Kirjastomelu on demokratian vihollinen, väitti taannoin Helsingin Sanomien lukijapalstalla eräs kirjoitus. Perusteena käytettiin sitä, että rikas voi hankkia kotiinsa kirjoja ja lukea niitä rauhassa, mutta köyhä joutuu käyttämään kirjastoa, ja mikäli siellä melutaan, ei pysty niihin keskittymään. Kirjoittajalle ei ilmeisesti tullut mieleen, että köyhäkin voi lainata kirjan kotiinsa ja lukea siellä rauhassa.
Noh, kyllähän minä kirjoittajan huolen toisaalta ymmärrän. Viime vuosina kaikki suuret kirjastostrategiat ovat korostaneet, että kirjastossa pitää tapahtua: sen tulee olla ihmisten kohtauspaikka, olohuone ja viihdekeskus. Varsin perusteltua on väittää, että siellä, missä ihmiset kohtaavat, syntyy puhetta ja hälinää ja liikettä. Kirjasto ei enää ole vanhanajan kirjavarasto, jossa hiivitään sukkasillaan, vaan se tarjoaa paljon kaikenlaista muutakin toimintaa ja palvelua. Niille, jotka hakevat lukurauhaa, suuntaus on ymmärrettävästi huono.
Rauman pääkirjastossa on lukurauhaa tahtovat otettu huomioon, sillä täällä on yläkerrassa tarkoitukseen pyhitetty hiljainen lukusali, joka etenkin pääsykoeaikaan täyttyy pänttääjistä. Läheskään kaikissa kirjastoissa tällaista hiljaista huonetta ei kuitenkaan ole, ja koska erilaisten tapahtumien määrä kasvaa, kasvaa myös ääni. Toisaalta: kyllähän kirjasto varmaan siltikin on kirkon jälkeen hiljaisin julkinen tila, eivätkä täällä raikaa taustamusiikki ja kuulutukset : ”Nyt on Puhdistusta tullut taas pikalainahyllyyn! Palvelun tarjosi Rauman kaupunginkirjasto! Ol ningon gotonas! Rauma: tul tän, mnää tääl jo olengi!” Onneksi.
Tänään on kuitenkin ehkä tavallista meluisampi päivä. Katselen tästä kanaalinvarren pyörätiellä kulkevia ihmisiä; jokainen kääntää ohi mennessään päänsä kohti kirjastoa. Joku pysähtyy ottamaan kuvia. Kaunis rakennushan tämä on, mutta ehkä huomio kuitenkin johtuu noista lampaista ja sisäpihalla olevista kymmenistä ihmisistä. Juu-u, luit oikein. Meillä on neljä kilttiä kirjastolammasta tuossa sisäpihan nurmikolla aitauksessa, ja ne toimivat sisäänheittäjinä nuorisotoimen järjestämään koko päivän kestävään myynti- ja lastentapahtumaan. Hyvin tuntuu toimivan, kun sääkin suosii. Sisäpihalla paistetaan munkkeja, kaahataan polkuautolla, kahvitellaan ja jos siltä tuntuu, saa edullisesti maalauttaa kasvonsakin. Mikä voisikaan enemmän piristää hellepäivää!
Neljä kirjastolammasta viihtyvät paikalla koko päivän, mutta niiden kaveri, Mauri Kunnaksen tunnetuksi tekemä Herra Hakkarainen, on tänään sen verran kiireinen, että ehtii poikkeamaan paikalla vain 4 kertaa. Nythän on Unikeon päivä, ja koska Hakkarainen on unikeko jos kuka, on hänellä tänään kovasti kysyntää. Rauman kaupunkikin kyllä sai oman unikekonsa aamulla, kun kaupunginjohtajan sihteeri Sirpa Liukkonen kasteltiin lasten toimesta suihkulähteessä juhlallisin menoin. Eivät sentään kanaaliin heittäneet.
Kirjaston sisäpihalle on jo pitkään koetettu keksiä jotain käyttöä. Arkkitehti sen varmaan suunnitteli kirjaston oleskelualueeksi, mutta siihen käyttöön se ei käytännössä koskaan tullut. Alueen valvonta oli liian vaikeaa. Cafe Käpälän alettua toimintansa, on kauniina kesäpäivinä päässyt pullakahveille ulos terassille, mutta Unikeonpäivä on ensimmäinen tapahtuma, johon sisäpiha on valjastettu kokonaan. Nyt se on siinä käytössä missä pitääkin. Kaikesta toiminnasta, lampaista ja lasten huudoista huolimatta kirjaston sisällä on melkoisen hiljaista edelleen. Ja jos jotain ääntä sisälle kantautuisikin, eivät lasten iloiset huudot varmaan häiritse kaikkein synkintäkään murjottajaa ja kirjastopuritaania. Ei näin kauniina päivänä, Pitsiviikon perjantaina. Nautitaan kesästä, kun se täällä vihdoin on. Kyllä se syksy pian saapuu ja sitten on hiljaisempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti