Arvatkaas, montako akkua on Rauman kirjastoautossa? Minä veikkasin neljää, mutta on niitä enemmän. Peräti 8? Ei riitä. Voiko olla 12? Ei kulje silläkään vielä. Niitä on 14 kappaletta. Ilmastointi, lämmitys, valaistus, tietokone ja pitkät pysähtymiset pysäkeillä vaativat paljon sähkötehoa. Tänä talvena akut alkavat olla elinkaarensa päässä, ja ainakin 8 kpl pitää vaihtaa uusiin. Nämä ovat nimittäin vielä alkuperäisiä, vuosimallia 2004. Rauman kirjastoautosta (kuten pääkirjastostakin) käytetään helposti epiteettiä ”uusi”, mutta kyllähän aika vierähtää nopeasti. 9 vuoden ikä alkaa jo pikkuhiljaa näkyä remonttitarpeina, vaikka aikanaan auto oli suunnilleen parasta mitä rahalla saa. Siistihän tuo kyllä vieläkin on.
Rauman kirjastoautossa työskentelee kaksi kirjastovirkailijaa, Maria Heikkilä ja Jarmo Lähteenmäki. Varsinaisen kuljetuksen lisäksi he hankkivat autoon itsenäisesti kaiken aineiston ja suunnittelevat ajoreitin ja aikataulut. Kirjastoauto on oma maailmansa, josta muut kirjastolaiset eivät kovin paljon tiedä edes. Itse olen tutustunut autoon vain muutaman kerran, ja silloin se on seissyt tukevasti tallissa.
Kirjastoautonkuljettajan työ on vaativaa hommaa. Siinä joutuu olemaan yhdistetty linja-autonkuljettaja ja kirjastoammattilainen, eikä pedagogisista kyvyistäkään haittaa ole, koska asiakkaat ovat suurelta osin lapsia. Linja-autonkuljettaja saa yleensä hurutella pitkin isoja valtateitä, mutta kirjastoauton kuski vääntää pitkää autoaan solmulle pienillä syrjäisillä teillä ja asutusalueilla. Joka kelillä.
Talvi on kuljettajille kaikkein vaativinta aikaa. Kokeilepa veivata linja-autoa ympäri lumipyryssä pimeällä korpitiellä tai taiteilla auraamattomalle pysäkille niin, ettet tuki koko tietä. Pahimmillaan kelit voivat olla niin huonot, ettei autolla yksinkertaisesti kaikille pysäkeille pääse. Ja kun aurausta ei ole tehty ja pimeällä pikkutiellä tulee toinen auto vastaan, se on se toinen auto, joka peruuttaa.
Vastuu asiakkaista on kirjastoautovirkailijalla kokonaan toisessa luokassa kuin meillä "tavallisilla" kirjaston työntekijöillä. Kirjastoauton kuski on kaiken aikaa tilanteissa, joissa hän on suoranaisesti vastuussa asiakkaiden hengestä. Ajattele pientä päiväkodin pihaa, joka toimii pysäkkinä. Kymmenet lapset odottavat autoa malttamattomana. Veivaat autoa parkkiin ja tarkkailet, ettei kukaan pikkuasiakas vaan jää alle, juokse eteen, juokse taakse. Auto on iso, eikä näkyvyys joka suuntaan ole paras mahdollinen. Lapset eivät välttämättä ymmärrä vaaraa ja sitä, ettei linja-autoa pysäytä kuin seinään, eikä kuski aina näe, mistä lapset tulevat ja minne menevät. Sitten tiivistahtisen lainauksen jälkeen kuljettajan pitää lähteä pysäkiltä, usein peruuttaen, ja edelleen tarkkailla, ettei kukaan nyt vain jäänyt auton taakse tai jonnekin kuolleeseen kulmaan. Luojan kiitos Rauman kirjastoautossa on peruutuskamera, eikä olla pelkästään sivupeilien varassa.
Kirjastoautosta annetaan vuodessa yli 60 000 lainaa. Monissa muissa kunnissa autosta on luovuttu vähentyneen käytön vuoksi, mutta Raumalla kirjastoauto on suosittu ja käyttö paremminkin kasvamaan päin. Moneen kouluun ja päiväkotiin se tuo kirjaston mukanaan, eikä opettajan tarvitse lähteä kolmikymmenpäisen lapsilauman kanssa kirjastokäynnille kaupungin halki, saatikka bussikyydillä kauempaa. Rauma on kuntaliitosten myötä pinta-alaltaan jo sen verran suuri, että syrjäisempiäkin seutuja on runsaasti. Joskus kirjastoauto on ainoa mahdollisuus kirjaston käyttämiseen.
Kirjastoauton reitit suunnitellaan yhdessä asiakkaiden kanssa, ja niitä muutetaan lähes vuosittain asiakastoiveiden ja käytön seurannan perusteella. Tänä vuonna on perustettu uudet pysäkit Uudenlahden päiväkodille ja Vermuntilaan. On kuitenkin muistettava, että koska auto on liikenteessä joka päivä perjantai-iltapäivää lukuun ottamatta, ei uusia pysäkkejä millään sovi aikatauluun, ellei jotain joskus poistakin. Pysäkkejä, joilla ei käy tarpeeksi lainaajia, ei voida ylläpitää.
Samoin uutta pysäkkiä perustettaessa täytyy ottaa huomioon se, että paikalle on mahdollista ja turvallista autolla tulla. Jokin jyrkkä mäki tai ”mahdoton” umpikuja saattaa olla esteenä pysäkille, tai auto ei yksinkertaisesti voi paikalla pysähtyä niin, että käynti olisi asiakkaille turvallista. Tämän vuoksi ei Freinetkoulun toivomaa pysäkkiä ole pystytty toiveista huolimatta perustamaan, vaikka mielellämme siellä vierailisimme. Autolle ei vain ole alueella tilaa, erityisesti talviaikaan.
Katso tästä kirjastoauton reittiaikataulu, ja pistäydy asiakkaana. Voi jäädä tavaksi!
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
maanantai 12. marraskuuta 2012
Lehtijuttu
Kun sain töitä Euran kirjastotoimenjohtajana ja muutin Helsingistä takaisin Satakuntaan, tilasin Helsingin Sanomat. Aikaisemmin tulot eivät mitenkään riittäneet Hesarin tilausmaksuihin, mutta sittemmin aamun lehdestä tuli jokapäiväinen rituaali: aamuteen hautumisen aikana oli hyvä hakea lehti laatikosta ja sitten lueskella se aamupalan painikkeeksi.
Toista vuotta sitten lopetin tilauksen. Yli 300 euroa vuodessa pelkän tavan vuoksi tuntui liian suurelta summalta. Journalistinen tasokaan ei oikein enää miellyttänyt, ja samat jutut näki netinkin kautta. Painettujen sanomalehtien suhteen olen enää kerran viikossa ilmaiseksi jaettavan Uuden Rauman ja satunnaisen Länsi-Suomen varassa. Aikakauslehdissä melkein sama juttu: laatikkoon kolahtaa vain Filatelisti ja pienen silmäilyn jälkeen paperinkeräykseen heitettäviä järjestö- ja mainoslehtiä.
Ei tästä mitenkään ylpeä voi, eikä kannata olla. Nettilehdet välittävät otsikot, mutta syvällisempi ote puuttuu. Maailmankuva tuskin laajenee pelkkien ampparien otsikkojen mukana, ja iltapäivälehtien otsikoista laajenevat lähinnä ohimosuonet. Olisi hyvä, jos olisi a) laadukasta mediaa b) aikaa ja viitseliäisyyttä sitä lukea. Ja molempia varmaan on/olisi, ne pitäisi vain etsiä.
Printatun median kuolemaa on julistettu pian toistakymmentä vuotta, mutta vieläkin se vain sitkeästi sinnittelee. Viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaisilta kuluu vieläkin lähes 45 minuuttia päivässä sanomalehtien lukemiseen, joten aamukahvirituaalia noudattanee edelleen moni. Toisaalta lukeminen on melko jyrkästi sidottu ikään ja varallisuuteen. Nuoremmat lukevat lehdet netistä. Eihän se sinänsä mikään ihme ole, sillä paperilehtien tilausmaksut nyt vaan ovat faktisesti niin korkeat, ettei vaikkapa opiskelijan tuloilla kovin laajaa repertuaaria tilata.
Siinä kun sanomalehdet kärvistelevät muutoksen kourissa, ja muuttuvat pikkuhiljaa yhä enemmän toistensa kaltaisiksi ”kansan raivo repesi: kohumuusikon ex-rakas etuili jonossa” –tyylistä journalismia suoltaviksi nettiotsikkokokoelmiksi, ei aikakauslehdillä mene niin huonosti. Vaikka erilaiset yleisaikakauslehdet tuntuvat menettävän asemiaan, niin harrastelehtien määrä vaikuttaa vain kasvavan, eikä netti uhkaa niitä läheskään niin paljon kuin sanomalehtiä. Suomessa julkaistaan yli 3000 erilaista aikakausi- ja harrastelehteä! Onkin vaikea kuvitella, että tietyn erikoistuneen aihepiirin ympärillä ilmestyvää lehteä voisi korvata netistä saadulla hajanaisella tiedolla.
Tilasin joskus nuorena vanhoihin jenkkiautoihin keskittyvää V8-Magazinea, joka alkoi ilmestyä vuonna 1978 ja ilmestyy edelleen. Vaikka jenkkiautobuumi on hivenen hellittämässä, ja monet muutkin vastaavan tyyliset autolehdet pyrkivät samoille apajille, ei näytä todennäköiseltä, että nettimedia korvaisi tämän kaltaiset aikakauslehdet. Erikois- ja harrastelehdet eivät ole ”nopeaa mediaa”, jota silmäillään aamukahvin yhteydessä ja sitten hylätään ja unohdetaan, vaan useinkin toimivat tietolähteenä, jota luetaan useita kertoja ja säilytetään pitkään. Ei kukaan palaa kaksi viikkoa vanhan sanomalehden pariin, mutta entisöintiohjeet tai vaikkapa käsityömallit säilyvät käyttökelpoisina aina.
Rauman kirjastossa voit valita sekä printti- että sähköisen median laajan lehtitarjonnan. Kaikkiin kirjastopisteisiin tilataan reilu valikoima lehtiä, ja pääkirjaston lehtilukusali on suoranainen runsaudensarvi lehtien ystävälle. Kaikkiaan siellä on luettavissa lähes 450 erilaista sanoma- ja aikakauslehteä. Tästä linkistä voit katsoa, mitä kaikkea löytyy. Ja mikäli tahdot vieläkin lisää luettavaa, on olemassa ePress-palvelu: osoitteessa www.epress.fi voit lukea 79 erilaista suomalaista sanomalehteä miltä tahansa kirjaston koneelta näköispainoksena. Palvelu on erityisen hyvä kauempaa alueelle muuttaneelle, ja itsekin usein lukaisen läpi Lauttakylä-lehden saadakseni tietää kotipaikkani Huittisten kuulumiset.
Toista vuotta sitten lopetin tilauksen. Yli 300 euroa vuodessa pelkän tavan vuoksi tuntui liian suurelta summalta. Journalistinen tasokaan ei oikein enää miellyttänyt, ja samat jutut näki netinkin kautta. Painettujen sanomalehtien suhteen olen enää kerran viikossa ilmaiseksi jaettavan Uuden Rauman ja satunnaisen Länsi-Suomen varassa. Aikakauslehdissä melkein sama juttu: laatikkoon kolahtaa vain Filatelisti ja pienen silmäilyn jälkeen paperinkeräykseen heitettäviä järjestö- ja mainoslehtiä.
Ei tästä mitenkään ylpeä voi, eikä kannata olla. Nettilehdet välittävät otsikot, mutta syvällisempi ote puuttuu. Maailmankuva tuskin laajenee pelkkien ampparien otsikkojen mukana, ja iltapäivälehtien otsikoista laajenevat lähinnä ohimosuonet. Olisi hyvä, jos olisi a) laadukasta mediaa b) aikaa ja viitseliäisyyttä sitä lukea. Ja molempia varmaan on/olisi, ne pitäisi vain etsiä.
Printatun median kuolemaa on julistettu pian toistakymmentä vuotta, mutta vieläkin se vain sitkeästi sinnittelee. Viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaisilta kuluu vieläkin lähes 45 minuuttia päivässä sanomalehtien lukemiseen, joten aamukahvirituaalia noudattanee edelleen moni. Toisaalta lukeminen on melko jyrkästi sidottu ikään ja varallisuuteen. Nuoremmat lukevat lehdet netistä. Eihän se sinänsä mikään ihme ole, sillä paperilehtien tilausmaksut nyt vaan ovat faktisesti niin korkeat, ettei vaikkapa opiskelijan tuloilla kovin laajaa repertuaaria tilata.
Siinä kun sanomalehdet kärvistelevät muutoksen kourissa, ja muuttuvat pikkuhiljaa yhä enemmän toistensa kaltaisiksi ”kansan raivo repesi: kohumuusikon ex-rakas etuili jonossa” –tyylistä journalismia suoltaviksi nettiotsikkokokoelmiksi, ei aikakauslehdillä mene niin huonosti. Vaikka erilaiset yleisaikakauslehdet tuntuvat menettävän asemiaan, niin harrastelehtien määrä vaikuttaa vain kasvavan, eikä netti uhkaa niitä läheskään niin paljon kuin sanomalehtiä. Suomessa julkaistaan yli 3000 erilaista aikakausi- ja harrastelehteä! Onkin vaikea kuvitella, että tietyn erikoistuneen aihepiirin ympärillä ilmestyvää lehteä voisi korvata netistä saadulla hajanaisella tiedolla.
Tilasin joskus nuorena vanhoihin jenkkiautoihin keskittyvää V8-Magazinea, joka alkoi ilmestyä vuonna 1978 ja ilmestyy edelleen. Vaikka jenkkiautobuumi on hivenen hellittämässä, ja monet muutkin vastaavan tyyliset autolehdet pyrkivät samoille apajille, ei näytä todennäköiseltä, että nettimedia korvaisi tämän kaltaiset aikakauslehdet. Erikois- ja harrastelehdet eivät ole ”nopeaa mediaa”, jota silmäillään aamukahvin yhteydessä ja sitten hylätään ja unohdetaan, vaan useinkin toimivat tietolähteenä, jota luetaan useita kertoja ja säilytetään pitkään. Ei kukaan palaa kaksi viikkoa vanhan sanomalehden pariin, mutta entisöintiohjeet tai vaikkapa käsityömallit säilyvät käyttökelpoisina aina.
Rauman kirjastossa voit valita sekä printti- että sähköisen median laajan lehtitarjonnan. Kaikkiin kirjastopisteisiin tilataan reilu valikoima lehtiä, ja pääkirjaston lehtilukusali on suoranainen runsaudensarvi lehtien ystävälle. Kaikkiaan siellä on luettavissa lähes 450 erilaista sanoma- ja aikakauslehteä. Tästä linkistä voit katsoa, mitä kaikkea löytyy. Ja mikäli tahdot vieläkin lisää luettavaa, on olemassa ePress-palvelu: osoitteessa www.epress.fi voit lukea 79 erilaista suomalaista sanomalehteä miltä tahansa kirjaston koneelta näköispainoksena. Palvelu on erityisen hyvä kauempaa alueelle muuttaneelle, ja itsekin usein lukaisen läpi Lauttakylä-lehden saadakseni tietää kotipaikkani Huittisten kuulumiset.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)