Kylläpä lämmitti toukokuun lopun Länsi-Suomen nuortenpalsta, jossa lähes sivun kokoisessa jutussa kerrottiin nuorten valitsemia parhaita paikkoja Raumalla. Heti ensimmäisenä, ja isoimmassa kuvassa oli Rauman pääkirjasto, jota valinnan tehnyt 17-vuotias neito kuvaili sanalla valoisa. Kyllähän parhaiksi paikoiksi oli nimetty myös Rauman jäähalli ja Rauman saaristo, mutta sen kestän kyllä.
Usein sitä ei huomaa ajatella, mikä onni on olla töissä paikassa, jonne asiakkaat tulevat vapaaehtoisesti ja useimmiten vielä kiittävät. Mikä muu virasto tai laitos pystyy tähän? Asiakkaiden kiitos on niin suuri voimavara, että surkeat palkatkin joskus pääsevät unohtumaan. Voiko vaikka ulosottoviranomainen tai katsastaja koskaan saada asiakkailta aitoa, iloista kiitosta työstään? Ainakaan päivittäiseen rutiiniin se ei taatusti kuulu.
Jos minulta olisi 80-luvun puolivälissä kyselty silloisen kotikaupunkini Huittisten parasta paikkaa, niin kyllä se kirjasto olisi ollut. Muistan vieläkin tarkasti ne jyrkät porrasaskelmat, jotka johtivat nykyisin nuorisotilana toimivan 30-luvun punaisen puurakennuksen eteisestä kirjastotiloihin. Silloin ei rakennusten esteettömyys ollut vielä ajatuksissa, pyörätuolilla ei kirjastoon ollut asiaa. Irtonainen harmaa muovimatto painui jalkojen alla, nuortenosasto oli heti ovesta vasemmalla. Joskus aloitin lukemaan sitä alusta aakkosjärjestyksessä, mutta väsyin jo ennen kuin sain A-kirjaimen loppuun.
Lainaustiskiä vastapäätä olivat puiset kortistokaapit. Sieltä selattiin, oliko kirjastossa jokin haluttu kirja. Muistaakseni sitä piti vielä tiskiltä kysyä erikseen, oliko kirja mahdollisesti lainassa. Kirjastokortti oli vaaleanpunainen ja pahvia. Kirjastokorttini numero oli 4105. Kirjojen takana oli tasku, johon laitettiin pahvinen eräpäiväkortti: joka kirjalla oli oma korttinsa, mistä näki edellistenkin lainojen eräpäivät.
Muutaman pöydän käsittävä ”lehtisali” oli lainaustiskin oikealla puolella, tiskin sivuitse taakse mentiin aikuistenosastolle, josta jo runsaan kymmenen vanhana raahasin äidin kauhuksi Stephen Kingin tiiliskiviä (ja vannoin painajaisiin yöllä herätessäni, etten koskaan sellaisia enää lue…ja luin kaikki monta kertaa uudestaan). 80-luvulla Kingikin kirjoitti vielä oikeasti pelottavia kirjoja, tässä aika ei kultaa muistoja.
Kortistolaatikon vierestä lähdettiin tietokirjaosastolle, jossa vuoden 1983 painos Gibbonsin koko maailman postimerkkiluettelosta sai harrastukseni vireille. Uutta painosta ei koskaan kirjastoon ostettu, mutta puhelinluettelon kokoinen ja näköinen luettelo oli minulla lainassa vuositolkulla. Muistaakseni ei ollut mitään rajaa, kuinka monta kertaa lainan sai uusia.
Aikuistenosaston perällä oli muutaman porrasaskelman korkeammalla hyllyjen ympäröimä käsikirjasto ja lukutila, jossa luettiin sarjakuvat, pelattiin kavereiden kanssa shakkia tai tehtiin läksyjä, joskus jopa esitelmiä. Kirjaston harmaapäisen klassinen täti tuli joskus rauhoittamaan menoa: ”SSSHHH!! Ei saa huutaa!”, ja silloin oltiin vähän aikaa hiljempaa.
Minulle kirjasto on aina ollut ensisijaisesti Huittisten vanha kirjasto. Sehän sinnitteli käytössä vielä koko 90-luvunkin, kunnes lopulta uusi, hieno ja iso kirjastorakennus saatiin aikaiseksi. Siellä en ole käynyt montaakaan kertaa. Toivottavasti pystyisin vaikuttamaan siihen, että 20 vuoden päästä joku muistelee, että hänen lapsuutensa ja nuoruutensa paras paikka Raumalla oli kirjasto.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Olen muuttanut lapsena Raumalle ja ensimmäisen syksyn paras asia on se, kun äitini avasi minulle kirjastokortin. Silloin kirjasto oli Rantakadulla (nyk. Nortamonkatu) Kuninkaankadun ja Kauppakadun välissä olevalla kohdalla. Silloin me lapset emme saaneet asioida aikuisten osastolla se oli kirjastotätien määräys. Kävin usein kirjastossa ja luin hyvin paljon. Ihania kirjoja lukematon määrä. Luen vieläkin paljon ja kirjasto on vieläkin hieno paikka.
VastaaPoistaOmat ensimmäiset kirjastomuistot ovat tuppukylän kirjastoautosta. Muistan myös oman kirjastokorttini numeron, 7082. Aloin käydä itsekseni lainaamassa kirjoja kouluun mentyäni ja pian olin todella kanta-asiakas. Kylän mummot luulivat, että lainasin kirjoja kuukaudeksi kerrallaan, kun ison kassin kanssa autolta lähdin, mutta seuraavalla viikolla ne jo palautin. Aika pian oli lasten ja nuorten osasto läpi luettu ja monia kirjoja toki luinkin useaan kertaan.
VastaaPoistaSitten pitikin jo siirtyä aikuisten osastolle ja kirjastoautonkuljettaja sitten suositteli kirjoja sieltä.
Myös C-kasetteja tuli lainattua, tiettyjä moneen kertaan. Kuljettajasta tuli jo varsin hyvä tuttu ja kirjastokorttini numeron hän tietysti osasi ulkoa. Yläasteella hänen tyttärestään tuli hyvä ystäväni ja sitä olemme edelleen.
Siinä vaiheessa aloin tosin käyttää ihan oikeaa kirjastoa, kun koulun jälkeen bussia odotellessa ei ollut muutakaan paikkaa missä aikaa viettää kuin kunnan kirjastossa. Silloin se oli uusi ja hieno, nyt ei enää kumpaakaan.
Välillä on ollut vuosia, jolloin käytin kirjastoa todella vähän, kun välillä hankin paljon kirjoja omaksi ja nyt valitettavasti aikaa lukea kirjoja on niin niukasti. Nykyään käytän kirjastosta lähinnä lastenosastoa ja toivon omien lasteni oppivan palveluita hyödyntämään ja myös saavan yhtä hyviä muistoja Hervannan kirjastosta kuin itselläni on omalta kotipaikkakunnaltani.
Ps. Anteeksi etten ole ollut sinuun yhteydessä aikoihin!