Ilmainen, kallis ja aineeton

Cd-levyjen myynti on kahdeksassa vuodessa laskenut yli 40%, ja lasku vain kiihtyy. On ennustettu, että koko formaatti kuolee kymmenessä vuodessa musiikin oston siirtyessä kokonaan nettiin. Nettikauppa on kasvanut rajusti, vaikkei vielä läheskään korvaa levymyynnin laskua. Vaikka levy-yhtiöt kaivavat aina esille piratismikortin ja laittoman tiedostojakelun, on todellinen syy levymyynnin vähenemiselle kulttuurin muutos. CD, esine, ei sinänsä monelle musiikin kuuntelijalle merkitse mitään. Todelliset musiikin harrastajat ja keräilijät, ja innokkaat fanit kyllä ostavat levynsä nimenomaan levyinä (eräs signaali on LP-levyjen kasvanut myynti), mutta heitä on kuitenkin vähän. Valtaosa kuuntelee ”ihan laidasta laitaan” musiikkia, siihen suuremmin paneutumatta ja heille cd on vain hankala, hauras ja kallis esine. MP3 –soitin on käyttömukavuudeltaan ja laajuudeltaan murskaava, puhumattakaan nettiradiosta.

Monet ovat sitä mieltä, että on järjetöntä maksaa musiikista, kun ilmaiseksikin saa, ja unohtavat sen, että musiikin tekeminen ei kuitenkaan ole ilmaista. On totta, että lähes kaikki musiikki on kuunneltavissa netissä, eikä tarvitse olla kovin suuri guru kyetäkseen lataamaan musiikin itselleen maksamatta senttiäkään. Tätä kehitystä ei voi estää, ja se tulee mullistamaan musiikin myymisen ja tekemisen. Aineettoman hyödykkeen ilmainen nauttiminen ei kovinkaan monen mielessä aiheuta suuria moraalisia kädenvääntöjä. Jotkut pitävät laitonta musiikinjakoa jopa siunauksena: huono musiikki ladataan ja hylätään, hyvä musiikki ostetaan, ja tästä seuraa, että huonon musiikin valmistaminen vähenee ja vain ne artistit pärjäävät, jotka ovat aidosti hyviä.

Vaikka tällainen ideaalinen malli ei todellisuudessa toimi, koska musiikin hyvyys ja huonous ovat lähes täysin subjektiivisia asioita, niin ajatuksessa on pointtinsa: miksi ylipäätään huonoa musiikkia pitäisi ostaa? Ei autoakaan osteta koeajamatta, mutta cd-levyn sisällöstä ei välttämättä tiedä kuin sen yhden hittibiisin, jos sitäkään. 20 euron arpajaiset siis, ja vaikka sisältö ei miellyttäisikään, palautusoikeutta ei tunneta. Ehkäpä musiikkimyynnin väheneminen todellisuudessa kertookin vain musiikin huonoudesta ja täytebiisien hylkäämisestä? Miksi maksaa sellaisesta, mitä ei kuuntele? Netistä voi ostaa valikoiden vain ne kappaleet, jotka haluaa.

Yllättävää minusta on, että myös kirjastojen cd-lainaus vähenee tasaisesti. Täältähän saisi valtavan määrän musiikkia ilmaiseksi, ja ihan laillisesti! Kopion tekeminen lainatusta cd:stä on aivan laillista. Taitaa vain olla niin, että se on kuitenkin monille liian hankalaa ja hidasta verrattuna netin google + download –menetelmään tai Spotifyn valtavaan musiikkiarsenaaliin. Jääkö kirjastojen tehtäväksi välittää sellaista musiikkia, jota netistä ei löydy? Onko mahdollista, että musiikkia ei vain yksinkertaisesti kuunnella niin paljon kuin ennen? Ainakin sitä tuotetaan enemmän kuin koskaan.

Itse en ole koskaan ladannut musiikkia netistä, mutta kopioita olen kyllä levyistäni tehnyt, ja ystävienkin levyistä. En osaa kuvitella maksavani musiikkitiedostosta. Haluan ostaa konkreettisen tavaran, jotain jota voi pitää kädessä, katsella ja ehkäpä 10 vuoden päästä myydä eteenpäin. En halua, että kaikki vuosien varrella ostamani musiikki häviää olemasta, kun mp3-soitin hajoaa tai DRM-suojatut kappaleet katoavat, kun nettimusiikkikaupan serveri suljetaan. Olkoon vain vanhakantaisen materialistinen näkemys tai ekologisesti epäilyttävää: haluan esineen. Minulle musiikki on muutakin kuin ääni: se on äänen ja sitä välittävän ja tukevan esineen yhdistelmä.

Soitan samoja levyjä kymmeniä vuosia, satoja kertoja. Radiota en kuuntele. Autossani soi aina musiikki. Muovikassillinen cd-kopioita on aina etupenkillä, ja myönnetään, se ei ole kovin kätevää. Toistaiseksi en kuitenkaan omista USB-paikalla varustettua soitinta, jotta voisin siirtyä muistitikkuun. Originaalit levyt ovat kotona hyllyssä. Soitan samoja levyjä ja ostan samoja levyjä. Minulla voi olla toistakymmentä versiota samastakin albumista, identtistä musiikkia. Ostan nimittäin levyjä lähinnä keräilytarkoituksessa, formaatista riippumatta, esineinä. Myös vinyylejä ja kasetteja, vaikka minulla ei ole edes levysoitinta. Tosin eipä niitä LP-levyjä voisi muutenkaan soittaa, kun useimmat ovat vielä avaamattomissa muoveissa, joita ei tulla koskaan avaamaan. Niillä oleva musiikki kuitenkin soi, toisessa formaatissa, eikä unohdu. Se on tapani osoittaa uskollisuutta, kunnioitusta ja kiitollisuutta niitä harvoja kohtaan, jotka ovat onnistuneet luomaan hyvää musiikkia.