keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kahden viikon päästä ne tulevat


Samuel Beckettin näytelmässä ”Huomenna hän tulee”, kaksi miestä odottaa tien varressa salaperäistä henkilöä, joka ei koskaan saavu. Vähän samanlaisin fiiliksin on kirjastossa odotettu uusia kannettavia asiakastietokoneita. Erona se, että Beckettin hahmot odottivat kaksi päivää, mutta kirjasto on odottanut jo pian puoli vuotta. Toinen ero on se, että Godot ei koskaan saapunut, mutta tietokoneet: ne ovat nyt täällä. Vihdoinkin!

Projekti starttasi jo viime vuoden keväällä, jolloin pääkirjastoon asennettiin langaton internet-verkko. Tai oikeastaan projekti starttasi jo syksyllä 2010, jolloin siihen haettiin valtionavustus: ”Kannettavien asiakastietokoneiden kokeilu ja langattoman internet-verkon asentaminen Rauman pääkirjastoon”. Ideana oli siis hankkia kymmenkunta pienikokoista läppäriä, joita lainattaisiin asiakkaille aivan kuin kirjoja, ja he voisivat sitten käyttää niitä kirjastossa uuden langattoman verkon avulla. Toki lainaamisessa on tiettyjä rajoituksia, joista kerron jäljempänä.

Pääkirjastossa on aika paljon kiinteitä asiakaskoneita. Monet alkavat kuitenkin olla uusimisen tarpeessa, ja joka vuosi niitä uusitaankin, mutta rahavarat eivät anna periksi riittävään päivittämiseen. Koneita on käytettävissä oleviin varoihin nähden liikaa (kaikkiaan Rauman kirjastopalveluilla on 85 tietokonetta, kun otetaan mukaan myös lähikirjastot ja työntekijöiden koneet). Uusia pitäisi ostaa suurin piirtein 10 vuodessa, etteivät koneet vanhenisi käsiin, eikä semmoiseen tahdo rahat riittää. Niinpä tuntuu, että jatkuvasti joku kone tilttaa jossakin ja sitä saa olla uusimassa. Jotkut koneet ovat pian 10 vuotta vanhoja, ja sen tietää, etteivät ne silloin ihan nopeimpia mahdollisia enää ole.

Toisaalta monet asiakkaat tuovat omia kannettaviaan kirjastoon, nyt kun langaton verkko on käytössä. Täällä voit surffata ilmaiseksi ja lähettimien teho riittää lähes joka nurkkaan asiakastiloissa. Ei ole muutenkaan tarpeen sitoa kaikkia asiakkaita kiinteille nettikoneille, ja onhan surffailu omassa rauhassa Kanaalia katsellen paljon mukavampaakin. Siispä saimme idean: hankkimalla kannettavia asiakaskoneita voimme kenties luopua muutamista kiinteistä ainakin sitten kun ne hajoavat. Normaaleihin koneisiin ei apurahoja saa, mutta tällainen kokeilu hellyttää helpommin sydämet ministeriössä ja löysää kukkaronnyörit. Monessa kirjastossa ei nimittäin vastaavaa toimintaa ole. Kun apurahaa anottiin, kannettavia sai lainata kai vain Espoossa ja Hämeenlinnassa. Nyt keväällä ilmoitti Porikin niitä hankkineensa. Esittelivät niitä Satakirjastojen johtajien kokouksessa ylpeinä, jolloin sain tietysti kehaista, että meillä Raumalla on noita hankittu jo viime vuoden puolella...

Haimme siis apurahaa, ja saimme sen, ja tilasimme loppuvuodesta 10 miniläppäriä ja 2 iPadia lisäksi. Niiden laittaminen lainauskuntoon ei vain ollutkaan kaupungin atk-osastolle niin yksinkertainen juttu, ja kun muutkin kiireet painoivat nörttien hartioita, lykkääntyi alkuvuoteen aiottu lanseeraus toukokuulle. Koneisiin pitää nimittäin saada sellaiset asetukset, ettei niiden sekoittaminen onnistu, ja toisaalta kaikki edellisen käyttäjän surffailutiedot pitää hävitä automaattisesti laite suljettaessa.

Koneet on tarkoitus ottaa käyttöön viikolla 19. Lainaaminen käy näin: lainatessa tarvitset sekä kirjastokortin, että henkilöllisyyspaperit. Koneita säilytetään ”tiskin takana” ja ne lainataan kuten kirjat ja palautetaan tiskille. Laina-aika on 1 vuorokausi, eikä laitetta saa viedä talon ulkopuolelle. Akun kesto on nykyään jopa 8 tuntia, joten koneet ladataan öisin ja päivisin ne ovat käyttökunnossa. Kuten kirjojenkin kohdalla, lainaaja vastaa lainaamastaan tavarasta. Lattialle pudonnut tai jonnekin ”hukkunut” iPad tuottaa siis lainaajalle noin 600 euron maksulapun. Eli ollaan tarkkoina sitten. Laitteiden kunto tarkastetaan aina palautuksen yhteydessä. Luonnollisesti koneet on myös suojattu pitkäkyntisten varalta. Koska laina tulee tietokantaamme, lainaaja tavoitetaan tarvittaessa nopeasti. Samalla saamme kätevästi käyttötilastot.

Alle 18-vuotiaille koneita ei lainata. Läppäreissä voi käyttää muistitikkua ja niihin voi väliaikaisesti tallentaa tiedostoja Työpöydälle, mutta ei muualle. Asetuksia ei pysty muuttamaan. Printtaaminen ei valitettavasti onnistu (tätä ongelmaa ei saatu ratkaistua), mutta tikulle siirretyn tiedoston printtauksen voi suorittaa kiinteistä koneista. Läppäreissä on Office-paketti käytettävissä.

Opettelemme erityisesti iPadin käyttöä ensi viikon, ja sitten toivoaksemme henkilökunta on valmis neuvomaan asiakasta, mikäli ongelmia käytössä ilmenee. Komea pelihän tuo on. Tule kokeilemaan, kahden viikon päästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti