lukemia illan viimeiseltä tunnilta. Toivottavasti jatkossa tieto leviäisi, sillä eihän toki ole mielekästä olla töissä klo 20 asti ilman asiakkaita.
Lokakuun sunnuntaiaukioloja ei pahemmin markkinoitu, ja sen huomasi: 48 % kyselyyn vastanneista ei ollut niistä kuullut. Kävijämäärätkään eivät kovin suuret olleet, joskin paranivat kuukauden loppua kohden. Nyt maaliskuussa tiedottamiseen on panostettu enemmän, ja mediakin on ollut kiinnostunut. Mitään viidensadan euron lehtimainoksia emme sentään alkaneet väsäämään, mutta pari haastattelua asian tiimoilta annoin.
Ajatukseen sunnuntaina auki olevasta kirjastosta suhtauduttiin kyselyssä sinänsä myönteisesti: 28% olisi ollut valmis käymään kirjastossa sunnuntaisin säännöllisesti ja vajaa 60% joskus. Toisaalta pitää ottaa huomioon, että tällaiseen asiaan on helppo ottaa myönteinen kanta, se kun ei itseltä vaadi mitään. Onhan se kiva, jos sattuisi olemaan auki, jos vaikka joskus sitten kävisi. Ainakin kerran vuodessa voisi käydä. Mutta kerran vuodessa käynnin varaan emme voi toimintaa rakentaa.
Kyse ei nimittäin ole siitä, että voisimme palvella aina kun joku haluaa. Taloudelliset realiteetit katkaisevat taivaanrannanmaalarin pensselin hyvin nopeasti. Sunnuntaityö on kallista, eikä kirjastolla ole mitään ylimääräisiä resursseja sitä varten. Emme itse asiassa pysty maksamaan mitään sunnuntailisiä. Joudumme korvaamaan sunnuntaityöt päivän lomalla. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kun sunnuntaityöläiset ovat lomalla, ei väkeä tahdo enää riittää sorvin ääreen arkisin. Maaliskuunkin työvuorolistoissa oli jo aikamoinen vääntäminen, että sunnuntaijärjestelyt saadaan toimimaan. Tähän päälle muutama sairasloma, niin homma menee todella vaikeaksi.
Käytännössä onkin niin, että ilman lisäresursseja ei edes pääkirjasto voi olla säännöllisesti sunnuntaisin auki, lähikirjastoista nyt puhumattakaan. Onkin varsin todennäköistä, että jos aukioloja sunnuntaisin jatketaan, ne ovat tällaisia tempausluonteisia kuukauden rypistyksiä. Pääkirjasto on rakennuksena turhan hankala ja iso: pelastussuunnitelman mukaan täällä on aina oltava vähintään 5 henkeä töissä, jos koko kirjasto on avoinna. Olemme miettineet erilaisia ”kevytpalvelutapoja” tai itsepalvelun kasvattamista, mutta ko. säännökset käytännössä estävät ne.
Joten, jos Satakunnassa tahtoo säännöllisesti käydä sunnuntaina kirjastossa, on mentävä Eurajoelle. Se on ainoa sunnuntaisin auki oleva kirjasto. Temppu selittyy sillä, että siellä ovet ovat kiinni lauantaisin. Toinen vaihtoehto on Rauman pääkirjaston lehtilukusali. Se on Satakunnan ainoa joka päivä, myös sunnuntaisin, auki oleva kirjastotila.
Mutta poiketkaapa maaliskuussa lainaamaan!
Ja ikään kuin se ei jo riittäisi, tempaisemme maaliskuussa ja pidämme koko kirjastoa auki joka sunnuntai klo 12-15. Eikä pelkästään pääkirjastoa, vaan myös kaikkia lähikirjastoja pientä Kodisjokea lukuun ottamatta. Tämä ylimääräinen aukiolo on paitsi kädenojennus kirjaston käyttäjille myös testi: kuinka paljon sunnuntai-aukioloilla on kysyntää?
