Adelen arvoitus

-”No tämän sä nyt ainakin tiedät...”
-”öh.. ei sano kuva mitään… en tunnista…”
-”No sehän on Adele!”
-”??... Adele? Kuka Adele…??”
-”No Adele hyvänen aika! Kai sä nyt Adelen tunnet?!”
-”öö… en oo kyl ikinä kuullutkaan…”
-”…et oo kuullu Adelee...?”
-”no en… mitä se tekee?”
-”aargh…”

Arvuuttelivat minulta ruokatunnilla naistenlehdessä olleita kuuluisuuksia. Kasvomuistini on aivan onneton, enkä seuraa julkkiksia muutenkaan, joten en ollut yllättynyt, etten tunnistanut juuri ketään. Taisin kuitenkin alittaa itseni tässä Adele-kysymyksessä, kun voisin vaikka kidutettaessa vannoa, etten moisen sankarin nimeä ole milloinkaan kuullut. Toiset kuitenkin suhtautuivat tietämättömyyteeni vähän samalla tyylillä, kuin jos olisin ihmetellyt, että kuka se Madonna on, josta aina puhutaan.

Piti oikein tarkistaa tämä Adele. Wikipediasta löytyy suomeksikin artikkeli ”Adele (laulaja)”, jonka mukaan kyseessä on englantilainen soul- ja jazz-laulaja, jota brittilehdistö on ylistänyt nuorena lahjakkuutena ja kutsunut uudeksi Amy Winehouseksi (häntäkään tuskin olisin kuvasta tunnistanut, mutta nimen sentään tiedän, sekä sen, että artisti menehtyi nuorena päihteidenkäytön avittamana). Adele on julkaissut kaksi albumia, joista viimeisintä on myyty yli 24 miljoonaa. Hän rikkoi myös Billboard 200 –ennätyksen pysymällä listan kärjessä pidempään kuin yksikään naisartisti aikaisemmin.

Siis varsin kuuluisa on Adele muulle maailmalle. Minulle ei, koska en kuuntele radiota enkä katsele MTV:tä (onko semmoinen kanava vielä; se missä aina oli joku tummahipiäinen räppäri heiluttelemassa käsiään jossain ghetossa, kun kanavan aukaisi?). En seuraa USAn albumilistoja, enkä ole koskaan viehättynyt ylituotetusta souljazz-iskelmästä. Ei uppoa Whitney Houston eikä Celine Dion, vaikka molemmat mielettömän taitavia laulajia ovatkin. Joo, ja tiedän kyllä, että Houstonkin on jo kuollut.

Ehkä yleissivistykseen kuitenkin kuuluu tuntea adelet, eli onhan tämä aika noloa. Eikä musiikkiakaan saisi kuuntelematta tuomita; mistä minä oikeasti voisin tietää, onko Adelen musiikki ylituotettua ja epäaitoa? Voisin selvittää asian lainaamalla artistin tuotannon kirjastosta. Jos tahtoisin soitella biisejään pianolla, lainaisin nuottikokoelman tai pari. Löytyy kyllä. Ehkä kokisin jonkinlaisen valaistumisen ja itsekin liittyisin kymmenien miljoonien fanien joukkoon. Pitäisi ottaa asioista selvää, ennen kuin julistaa ennakkoluulojaan.

Mutta en taida jaksaa. Kaipa joka ajalla on omat sankarinsa, ja vanhentuessaan useimmat ihmiset enemmän tai vähemmän jämähtävät nuoruutensa sankareihin. Sanotaan, että ihminen kuuntelee loppuikänsä sitä musiikkia, jota hän 18-vuotiaana kuunteli. Useimmiten musiikkimaku, niin kuin mielipiteet yleensäkin, pehmenevät ja liudentuvat, ja nuoruuden idolit ja into alkavat saada nostalgiakuorrutusta, joka on yhtä aikaa hellyttävää ja noloa. Nuoruuden idolit vaipuvat ehkä taustalle, mutta muistijälki jää kuitenkin elämään jonnekin alitajunnan syvimpiin kerrostumiin.

Ja niinpä jokainen irokeesinsa jakkupukuun vaihtanut perheenäiti tiistai-iltapäivän kassajonossa tuntee edelleen sen riemun, uhman ja nuoruuden kapinan, kun korvat nappaavat kaupan taustamusiikista Pellen biisin. Ei hän pogoamaan ala; on niin kuin ei olisi huomannutkaan, mutta hän muistaa ja tuntee. Ja 40 vuoden päästä vanhainkodissa papat moshaavat Sodomin tahtiin ja tuntuvat hoitohenkilökunnasta ihan yhtä noloilta kuin joku, joka tänään intoilee, että kyllä se Danny oli sitten kova.
”No niin, Jesse, lopetetaas se heiluminen. Tulee taas vaan paha olo ja putoaa tekarit suusta!”