Tule kirjastoon! Tulisit nyt!

Eilen kerrottiin, että taiteilija Riiko Sakkinen kätki performanssissaan 1000 euroa vitosen seteleinä lempikirjojensa väliin Richardinkadun kirjastossa Helsingissä. Ihan oikeaa rahaa siis, taiteilijan nimmarilla varustettuna. Löytäjä sai pitää. Lehtijuttuhan moisesta tempauksesta tuli, ja voisi kuvitella, että tänään on kirjastossa vilskettä. Euran kirjastossa toteutimme joskus samantyylisen kilpailun: rahan sijasta satunnaisten kirjojen välistä löytyi arpa; jokaisessa pikkupalkinto ja päävoittona laivaristeily. Onnellista voittajaa haastateltiin paikallislehteen. Muutaman kympin uhrauksella olimme saaneet paljon positiivista näkyvyyttä. Olimme markkinoineet itseämme tehokkaasti. Nykyään pitää.

2000-luvun puolivälissä alettiin nimittäin kirjastoissa huolestua: mitäs jos kirjat ja lehdet eivät enää riitä ihmisille? Mitäs jos kaikki hankkivat netin, eivätkä enää jonota kirjaston koneille? Mitäs jos musiikkia aletaankin ladata sieltä netistä? Mitäs jos lapset eivät enää ehdi eivätkä tykkää lukea? Mitäs jos ei enää tule uusia harrypottereita? Mitäs jos lukeminen menee vallan muodista, mitäs jos nousukausi tekee lainaamisen ajatuksesta jotenkin säälittävää, vanhanaikaista ja köyhää… mitäs jos kukaan ei enää tule tänne? Mitäs me sitten keksitään?

Strategioihin ilmestyi termi ”palvelujen markkinointi”. Ihmisiä piti houkutella kirjastoon keksimällä uusia konsepteja ja toimintatapoja. Piti järjestää entistä enemmän tapahtumia. Piti kyseenalaistaa kirjaston perustoiminta-ajatukset. Piti olla yhteistyössä muiden kulttuurialan toimijoiden, median ja yksityisen sektorin kanssa.

2000-luvun ensimmäisen kymmenen puolivälissä alkaneen kävijä- ja lainauslukujen laskun torjuminen synnytti kirjastoissa muutoksen. Avauduttiin ja jalkauduttiin ulos ja otettiin markkinahenkisempi näkökulma asioihin. Joskus alkoi tuntua, että mentiin toiseen äärimmäisyyteen. Virkailijabunkkeriinsa linnoittautuneesta nutturapäästä tuli epätoivoinen sisäänheittäjä, joka helppoheikin lailla hassuissa vaatteissaan aneli kävijöitä kirjastoon ulko-oven edessä. Tulkaa ja arvostakaa meitä, meiltä saa kaikkea ilmaiseksi, kunhan vaan tulette, rakkaat asiakkaat…rouva siellä, lainatkaa tästä kirja, oikein hyvä, joulun suosikki…eikö? ai te ette ole lukunaisia… no ottakaa elokuva, hyvä elokuva, romantiikkaa vähän elämään…ette ehdi…no ottakaa sykemittari? sähkömittari? hyppynaru? ompelukone? lainatkaa nyt edes kirjastovirkailija hetkeksi ihan omaan käyttöön! miehiäkin löytyy…salskeita nuoria miehiä…

Kyllähän näillä lehtiin pääsi, paikallislehtiin nyt ainakin. Ehkä markkinointi tehosikin, sillä kirjaston käytön alamäki on taittunut. Todennäköisemmin se kuitenkin johtuu pitkään jatkuneesta taloudellisesta epävarmuudesta. Huonoina aikoina kirjasto vetää. Sama koskee muuten huonoa säätäkin: sateinen kesä on kirjastotyöntekijän suosikki (mikäli ei ole lomalla). Silloin asiakkaita käy tungokseen asti, kun rannalla ei voi maata.

Erilaisia temppuja keksiessä tuntuivat itse asiakkaan toiveet usein unohtuvan, tai jos niitä kuultiinkin, ei aina uskottu. Kirjaston käyttäjät kun yleensä sanovat, että hakevat kirjastosta kirjoja ja lukevat lehtiä. Ei heillä ole ompelukoneen tai kävelysauvojen lainaaminen ensimmäisenä mielessä. Tokihan on heitä, joista olisi kiva kun kirjastosta saisi sitä sun tätä tarpeellista. On helppo luetella haastattelussa mitä kaikkea hauskaa olisi kirjastossa kiva olla. Niin se vaan kuitenkin on, että kirjoja lainaamaan tänne edelleen tullaan. Laaja kirjakokoelma on se, mitä kirjastosta oletetaan löytyvän. Kaikki muu on sitä ”ihan kivaa”, mutta eivät ne perustehtäväämme korvaa.

Avoimuutta ja nykyaikaisuutta kirjasto totta kai tarvitsee. Trendejä pitää haistella ja ennakoida, ja muuttaa toimintatapoja ajanmukaisiksi. Ideana ei kuitenkaan ole kävijöiden epätoivoinen kalastelu temppuja tekemällä. Pääasia on aina asiakkaan palvelu ja hänen tarpeisiinsa vastaaminen. Viralliset tilastot keskittyvät kävijä- ja lainauslukuihin, koska asiakkaan tyytyväisyyden tasoa on tilinpäätöksiin vaikea kuvata. Mutta eiväthän pelkästään käyttö- ja lainausluvut kirjaston onnistumisesta tai käyttäjien tyytyväisyydestä kerro. Kävijämäärät ovat laskussa, koska nettikirjasto mahdollistaa lainojen uusimisen ja varausten teon kotoa: ei tarvitse enää fyysisesti kävellä kirjastoon. Vaikka asiakkaita käy vähemmän, lainoja tulee kuitenkin enemmän.

Mahdollisimman suuri kävijämäärä ei olekaan mikään autuaaksi tekevä asia, eikä se kerro asiakkaiden tyytyväisyydestä. Eivät siitä kerro lainausluvutkaan: ei asiakas, joka lainaa kaksi kirjaa, ole välttämättä kaksi kertaa tyytyväisempi kuin hän, joka lainasi yhden kirjan. Kaikkein tyytyväisin voi olla hän, joka ei lainannut yhtään kirjaa, mutta löysi kirjastosta haluamansa tiedon tai päivän lehden, taikka onnistui jättämään nettihuutokauppaan voittavan tarjouksen viime minuuteilla, vaikka kotikone oli hajalla. Perustehtävämme onnistuminen tekee asiakkaat tyytyväiseksi.

Joskus voi silti kätkeä vitosia kirjojen väliin. Mutta kiitokseksi, ei houkuttimeksi.