Kyseessä on itse asiassa jo testin kolmas osa. Viime vuoden lokakuussa olimme auki sunnuntaisin kolmena viikonloppuna ja tämän jälkeen teimme nettiin ja paperille asiakaskyselyn. Sunnuntaiden suosion lisäksi halusimme erityisesti tietää, kuinka tarpeellisia ovat pääkirjaston maanantain ja tiistain pidennetyt aukioloajat, ja kuinka hyvin ihmiset ylipäätään ovat niistä tietoisia. Siis ma-ti pääkirjasto on auki klo 20 saakka, tunnin pidempään kuin normaalisti.
Tulokset olivat melko yllättäviä: 37% vastanneista (joita kai voi pitää melko aktiivisina kirjastonkäyttäjinä) ei edes tiennyt, että kirjasto on auki ma-ti klo 20 asti! Eikä kyseessä ole ollut mikään lyhytaikainen kokeilu, vaan ainakin neljä vuotta jatkunut käytäntö. Ilmankos asiakaslaskennoissa on saatu aika vaatimattomia lukemia illan viimeiseltä tunnilta. Toivottavasti jatkossa tieto leviäisi, sillä eihän toki ole mielekästä olla töissä klo 20 asti ilman asiakkaita.
Lokakuun sunnuntaiaukioloja ei pahemmin markkinoitu, ja sen huomasi: 48 % kyselyyn vastanneista ei ollut niistä kuullut. Kävijämäärätkään eivät kovin suuret olleet, joskin paranivat kuukauden loppua kohden. Nyt maaliskuussa tiedottamiseen on panostettu enemmän, ja mediakin on ollut kiinnostunut. Mitään viidensadan euron lehtimainoksia emme sentään alkaneet väsäämään, mutta pari haastattelua asian tiimoilta annoin.
Ajatukseen sunnuntaina auki olevasta kirjastosta suhtauduttiin kyselyssä sinänsä myönteisesti: 28% olisi ollut valmis käymään kirjastossa sunnuntaisin säännöllisesti ja vajaa 60% joskus. Toisaalta pitää ottaa huomioon, että tällaiseen asiaan on helppo ottaa myönteinen kanta, se kun ei itseltä vaadi mitään. Onhan se kiva, jos sattuisi olemaan auki, jos vaikka joskus sitten kävisi. Ainakin kerran vuodessa voisi käydä. Mutta kerran vuodessa käynnin varaan emme voi toimintaa rakentaa.
Kyse ei nimittäin ole siitä, että voisimme palvella aina kun joku haluaa. Taloudelliset realiteetit katkaisevat taivaanrannanmaalarin pensselin hyvin nopeasti. Sunnuntaityö on kallista, eikä kirjastolla ole mitään ylimääräisiä resursseja sitä varten. Emme itse asiassa pysty maksamaan mitään sunnuntailisiä. Joudumme korvaamaan sunnuntaityöt päivän lomalla. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kun sunnuntaityöläiset ovat lomalla, ei väkeä tahdo enää riittää sorvin ääreen arkisin. Maaliskuunkin työvuorolistoissa oli jo aikamoinen vääntäminen, että sunnuntaijärjestelyt saadaan toimimaan. Tähän päälle muutama sairasloma, niin homma menee todella vaikeaksi.
Käytännössä onkin niin, että ilman lisäresursseja ei edes pääkirjasto voi olla säännöllisesti sunnuntaisin auki, lähikirjastoista nyt puhumattakaan. Onkin varsin todennäköistä, että jos aukioloja sunnuntaisin jatketaan, ne ovat tällaisia tempausluonteisia kuukauden rypistyksiä. Pääkirjasto on rakennuksena turhan hankala ja iso: pelastussuunnitelman mukaan täällä on aina oltava vähintään 5 henkeä töissä, jos koko kirjasto on avoinna. Olemme miettineet erilaisia ”kevytpalvelutapoja” tai itsepalvelun kasvattamista, mutta ko. säännökset käytännössä estävät ne.
Joten, jos Satakunnassa tahtoo säännöllisesti käydä sunnuntaina kirjastossa, on mentävä Eurajoelle. Se on ainoa sunnuntaisin auki oleva kirjasto. Temppu selittyy sillä, että siellä ovet ovat kiinni lauantaisin. Toinen vaihtoehto on Rauman pääkirjaston lehtilukusali. Se on Satakunnan ainoa joka päivä, myös sunnuntaisin, auki oleva kirjastotila.
