Säiden armoilla

Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole sitä näkemässä, kuuluuko siitä ääni? Kuuluu siitä: ensin terävä räsähdys ja sitten seiniä täräyttävä romahtava ääni. Olen kuullut sen äänen. Heräsin siihen eilen aamulla. Olin vanhempieni luona käymässä Huittisissa, heräsin tuulen kohinaan ja sitten räsähteli ja tömähti. Kuvittelin, että tuuli oli kaatanut jonkun seinän nojalla olevan rakennelman, vaikka tikkaat tai trukkilavakasan (sellaista ei kyllä talon seinustalla ollut). Aivan selvästi joku kuitenkin tuntui osuvan seinään ja tunsin tärähdyksen.

Selvisi kuitenkin, ettei taloa päin ollut kaatunut mitään. Onneksi. Yli 20 metrinen kuusi tekee pahaa jälkeä katolle pudotessaan. Tämä kuusi kuitenkin päätti kaatua talon päädyn suuntaisesti, noin 10 metrin päähän siitä missä nukuin. Vahingot jäivät muutamaan pienempään puuhun, jotka kuusi vei mennessään. Myöhemmin huomattiin tontilla kaatuneen vielä 2 muutakin puuta. Ja sähköt katkesivat.

Päivällä suuntasin kohti Euraa ja tuhon laajuus alkoi selvitä. Kaikkialla näkyi kaatuneita puita, useita raivattiin parhaillaan pois. Huittisten ja Säkylän välisellä tiellä oli paikoin 10 metrin välein tielle kaatuneita kuusia, jotka jo onneksi oli ehditty pätkiä ja raivata tieltä syrjään. Erään talon katolla oli ainakin 5 puuta, yksi pakettiauto oli myös jäänyt kaatuneen puun uhriksi. Silti ihmetytti, kuinka loppujen lopuksi lähes kaikki rakennukset olivat säästyneet vaurioilta. Puita oli nurin tonteilla, mutta en nähnyt kuin pari puun alle jäänyttä taloa. Köyliön Vuorenmaassa harva mäntykangas oli toi mieleen jättiläismäisen ja huolimattoman metsurin taimikonharvennustalkoot: puita oli kaatuneena sikin sokin kaikkialla tien varressa. Polttopuusta ei tule olemaan pulaa lähiviikkoina. Kaatunut katulyhty kaulaili isoa kuusta koulun viereisessä ojassa, katsellen ainoalla silmällään ylös taivaisiin. Säkylän hautausmaalla mies kuvasi aivan valtavaa kuusta, joka nojasi 45 asteen kulmassa muihin puihin. Milläköhän vehkeellä se saataisiin turvallisesti ja paikkoja rikkomatta raivattua?

Puita oli kumossa vielä Eurassakin, mutta Pyhäjärven rannan jäätyä taakse ei tuhoja enää juurikaan näkynyt. Kotona oli kaikki ok; pihalla oli toistakymmentä isoa männynoksaa, ja yksi parimetrinen kaksihaarainen roikkui räystäästä kuin vihreäsiipinen ja kookas enkeli olisi huilannut vatsallaan näkymättömissä katonreunalla, toinen siipi tyhjän päällä roikkuen. Naapurin vesiletkuteline oli kumollaan kaivon päällä. Tuuli oli tuonut roskaa ympäri pihan: löysin kaksi muovikassia, karkkipapereita ja A4:lle tehdyn koulutehtävävastauksen, jossa puhuttiin ”lihakunnon säilyttämisestä”. Jouluvalot repsottivat terassilla sammuneina. Sähköt olivat poikki, olleet ilmeisesti jo jonkin aikaa.

No, ei se mitään, aluksi. Pistin takkaan tulen ja raivailin pihaa. Kämppä oli kylmennyt 15 asteeseen, kun ilmalämpöpumppu oli sammunut. Luojan kiitos ei ollut pakkasta. Ilta alkoi hämärtää, tai hämäräähän tähän aikaa vuodesta on päivälläkin. Hain autotallista otsalampun, kävin talouden toimivat taskulamput läpi ja valkkasin parinkymmenen käytetyn pariston kasasta eniten hengissä olevat lamppuihin. Tänään ostan uusia paristoja. Kynttilöitä ei ollut tullutkaan poltettua vielä tänä talvena, mutta niitä oli kaapeissa yllin kyllin. Kohta istuin pimeässä takkatulen loimottaessa ja 11 kynttilän antaessa lepattavaa, keltaista valoaan. Tällaista se oli ennen vanhaan aina, ajattelin, ja aloin lukemaan joululahjakirjaa otsalamppuni valossa. Kiire hellitti, ei voinut tehdä mitään. Puhelimesta oli akku loppu, vain työpuhelin toimi, muttei silläkään voinut soittaa: tavoittelemaani numeroon ei juuri nyt saatu yhteyttä.

Olisi tuota ehkä jaksanut kauemminkin, mutta pakastimen sisällön kohtalo alkoi harmittaa. Kädet palelivat, eikä extreme-retki enää tuntunutkaan hauskalta. Pimeässä aika tuntui kuluvan hitaasti ja alkoi väsyttää. Otsalamppu painoi päätä. Kahdeksan maissa ajattelin mennä tunniksi nukkumaan. 40 minuutin päästä heräsin ja kuulin, kuinka kuorma-auto peruutti summeri piipittäen talon vierellä. Aina vaan, ihmeen kauan. Hapuilin taskulampun yöpöydältä, ja silloin tajusin, että piipitys tulikin keittiöstä. Pakastin piipitti varoitusta. Sähköt olivat päällä. Ihminen oli taas voittanut luonnon, hetkeksi.