Ei pelkästään sanataidetta

En ole koskaan ollut kovin kummoinen piirtäjä. Näen kyllä mielessäni, millainen kuvasta pitäisi tulla, mutta siitä ei vain tule sen näköistä. Perspektiivit, varjot, liikkeen tuntu… en osaa niitä kuvata paperille. Joillekin se on ihan helppoa ja luontaista. Isäni on harrastanut ja osin tehnyt työkseenkin öljyvärimaalausta, mutta minulla piirtely jää tikku-ukkoasteelle. Toisaalta minusta tuntuu kummalta, jos joku ei osaa laulaa. Se käy minulta aivan itsestään, ja joskus aivan ihmetyttää, ettei joku saa toistettua sitä säveltä, minkä vaikkapa radiosta kuulee. Heille tilanne on ihan sama kuin minun piirtämiseni kanssa: oikea ääni ei vain tule ulos, vaikka varmaankin tietää, miltä sen pitäisi kuulostaa.

Piirustuskyvyttömyys ei estä taiteesta nauttimista tai taiteen harrastamista, mutta ehkä se hiukan kiinnostusta vähentää kuitenkin. Minulla on sadoittain cd-levyjä, mutta taidetta seinillä edustaa pari-kolme isän työtä ja yksi Pentti Kaskipuron grafiikkavedos, jonka aikoinaan sain yksivuotislahjaksi kummisedältä. Jokunen pikkuinen itse värkätty sisustustaulu löytyy myös (tyyliin ”kolme vanhaa karkkipaperia mustaa taustaa vasten”, tai vanhasta autolehdestä leikattu mainos). No, eipä kai seinille hirveästi enempää mahtuisikaan, kun kirjahyllyt ja kaapit peittävät ne jo lähes kokonaan.

Mummon vanhan seinäkellonkin voinee laskea taideteokseksi. Kyllä se aikaa näyttää: varttia vaille neljä ympäri vuorokauden. 1800-luvun lopun kello keskustelee viereisen Ikea-vitriinin kanssa sen verran ristiriitaisesti, että kiinteistöstailaajat varmaan itkisivät verikyyneleitä. Minusta kello kuitenkin sopii siihen, ja minähän siinä kämpässä asun.

Vaikka en muutenkaan ole mikään sisustussuuntautunut tai pohdiskele taideteosten feng shuita, niin kyllähän tavarat laitetaan paikoille, joihin ne omasta mielestä kuuluvat ja jossa ne tulevat parhaiten oikeuksiinsa ja silmää miellyttävät. Seinän värin tulee sointua tai sopia maalauksen väreihin ja paikan sijoittua sopivan harmonisesti ja symmetrisesti muuhun kalustukseen nähden. Toisaalta joskus juuri epäsymmetrisyys kerää huomion ja antaa jonkinlaisen pisteen iin päälle: ystäväni on sijoittanut erään hänelle tärkeän taulun omituisesti ja epäsymmetrisesti melkein katonrajaan. Sijainti, joka ainakin kerää katseet.

Jokainen valitsee itselleen sopivat taulut ja oivan avun tähänkin tarjoaa… kirjasto (ette varmaan arvanneet). Pääkirjastossa nimittäin sijaitsee taidelainaamo, josta voi lainata Ihan Oikeiden Taiteilijoiden töitä kotiinsa pientä kuukausivuokraa vastaan. Työtä voi pitää niin kauan kuin haluaa, ja kun koko hinta on tullut maksetuksi, lainaaja saa maalauksen omaksi. Tai, jos tuntuu, ettei työ sittenkään oikein sovi interiööriin, voi taulun palauttaa. Kätevää!

Taidelainaamo toimii Rauman pääkirjaston yläkerrassa. Se ei ole kirjastopalveluiden tuottama palvelu, vaan Rauman taidemuseo vastaa täysin toiminnasta. Kirjaston väki lähinnä sytyttää lainaamon valot ja tiedottaa Kuukauden Taiteilijasta sivuillaan. Silti tietenkin toivomme lainaamolle lisää käyttäjiä ja pidämme sitä tavallaan yhtenä kirjaston palveluista, ihan kuin pääkirjaston aulassa olevaa nuorisotoimen Cafe Käpälääkin. Ne täydentävät kirjaston tarjontaa ja kaikki voittavat.

Taidelainaamo on toiminut jo vuosia, ja ilmeisesti toiminta on ollut menestyksekästä. Kannattaa tulla tutustumaan, sillä tarjolla on suuri ja vaihtuva valikoima etenkin lähiseutujen taiteilijoiden töitä. Näistä voit valita seinällesi jotain uutta ja piristävää. Voit ostaa heti omaksi tai maksaa vähitellen. Taidelainaamo ei kauppaa sikaa säkissä. Reilu peli.

Taidelainaamon sääntöihin voit tutustua tästä.