Mutta poiketkaapa maaliskuussa lainaamaan!
tiistai 15. helmikuuta 2011
Eskapismia
-27. Olin aamulla kello 6.00 virittämässä sisätilan lämmittimen puhallinta Toyotan konehuoneeseen (toimiva lohkolämmittimen korvike olosuhteiden pakosta, kun se lohkolämmitin kerran pamahti). Hapuillessani pimeässä pistoketta jäykäksi jäätyneeseen jatkojohtoon kuulin sisäisen äänen. ”Lähde pois! Mitäs täällä teet kiusattavana?!”, se sanoi kuin Tuntemattoman sotilaan Korpela kuormahevoselle. ”Mihin tästä lähdet?”, vastasin toisella aivopuoliskollani, ”ei ole lomia, ei ole lottovoittoa, enkä sitä paitsi ole muutenkaan paljon matkustellut. Täällä vain kidun pimeässä ja pakkasessa ja yritän kohmeisin sormin saada tätä lämmitintä päälle, että pääsisin töihin. Miten tästä pääsisi?”
”Hyvä mies, käytä mielikuvitustas!”, sähähti Korpela ja ojensi minulle Juha Vartiaisen teoksen Kun autot olivat autoja. ”Se oranssi coupé siellä tallissa, peltiä ja sähköjohtoja, 70-luvun alun silmiä hivelevä muotoilu, muistatko?” ”Niin?”, kysyin tylsänä tajuamatta paljon mitään, ”Pölyssä ja huurteessa.. ne vilkutkin puuttuu…” ”Älä älä ukko ruikuta…” Korpela aloitti synkeään tyyliinsä, ”Kesä! Se on tässä kirjassa! Lue!”
Vilkaisin kädessäni olevaa kirjaa hengitys huuruten. Jostain tuli ylimaallinen valo, joka valaisi teoksen sivut. Eikä vain valaissut, vaan laittoi ne elämään. Vastamaalattu, jarrut käyty läpi, kromi kiiltää, toistakymmentä vuotta ympäri maailmaa metsästetyt vilkut kirkkaina ja entisöityinä. ”Hieno auto!”, toteaa katsastusmies ja lyö leiman. Kireä, virittäjävelho Gordinin suunnittelema kone rähähtää käyntiin, ja pakoputken kevyt murina kantautuu alaslaskettujen hardtop-ikkunoiden kautta punaisella plyyssillä verhottuun ohjaamoon. Ramppia alas, hallin ovi kohoaa ja helle iskee vastaan kuin seinä. Kakkonen sisään hieman kankeasta vaihteistosta ja kaasua!
”Huhhuh, onpa kuuma!”, pyyhin hikeä otsalta ihmetellen, ”ja toppatakki tällaisella helteellä!”. Korpela antoi pienen hymynpoikasen käydä nokisella ja sänkisellä naamallaan. ”Kannattaa ny kumminkin pitää se takki päällä vaan…nii…saattaa käyrä hullusti. Kylläs siihen totut, lämpöön, nii!” ”Ootko puutarhaihmisiä, jos kärsii kysyä?”, hän sitten tokaisi ja kaivoi repustaan Ulla-Maija Westerstålin Ikivihreät puutarhakasvit -teoksen. ”Noo… en nyt mitenkään erityisesti, mutta onhan tässä tätä puutarhaa…on vaan metri lunta päällä”, vastasin.
”Täällä mitään lunta ole!”, Korpela äyskähti ja lykkäsi kirjan käteeni. Senkin sivut hehkuivat ja liikkuivat. Yhtäkkiä marjapensaat notkuivat punaisina ja mustina ja ilman täytti vastaleikatun nurmikon tuoksu. ”Katos! Tohon tulee tulppaaneja ja tohon, suihkulähteen juurelle, saniaisia!”, Korpela intoili niin, että olin jo aikeissa kysyä häneltä, oliko hän toiminut ennen sotaa hortonomina. Mutta puutarha on kyllä kaunis näin kesällä, se oli pakko myöntää. Nurmikon tuoksu sekoittuu mäntyjen pihkan aromiin, ja lintujen laulua lukuun ottamatta on hiljaista, vain vieno tuuli suhisee unettavasti. Taidan oikeastaan jättää kitkemisen väliin ja mennä makaamaan takapihan nurmikolle viltin päälle. Joku kirja mukaan… John Ajvide Lindqvistin uusin, Kuinka kuolleita käsitellään, voisi olla sopivan synkeää juttua aurinkoisen hellepäivän vastapainoksi. Fanta-pullo viereen… vai ottaisiko jääkaapista kylmän oluen! Mutta tämä toppatakki pitää riisua, on niin kuuma…
Sitten lopultakin pistoke osui pimeässä oikeaan asentoon ja puhaltimen kohina toi talven takaisin. Korpelakin oli häipynyt jonnekin. Hanki kiljui jalan alla, aamun ensimmäiset säteet yrittivät nostaa mustaa taivasta tieltään. -27 astetta. Mutta se oli tulossa. Muutamia viikkoja vielä. Kyllä tästä selvitään. Menin sisään ja kiersin sormeni kuuman teemukin ympärille.
”Hyvä mies, käytä mielikuvitustas!”, sähähti Korpela ja ojensi minulle Juha Vartiaisen teoksen Kun autot olivat autoja. ”Se oranssi coupé siellä tallissa, peltiä ja sähköjohtoja, 70-luvun alun silmiä hivelevä muotoilu, muistatko?” ”Niin?”, kysyin tylsänä tajuamatta paljon mitään, ”Pölyssä ja huurteessa.. ne vilkutkin puuttuu…” ”Älä älä ukko ruikuta…” Korpela aloitti synkeään tyyliinsä, ”Kesä! Se on tässä kirjassa! Lue!”
Vilkaisin kädessäni olevaa kirjaa hengitys huuruten. Jostain tuli ylimaallinen valo, joka valaisi teoksen sivut. Eikä vain valaissut, vaan laittoi ne elämään. Vastamaalattu, jarrut käyty läpi, kromi kiiltää, toistakymmentä vuotta ympäri maailmaa metsästetyt vilkut kirkkaina ja entisöityinä. ”Hieno auto!”, toteaa katsastusmies ja lyö leiman. Kireä, virittäjävelho Gordinin suunnittelema kone rähähtää käyntiin, ja pakoputken kevyt murina kantautuu alaslaskettujen hardtop-ikkunoiden kautta punaisella plyyssillä verhottuun ohjaamoon. Ramppia alas, hallin ovi kohoaa ja helle iskee vastaan kuin seinä. Kakkonen sisään hieman kankeasta vaihteistosta ja kaasua!
”Huhhuh, onpa kuuma!”, pyyhin hikeä otsalta ihmetellen, ”ja toppatakki tällaisella helteellä!”. Korpela antoi pienen hymynpoikasen käydä nokisella ja sänkisellä naamallaan. ”Kannattaa ny kumminkin pitää se takki päällä vaan…nii…saattaa käyrä hullusti. Kylläs siihen totut, lämpöön, nii!” ”Ootko puutarhaihmisiä, jos kärsii kysyä?”, hän sitten tokaisi ja kaivoi repustaan Ulla-Maija Westerstålin Ikivihreät puutarhakasvit -teoksen. ”Noo… en nyt mitenkään erityisesti, mutta onhan tässä tätä puutarhaa…on vaan metri lunta päällä”, vastasin.
”Täällä mitään lunta ole!”, Korpela äyskähti ja lykkäsi kirjan käteeni. Senkin sivut hehkuivat ja liikkuivat. Yhtäkkiä marjapensaat notkuivat punaisina ja mustina ja ilman täytti vastaleikatun nurmikon tuoksu. ”Katos! Tohon tulee tulppaaneja ja tohon, suihkulähteen juurelle, saniaisia!”, Korpela intoili niin, että olin jo aikeissa kysyä häneltä, oliko hän toiminut ennen sotaa hortonomina. Mutta puutarha on kyllä kaunis näin kesällä, se oli pakko myöntää. Nurmikon tuoksu sekoittuu mäntyjen pihkan aromiin, ja lintujen laulua lukuun ottamatta on hiljaista, vain vieno tuuli suhisee unettavasti. Taidan oikeastaan jättää kitkemisen väliin ja mennä makaamaan takapihan nurmikolle viltin päälle. Joku kirja mukaan… John Ajvide Lindqvistin uusin, Kuinka kuolleita käsitellään, voisi olla sopivan synkeää juttua aurinkoisen hellepäivän vastapainoksi. Fanta-pullo viereen… vai ottaisiko jääkaapista kylmän oluen! Mutta tämä toppatakki pitää riisua, on niin kuuma…
Sitten lopultakin pistoke osui pimeässä oikeaan asentoon ja puhaltimen kohina toi talven takaisin. Korpelakin oli häipynyt jonnekin. Hanki kiljui jalan alla, aamun ensimmäiset säteet yrittivät nostaa mustaa taivasta tieltään. -27 astetta. Mutta se oli tulossa. Muutamia viikkoja vielä. Kyllä tästä selvitään. Menin sisään ja kiersin sormeni kuuman teemukin ympärille.
tiistai 1. helmikuuta 2011
Kauhukylppäri
”Älä vaan sitä firmaa ota. Ne ei osaa tehdä ku ison laskun”, sanoi laattaliikkeen myyjä. ”No, tein jo sopimuksen… ja eikai se niin huono firma voi olla, kun on yli 10 vuotta jo toiminut…nätit nettisivutkin, ja nopeasti tuli urakkatarjous. Toinen firma ei ois ehtinyt rakentaa tämän vuoden puolella...”, sanoin minä.
Kesä 2008. Piti saada taloon uusi kylpyhuone suihkuineen ja vessoineen, jonkinlaisen tyhjän panttina olleen kodinhoitohuoneen tilalle. Koko tila piti purkaa ja tehdä uusiksi. Vessaa varten piti kaivaa viemärit. Vesieristää taatusti säännösten mukaisesti ja laittaa lattialämmitys. Vesiputket pintaan. Paljonhan se maksoi, mutta minkäs teet. Yli vuosi oli säästetty rahaa. Ja onhan paikallisen kotimaisen rakentajan valitseminen turvallinen vaihtoehto. Kalusteita ja tarvikkeita oli jo hankittu etukäteen pitkin vuotta, mitä mistäkin.
Elokuussa allekirjoitettiin sopimus ja urakan aikataulutus. Valmista piti olla ”ennen talvea”, ei sen kovempi kiire. Purkumiehet olivatkin paikalla heti seuraavalla viikolla. Ei mennyt kuin päivä, niin kodinhoitohuoneen tilalla oli paljas tiiliseinäinen ja betonilattiainen pölyinen tila. Pölyä oli kyllä olohuoneessakin, koska purkajat eivät olleet peittäneet kodinhoitohuoneen oviaukkoa, ja betonipöly täytti kämpän. No, se oli pientä ja lähti imuroimalla.
Muutaman viikon päästä tehtiin uusi lattia. Viemäröinnit vedettiin piirustusten mukaan. Valun piti antaa kuivua pari viikkoa. Kului pari viikkoa, kului pari lisää. Työmaalla ei tapahtunut mitään. Lopulta soittelin urakoitsijalle, joka sanoi, että työt alkavat viikon päästä. Viikon päästä joku olikin käynyt: purettuun huoneeseen oli tuotu 1000 watin lämpöpuhallin. Siellä se puhalsi, 24h/vrk. Varmaankin lämmittävät huonetta remonttimiehiä varten, järkeilin. Huoneen seinässä oli nimittäin vain ritilän peittämä reikä, josta kylmä ulkoilma puhalsi sisälle. Olihan jo pian joulukuu.
