Lähellä luontoa

Kirjastoon on yli viikon ajan tultu töihin puolijuoksua, hartiat kumarassa, takin kaulusta ylös kiskoen ja peloissaan taivaalle vilkuillen. Joku kertoi vetävänsä pihalla hupun päähän suojaksi, toinen taas ei uskaltautunut edes autosta ulos. Kovaksi on mennyt työelämä.

Sama näytelmä toistuu, kun työpäivä päättyy. Varovaisin askelin, ja huolestunein ilmein avaamme takaoven: onko se taas siellä? Mitään ei kuulu, ei tällä kertaa. Lastausluiskaa alas kulmalle…ei vieläkään mitään. 10 metriä autolle; ehdinkö? Ja sitten kuuluu veretjähmettävä kirkaisu. Se on tarkkaillut kaikenaikaa kirjaston katolta ja syöksyy kuin suuri valkoinen lumikinos räystäältä suoraan alaspäin, suoraan kohti. Se on Larus canus. Kalalokki.

Totta puhuen se voi olla myös Larus argentatus eli harmaalokki. Ainakin päälle hyökätessään se näyttää kovin isolta, eikä siinä ole jäänyt aikaa tarkastella yksityiskohtia tarkemmin. Lokki se kumminkin on, ja sillä oli pesä kirjaston katolla ja nyt sillä on poikanen kirjaston takapihalla. Äidin- (tai isän-) rakkaus tuntuu lokeilla olevan vahva ja niinpä jokainen lähelle uskaltautuva saa tuntea lokkivanhemman raivon. Hirveällä kirkunalla se syöksyy kohti kuin pommikone. Ja pommeja se myös pudottelee; kuulemma joku on jo saanut osumankin.

Tykkäsin pienenä linnuista, ja tietenkin tykkään edelleen. Sain joskus ala-asteen kolmannella luokalla lahjaksi Pohjolan linnut värikuvina –teoksen, jota tuli luettua niin ahkerasti, että melkein kannet irtosivat ja niitä paikkailtiin maalarinteipillä. Vieläkin tiedän mitä lintuja ovat Bubo bubo, Pyrrhula pyrrhula, Parus major tai Corvus corax. Ihmeellisesti tämmöiset sinänsä turhat latinankieliset nimet päähän jäivätkin. Muistan ruokit, kihut ja kiislat (pohjankiisla ja etelänkiisla, jotka muistaakseni olivat lähes identtisen näköisiä) ja tiedän, että harjalintu on satunnainen vierailija Virosta. Lunnilla on kirjava papukaijamainen nokka ja niitä on Islannissa ja muuttohaukka oli ennen sukupuuton partaalla, mutta kanta on viime aikoina ollut vahvistumassa. Eikä piekana ole mikään kana, vaan petolintu, jonka huuto on kimakka ”pjää”.

Ei minusta silti varsinaista lintuharrastajaa koskaan tullut, siis että olisin ympäri metsiä ja ruovikoita lintujen perässä rämpinyt. Sain kyllä kiikaritkin, muttei niitä tullut kotipihaa kauempana käytettyä. Lähinnä vaan luin tuota kirjaa, jossa oli kauniisti maalatut kuvat, yksi laji per sivu. Eläinkirjoja olin lukenut jo nuorempanakin, valtava ruskein kluuttikansin varustettu Valittujen Palojen eläinkirja luettiin vielä lintukirjaakin huonompaan kuntoon.

Kaikenlaista ”tutkimusta” piti tehdä myös, olihan lempiammattini lapsena kuulemma tutkija. Tutkijuudesta löytyy todisteena muun muassa vanha vihko, johon huteroilla tikkukirjaimilla, oranssilla tussilla, oli listattu eri eläinten lajinimiä ja niiden latinankielisiä nimiä. Eipä tule mieleen, minkä syyn takia, mutta varmaan sillä hetkellä se oli jotain tärkeää. Sittemmin listailin myös käytettyjen autojen hintatietoja ja autojen rekisterinumeroita, sekä tein kaikki maailman maat ja alueet käsittävän tutkimuksen postimerkkien tuotannosta vuosina 1980-85…sitä tehtiin kuukausikaupalla. No, lapsi on terve kun se leikkii, vaikka yksikseenkin, ehkä.

Ehkä tervehenkisempää on kuitenkin harrastaa välillä ulkonakin jotain, ja ryhtyä vaikka lintubongariksi. Lintubongaukseksi kutsutaan hieman virheellisesti lähes kaikkea lintuharrastusta, mutta linturetkellä oleminen ja siellä lintujen tunnistaminen ei ole määritelmän mukaista lintubongausta. Lintubongausta on se, että pyrkii näkemään linnun, josta joku muu on jo tehnyt havainnon. Wikipedian mukaan: ”Jos henkilö saa vaikka tietää, että Helsingin Viikissä on parhaillaan jalohaikara ja hän päättää mennä sinne linturetkelle nähdäkseen kyseisen jalohaikaran, hän on menossa bongaamaan sitä. Kaikki muut sillä retkellä havaitut ja määritetyt linnut ovat spontaaneja havaintoja, eivät bongauksia. Jos henkilö näkee kyseisen jalohaikaran ja lisäksi todella tunnistaa sen jalohaikaraksi, on hän bongannut sen.”

Lintukirjat saat kirjastosta. Samalla voit ehkä bongata sen lokin, oli se nyt sitten kala- tai harmaaversio.