perjantai 14. tammikuuta 2011

Suomen paras bonuskortti

On aina kiva yllätys voittaa jotain. Erityisen kivaa on voittaa silloin, kun ei tiedä osallistuneensakaan. Rauman kirjastolle kävi näin iloisesti, sillä postissa saapui Suomen kirjastomuseoyhdistykseltä onnittelukortti, jossa kerrottiin, että Rauman kirjastokortti oli Turun kirjamessuilla järjestetyssä äänestyksessä valittu Suomen kauneimmaksi. Kyllähän purjelaiva Hoppetia esittävää korttia onkin pidetty kauniina poikkeuksena joskus niin värittömien ja ankeiden kirjastokorttien joukossa.

Kauneutta tuntuu muutenkin tänne kirjastoon kasaantuneen, kun itse kirjastorakennuskin on kauniiksi mainittu. Pääkirjasto on herättänyt huomiota jopa kansainvälisesti, ja siitä yhtenä todisteena saapuu ensi viikonloppuna englantilainen valokuvaaja David Borland kuvaamaan pääkirjastoa pohjoismaista arkkitehtuuria kuvaavaa teosta varten. Luminen Rauma tarjoaa varmasti eksoottisen kauniin taustan kirjastolle, ja osaltaan lisää niin kirjaston kuin Rauman kaupunginkin tunnettuutta ja positiivista imagoa.

Tavallaan voi havaita lievää ironiaa siinä, että juuri kun Rauman kirjastokortti voittaa kauneuskilpailun, tuleekin tarjolle uusi kortti. Satakirjastot nimittäin saavat kokonaan uuden, ja yhteisellä kuva-aiheella varustetun yhteisen kirjastokortin, joista ensimmäiset ovat jaossa maanantaina. Kaunis kortti se tämäkin on: herkullisen näköinen tyrniterttu koristaa pirteän oranssinsävyistä korttia Satakunnan ja Satakirjastojen tunnuksena. Purjelaivoista enemmän tykkäävien ei tarvitse silti olla huolissaan, sillä Rauman ”vanhaa” korttia tulee edelleen olemaan saatavissa normaalisti ja se kelpaa ihan yhtä hyvin jatkossa kuin uusikin. Satakirjastojen kortti tulee vain vaihtoehdoksi Rauman kortin rinnalle.

Sellainen bonus uuteen Satakirjastojen korttiin kuitenkin liittyy, että huhtikuun loppuun saakka kortin saa ilmaiseksi. Siis voit käydä tiskiltä hakemassa uuden kortin, vaihtaa vanhan pois, taikka vaikka pitää molemmat, jos lompakossasi tilaa on. Nyt kannattaakin vaihtaa kulunut tai rikki mennyt kortti uuteen, sillä normaalistihan kortin uusiminen maksaa aikuiselta 3 euroa ja lapselta 2. Ihan uusi asiakas tosin saa ensimmäisen korttinsa mallista riippumatta aina ilmaiseksi. Huhtikuun jälkeen ilmaisjakelukampanja päättyy, ja normaalit maksut astuvat voimaan molemmille korteille. Näillä näkymin sekä Rauman omaa, että Satakirjastojen yhteiskorttia tarjotaan jatkossa asiakkaille vaihtoehtoina.

Kortin ilmaisella lanseerauksella pyritään tietenkin tekemään Satakirjastoja tunnetuksi, jotta kaikki osaisivat ja muistaisivat hyödyntää Satakunnan kirjastoja maksimaalisesti ja ymmärtäisivät nykysysteemin edut vanhaan verrattuna. Yhä vieläkin on paljon asiakkaita, jotka eivät tiedä, että vaikkapa Uotilan kirjat saa palauttaa pääkirjastoon. Niitä on vielä enemmän, jotka eivät tiedä, että vaikkapa Merikarvian kirjat saa myöskin palauttaa Rauman pääkirjastoon! Tietoteknisesti olemme nykyään samaa kirjastoa, ja kaikkien Satakirjastoihin kuuluvien kirjastojen aineisto on samassa tietokannassa. Aineistoa on helppo varata ja tilata muualta, saapumisesta voi saada ilmoituksen sähköpostiin tai tekstarilla, seutulaina toisesta kirjastosta maksaa yhden euron, säännöllinen kirjakuljetus muista Satakirjastoista tuo aineiston nopeasti perille. Homma on niin helppoa ja halpaa kuin olla voi. Itse varasin aamulla koneella yhden dvd:n Porista, ja se on minulla nyt kädessä. Täytyy myöntää, että kuljetusnopeus yllätti itsenikin.

Kirjastokorttisi antaa suoran pääsyn yli 2 miljoonan lainattavan niteen kokoelmaan. Se on sellainen bonuskortti, joka pitää olla jokaisella. Kuva-aihe voi vaihdella, mutta edut säilyvät. Meillä saa bonusta joka päivä, ihan oikeasti.

2 kommenttia:

  1. Tietty vois pistää nykyisen kortin, kauniin Hoppetin kehyksiin ja hankkia tilalle uusi tyrnikortti lompakkoon. Mutta hieno juttu kyllä tuo Satakirjasto-verkosto!

    Ja bonusta tuli taas tänään, ihan oikeasti, sillä tutun tweetistä bongasin mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjan. Teos ilmestyy vasta loppukuusta, joten ajattelin ehdottaa sitä kirjaston hankintalistalle. Ehdin jo löytää kirjaston sivuilta hankintaehdotuslomakkeen, kunnes ajattelin, että oiskohan se jo ehditty pistämään tilaukseen vaikka on niin uusi teos. No, tein haun ja totisesti, kyllähän se tietokannasta löytyi, tosin sillä tiedolla ettei teos ole vielä ilmestynyt mutta on jo varattavissa. Niin että näin sitä bonusta tänään kertyi! Nyt enää innolla odotan, että kirja ilmestyy ja saan kirjastolta ilmoituksen saapumisesta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos mukavista blogeista ja onnea Rauman kirjastolle korttikilpailun voitosta. Kyllä meidän raumalaisten kelpaa, kun saamme käyttää kahta hienoa korttia ja lainattavaa riittää.
    T. Raija Lehtorinne

    VastaaPoista