Joulukuu tuli, ei tullut remonttimiestä. Tuli lumi, tuli talvi. Tuli kylmäkin. Oli vain puhallin, joka jauhoi sähkölaskua, täysin purettu tiiliseinäinen huone, ei kylpyhuonetta, ei vessaa. Onneksi tilanne ei ollut täysin mahdoton, sillä talon toisessa päässä, erillisessä yksiössä, on vessa ja kylpyhuone. Sinne vain piti mennä ulkokautta, ja tila oli sisältäkin melkoisen viileä, kun suihkuhuoneessa ei ollut mitään lämmitystä, jollei virittänyt padan alle tulta. Lämmin vesi höyryää kivasti kahdessatoista asteessa. Jotenkin siihen tottui.
Minä olen hyvin pitkäpinnainen mies. Lehmän hermot, on joku sanonut. Alistuin jonkinlaisen fatalismin vallassa painajaiseeni, kävin töissä ja odotin. Tosin etupihalla hiljalleen lumeen hautautuva urakoitsijan peräkärry kertoi kaiken olevan totta, eikä painajaista. Tekstariyhteys urakoitsijaan ei tuottanut kuin epämääräisiä lupailuja, eikä lopulta niitäkään, enkä jotenkin iljennyt soitella jatkuvasti saman asian takia. En totta puhuen olisi halunnut koko ukkoa enää nähdäkään. Siis kylpyhuoneen valmistuttua. Kävin sulkemassa kylppärin raunioni lämpöpuhaltimen omin päin, kun se oli puhaltanut toista kuukautta, ja tukin seinässä olevan reiän styroxilla. Jossain vaiheessa joku oli käynyt työmaalla: puhallin oli laitettu uudestaan päälle.
Vuoden loppuun kestin. Sitten luin lehdestä, että firma on myynnissä. Se sai jotenkin minut hereille taas. Soitin firmaan ja sain urakoitsijan kiinni. Hän vakuutti, ettei firma ole menossa konkurssiin, ja kylppäri tulee kyllä valmiiksi. Puretussa seinässä oli kuulemma kosteutta, ja siksi siellä on puhallin. Ja itse asiassa ihan justiinsa nyt se seinä alkaakin olla kuiva. Sanoin, että käännyn kuluttajaviranomaisen puoleen, ellei remonttia tulla tekemään. Tullaan, viikon päästä.
Ja tultiinkin, eikä siinä mennyt kuin pari-kolme viikkoa niin kylpyhuone oli valmis. No, lattialämmitys nyt ei toiminut, mutta se korjaantui reklamoinnin jälkeen termostaatti vaihtamalla. Eihän se nytkään suoranaisesti lämmitä, mutta vesi kuivuu kuitenkin, kun sen pistää täysille. Niin, ja allaskaappia ei saanutkaan asennettua, se ei mahtunut aiottuun tilaan. Piti teettää mittojen mukaan sopiva, toisella suomalaisella ammattimiehellä. Teettäminen kesti toista kuukautta, piirustukset kuulemma hukkuivat välillä, eikä lopputulos ollut sellainen kuin sovittiin, mutta pääasia että toimii.
Olihan siellä vähän muutakin valittamista. Lattian kaato oli niin huonosti tehty, että lattiakaivon eteen kerääntyy suuri lammikko. Lammikko taas syntyy, koska suihkukaappi vuotaa liitoksestaan. Sitä ei saa korjattua, ellei koko kaappia pura ja irrota saumauksia. Kylpyhuoneen ovi on silminnähden vinossa ja saranat narisevat. Ikkunalistat ovat lähes irti ja niiden saumat irvistelevät. Kattolistoja ei ole lainkaan. Vessassa on kaksi ylimääräistä reikää seinässä. Siitä piti mennä vesijohtojen, mutta jostain syystä läpivienti siirrettiin toiseen paikkaan.
Ja se vessanpönttö: se lakkasi toimimasta kahden kuukauden kuluttua. Vesilukko tyhjenee ja viemäri pulputtaa, vesi laskee hitaasti. Ensimmäinen putkimies ei vikaa löytänyt. Irrotti vain pöntön ja totesi, ettei tukosta ole ja jätti laskun. Jätti laskun, ja pöntön kyljelleen vessan lattialle. Siinä se oli varmaan kuukausia, kunnes sain aikaiseksi kiinnittää sen takaisin. Sen irrotuksessa rikkoutuneen lattialaatankin vaihdoin. Jonkun aikaa vessa toimi jotenkuten, viime syksystä lähtien se ei ole enää vetänyt lainkaan.
