Viha(ista) puhetta

Olen harvoin kovin jyrkkä mielipiteissäni. Yritän aina löytää asioista toisenkin puolen, ja olla tuomitsematta erilaisesti ajattelevia, kunhan eivät suoranaista vahinkoa aiheuta. Joka asiasta ei kannata päreitään polttaa, siinä palaa vain itsekin lopulta tuhkaksi.

Jokaisella on kuitenkin joku asia, jota ei siedä. Asia, joka aiheuttaa lähes pahoinvoinnin kaltaista vastenmielisyyden tunnetta ja sydämessä asti tuntuvaa ärsytystä ja ärtymystä. Auraamattomat kadut? Kuntauudistus? Pedofiilit? Ei. Kirjoitan tänään iltapäivälehdistä.

Olen ylpeä, etten ole koskaan ostanut, enkä tule koskaan ostamaan yhtään iltapäivälehteä. Monet kuittaavat uhoni vähän vitsinä, onhan sitä jokaisella omat omituisuutensa. Toisaalta harva heittäytyy myöskään iltapäivälehtiä kehumaan; niiden ostamista puolustellaan ja selitellään. Ostin, kun niissä on niin hyvät telkkariohjelmatiedot. Ostin, kun oli linnanjuhlista. Lähinnä urheilutulosten takia ostin. Mitä sitä harmittomasta huvista riehumaan?

Ja minä sanon, että ei saa ostaa. Asia on vakava. Näistä lehdistä on vain haittaa. Jos olisin diktaattori, kieltäisin iltapäivälehdet.

Ihme hysteerikko, kuulen kuvitteellisen lukijan tuhahtavan. Onhan sitä nyt maailmassa paljon huonompiakin asioita, joita vastaan melskata. Ja paljon huonompia lehtiäkin. Ajatellaan nyt vaikka jotain seiskaa: semmoiseen verrattuna iltapäivälehdet ovat korkeakulttuuria! Ja ovathan ne. Iltapäivälehtien vaarallisuus piileekin niiden näennäisessä tiedonvälittäjäroolissa. Ne julkaistaan ikään kuin ne olisivat täysin vakavaa objektiivista tiedonvälitystä: sanomalehtiä. Seiskat taas ovat avoimesti sitä mitä ovat; jotenkin heikkolahjaisille (anteeksi nyt yleistys) suunnattua ”harmitonta” hömppää ja viihdettä, joka ei yritäkään väittää olevansa mitenkään vakavasti otettavaa tai tarjoavansa maailmasta täyttä ja selkeää kuvaa. Sen sijaan moni saattaa luulla, että iltapäivälehtiä lukemalla tietää, mitä maailmassa tapahtuu ja miten kaikki tapahtuu.

Millainen on iltapäivälehtien maailmankuva? Sen peruspilari on negatiivisuus. Tarkoitus on herättää lukijoissa negatiivisia tunteita, kuten pelko, kateus, vahingonilo ja viha. Näistä aineksista on koottu iltapäivälehtien uutiset, koska ne ovat vahvoja tunteita ja saavat ihmiset reagoimaan oikealla tavalla. Tarkoitus ei ole välittää tietoja tai uutisia tai lisätä ymmärrystä maailman asioista. Tarkoitus on saada ihmiset ostamaan ja klikkaamaan. Tarkoitus on tehdä rahaa ja vahvistaa löysää kaksinaismoralistis-konservatiivista keskitien massa-ajattelua. Tarkoitus on saada ihmiset puristelemaan nyrkkiä taskussa omissa kopeissaan, tarkoitus on liioitella, yksinkertaistaa ja keksiä helppoja vihollisia meidän tavallisten kunnon ihmisten ulkopuolelta. Tarkoitus on ohjailla pelolla, tyydyttää alhaisimpia viettejämme, tyhmistyttää ja raaistaa meitä, ja nauraa matkalla pankkiin.

No juu…muistan hengittää välillä. Mutta kaiken tämän vakavan ja vahingollisen piilovaikutuksen lisäksi iltapäivälehtien kieli on raivostuttavan huonoa. Ne otsikoiden nimihirviöt saavat sapen kiehumaan. Kun tilaa ja asiaa on vain vähän, syntyy uusia karmeita sanalyhennelmiä ja -yhdistelmiä: ”Arajärven prinsessatuijotus”, ”Nokian hirviöpuhelin”, ”Facebook-raivo repesi”. Jatkuvat ”raivostumiset”, ”repeämiset”, ”lumikaaokset” ja ”hirmupakkaset”, megat, superit ja jättiyllätykset riipivät sielua.

Ei voi mitään, kauppa käy. Mutta niin kauan, kuin tällaisia lehtiä ostetaan, ei maailmasta tule parempaa paikkaa. Kova kärjistys, mutta totta.