Olen opiskellut netissä: viemäri ei saa korvausilmaa. Rakentaja ei ollut laittanut alipaineventtiiliä. Vessaa vedettäessä viemäriin muodostuu paine kuin polkupyörän pumpussa. Jos pitää sormea venttiilin päällä tiukasti, ei ilma pääse pois, eikä mäntää saa liikutettua. Pitää olla venttiili tai tuuletusputki, josta viemäri imee korvausilmaa, muuten viemäri ei vedä.
Vikaa ei saa sääntöjen mukaan korjattua, ellei lattiaa pura, sanoi toinen putkimies. ”Itse voi tietysti jotain patenttia yrittää, mutta mä en voi alkaa tekemään. Ikäviä tollaset viemäriongelmat.”
Kesä 2008. Piti saada taloon uusi kylpyhuone suihkuineen ja vessoineen, jonkinlaisen tyhjän panttina olleen kodinhoitohuoneen tilalle. Koko tila piti purkaa ja tehdä uusiksi. Vessaa varten piti kaivaa viemärit. Vesieristää taatusti säännösten mukaisesti ja laittaa lattialämmitys. Vesiputket pintaan. Paljonhan se maksoi, mutta minkäs teet. Yli vuosi oli säästetty rahaa. Ja onhan paikallisen kotimaisen rakentajan valitseminen turvallinen vaihtoehto. Kalusteita ja tarvikkeita oli jo hankittu etukäteen pitkin vuotta, mitä mistäkin.
Elokuussa allekirjoitettiin sopimus ja urakan aikataulutus. Valmista piti olla ”ennen talvea”, ei sen kovempi kiire. Purkumiehet olivatkin paikalla heti seuraavalla viikolla. Ei mennyt kuin päivä, niin kodinhoitohuoneen tilalla oli paljas tiiliseinäinen ja betonilattiainen pölyinen tila. Pölyä oli kyllä olohuoneessakin, koska purkajat eivät olleet peittäneet kodinhoitohuoneen oviaukkoa, ja betonipöly täytti kämpän. No, se oli pientä ja lähti imuroimalla.
Muutaman viikon päästä tehtiin uusi lattia. Viemäröinnit vedettiin piirustusten mukaan. Valun piti antaa kuivua pari viikkoa. Kului pari viikkoa, kului pari lisää. Työmaalla ei tapahtunut mitään. Lopulta soittelin urakoitsijalle, joka sanoi, että työt alkavat viikon päästä. Viikon päästä joku olikin käynyt: purettuun huoneeseen oli tuotu 1000 watin lämpöpuhallin. Siellä se puhalsi, 24h/vrk. Varmaankin lämmittävät huonetta remonttimiehiä varten, järkeilin. Huoneen seinässä oli nimittäin vain ritilän peittämä reikä, josta kylmä ulkoilma puhalsi sisälle. Olihan jo pian joulukuu.
Joulukuu tuli, ei tullut remonttimiestä. Tuli lumi, tuli talvi. Tuli kylmäkin. Oli vain puhallin, joka jauhoi sähkölaskua, täysin purettu tiiliseinäinen huone, ei kylpyhuonetta, ei vessaa. Onneksi tilanne ei ollut täysin mahdoton, sillä talon toisessa päässä, erillisessä yksiössä, on vessa ja kylpyhuone. Sinne vain piti mennä ulkokautta, ja tila oli sisältäkin melkoisen viileä, kun suihkuhuoneessa ei ollut mitään lämmitystä, jollei virittänyt padan alle tulta. Lämmin vesi höyryää kivasti kahdessatoista asteessa. Jotenkin siihen tottui.
Minä olen hyvin pitkäpinnainen mies. Lehmän hermot, on joku sanonut. Alistuin jonkinlaisen fatalismin vallassa painajaiseeni, kävin töissä ja odotin. Tosin etupihalla hiljalleen lumeen hautautuva urakoitsijan peräkärry kertoi kaiken olevan totta, eikä painajaista. Tekstariyhteys urakoitsijaan ei tuottanut kuin epämääräisiä lupailuja, eikä lopulta niitäkään, enkä jotenkin iljennyt soitella jatkuvasti saman asian takia. En totta puhuen olisi halunnut koko ukkoa enää nähdäkään. Siis kylpyhuoneen valmistuttua. Kävin sulkemassa kylppärin raunioni lämpöpuhaltimen omin päin, kun se oli puhaltanut toista kuukautta, ja tukin seinässä olevan reiän styroxilla. Jossain vaiheessa joku oli käynyt työmaalla: puhallin oli laitettu uudestaan päälle.
Vuoden loppuun kestin. Sitten luin lehdestä, että firma on myynnissä. Se sai jotenkin minut hereille taas. Soitin firmaan ja sain urakoitsijan kiinni. Hän vakuutti, ettei firma ole menossa konkurssiin, ja kylppäri tulee kyllä valmiiksi. Puretussa seinässä oli kuulemma kosteutta, ja siksi siellä on puhallin. Ja itse asiassa ihan justiinsa nyt se seinä alkaakin olla kuiva. Sanoin, että käännyn kuluttajaviranomaisen puoleen, ellei remonttia tulla tekemään. Tullaan, viikon päästä.
Ja tultiinkin, eikä siinä mennyt kuin pari-kolme viikkoa niin kylpyhuone oli valmis. No, lattialämmitys nyt ei toiminut, mutta se korjaantui reklamoinnin jälkeen termostaatti vaihtamalla. Eihän se nytkään suoranaisesti lämmitä, mutta vesi kuivuu kuitenkin, kun sen pistää täysille. Niin, ja allaskaappia ei saanutkaan asennettua, se ei mahtunut aiottuun tilaan. Piti teettää mittojen mukaan sopiva, toisella suomalaisella ammattimiehellä. Teettäminen kesti toista kuukautta, piirustukset kuulemma hukkuivat välillä, eikä lopputulos ollut sellainen kuin sovittiin, mutta pääasia että toimii.
Olihan siellä vähän muutakin valittamista. Lattian kaato oli niin huonosti tehty, että lattiakaivon eteen kerääntyy suuri lammikko. Lammikko taas syntyy, koska suihkukaappi vuotaa liitoksestaan. Sitä ei saa korjattua, ellei koko kaappia pura ja irrota saumauksia. Kylpyhuoneen ovi on silminnähden vinossa ja saranat narisevat. Ikkunalistat ovat lähes irti ja niiden saumat irvistelevät. Kattolistoja ei ole lainkaan. Vessassa on kaksi ylimääräistä reikää seinässä. Siitä piti mennä vesijohtojen, mutta jostain syystä läpivienti siirrettiin toiseen paikkaan.
Ja se vessanpönttö: se lakkasi toimimasta kahden kuukauden kuluttua. Vesilukko tyhjenee ja viemäri pulputtaa, vesi laskee hitaasti. Ensimmäinen putkimies ei vikaa löytänyt. Irrotti vain pöntön ja totesi, ettei tukosta ole ja jätti laskun. Jätti laskun, ja pöntön kyljelleen vessan lattialle. Siinä se oli varmaan kuukausia, kunnes sain aikaiseksi kiinnittää sen takaisin. Sen irrotuksessa rikkoutuneen lattialaatankin vaihdoin. Jonkun aikaa vessa toimi jotenkuten, viime syksystä lähtien se ei ole enää vetänyt lainkaan.
Olen opiskellut netissä: viemäri ei saa korvausilmaa. Rakentaja ei ollut laittanut alipaineventtiiliä. Vessaa vedettäessä viemäriin muodostuu paine kuin polkupyörän pumpussa. Jos pitää sormea venttiilin päällä tiukasti, ei ilma pääse pois, eikä mäntää saa liikutettua. Pitää olla venttiili tai tuuletusputki, josta viemäri imee korvausilmaa, muuten viemäri ei vedä.
Vikaa ei saa sääntöjen mukaan korjattua, ellei lattiaa pura, sanoi toinen putkimies. ”Itse voi tietysti jotain patenttia yrittää, mutta mä en voi alkaa tekemään. Ikäviä tollaset viemäriongelmat.”
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)