Verkkokalastusta

Muistatko lapsuuden kouluesitelmät? Niitä varten mentiin kirjastoon, lainattiin kauhea määrä tietosanakirjoja ja kirjoitettiin pieni selvitys delfiineistä tai faaraoista. Arvosanaa paransi, mikäli oli hankkinut kalvoja ja kirjoittanut tussilla tärkeitä kohtia tai jopa tehnyt jonkin kaaviokuvan. Tämä kalvo sitten näytettiin piirtoheittimellä koko luokalle. Kalvon päällä oli ruutupaperi, jota siirrettiin alaspäin sitä mukaa, kun esitys eteni ja päästiin seuraavaan aiheeseen.

Esitelmä oli melkein kuin laulukoe: jännityksen aihe, joka sai sydämen takomaan jo viikkoa aikaisemmin, ja jonka päivämäärä oli sovittu jo lukukauden alussa ja hehkui mielessä kuin aivojen pintaan poltettuna. Joka päivä se läheni.

Itse tein esitelmän mm. akvaarionhoidosta (isä piirsi kalvoihin suosituimpien kalojen kuvia lisäarvoa tuottamaan), inkoista ja Arvo Ylpöstä. Lukiossa sitten piti vetää vähän överiksi, kun saimme tehtäväksi pitää palopuheen jonkin asian puolesta, ja keksin aiheekseni ”hauskasti” Olut ruokajuomaksi lukioon!
Aihe oli kyllä kattavasti käyty läpi ja sisälsi useita hyviä perusteluita, alkaen kevytmaitoa alhaisemmista kaloreista ja työilmapiirin parantumisesta, ja päättyen olutfirmojen mahdollisiin sponsorointisopimuksiin (Koffilla kymppejä! Lapin Kulta: kuuden ällän olut!) ja tästä seuraavaan taloudelliseen hyötyyn. Olin aikaani edellä, ja esittelin lisäksi opiskelijoiden kannustinjärjestelmän, jossa lukion ekaluokkalaiset saisivat ykköstä, tokaluokkalaiset keskiolutta ja kolmoset nelosta. Onneksi opettajalla riitti huumorintajua ja tuosta esityksestä taisi tulla peräti täysi 10.

Nettiä ei ollut, joten kaikki tieto piti hakea kirjoista, ja kaikki kirjat olivat kirjastossa. Nykyään on toisin: kirjoitetaan Googlen ruutuun Arvo Ylppö, ja kopsataan Wikipediasta elämäkerta tiiviissä paketissa. Vähän sanajärjestystä muokkaamalla esitelmä syntyy muutamassa minuutissa. Kalvoja ei varmaankaan käytetä, vaan luodaan Power Pointilla osaava vaikutelma. Esitys sentään on pidettävä itse, joten ihan helpolla ei nykyäänkään pääse. Aikaisemmin tekstinsä oppi, koska oli joutunut sen itse käsin kirjoittamaan, mutta nykyään täytyy erikseen lukea ja opetella, koska pelkällä copypastella eivät asiat päähän jää.

Sitä ehkä harvempi tulee ajatelleeksi, että aina Google ei kerro koko totuutta. Google kertoo sen, mistä sille maksetaan. Ylimmäiseksi linkiksi ei tulekaan paras tietolähde, vaan linkki, jonka näkymisestä sen tuottaja on Googlelle eniten maksanut. Välttämättä ko. linkki ei liity haettavaan asiaan mitenkään. Jos pitää lähteä Wikipedian ja suppeiden elämäkertatietojen ulkopuolelle, ei oikeanlaisen tiedon löytäminen olekaan välttämättä helppoa. Sata ensimmäistä linkkiä vie umpikujiin ja ympyrää kiertämään ja pahimmassa tapauksessa hautaavat ruudut pop-uppeihin ja ujuttavat koneellesi viruksia.

Virginian yliopiston media- ja oikeustieteen professori Siva Vaidhyanathan kertoikin haastattelussa, että pitää ”googlettumista” internetin ja vapaan tiedonvälityksen suurimpana uhkana. Yksittäinen kaupallinen yritys omistaa välineet ja mahdollisuuden kontrolloida valtaosaa netissä haettavasta tiedosta. Perinteisen tiedonhaun lisäksi Google jyllää kartoissa (Google Maps, Google Street View), sähköpostissa (Gmail) ja viihteessä (YouTube), ja kaikkea tätä voi pyörittää Googlen nettiselaimen kautta.

Kaikki on olevinaan ilmaista, nopeaa ja kätevää, mutta pohjimmainen tarkoitus on tutkia ja manipuloida netinkäyttäjien käyttäytymistä, jotta mainostajat saisivat katetta rahoilleen. Google saa rahansa mainostajilta, jotka maksavat sille sitä enemmän, mitä enemmän ihmiset osuvat heidän sivuilleen, ja ostavat heidän tuotteitaan. Tämä on se pohjimmainen bisnesidea, eikä suinkaan ilmainen ja luotettava tiedonvälitys. Google antaa tietoa MAINOSTAJILLE, ei käyttäjille. Käyttäjien saaman tiedon taas tuottavat pääasiassa käyttäjät itse, ilmaiseksi, kuka milläkin kompetenssilla, luotettavuudella ja tarkoituksella.

Professorilla oli unelma: tietoverkko, joka hyödyttää koko maailmaa, eikä vain yhtä kaupallista yritystä. Hän haluaisi perustaa projektin, jossa kaikki maailman tieto kootaan sähköiseksi tietovarannoksi, jonka luovat tietojenkäsittelyn ja web-suunnittelun ammattilaiset ja jonka pohjana ovat kirjastot. Tietovaranto, jossa parhaat tiedot tulevat kärkeen, vaihtoehdot hyväksytään ja jossa tiedon laatu on ratkaiseva tekijä, eivätkä kaupalliset tai poliittiset intressit pääse vaikuttamaan tiedonvälitykseen. Jonkinlainen ammattilais-wikipedia siis, mutta vielä laajemmassa mittakaavassa.

Hän veikkasi, ettei sellaista ole näköpiirissä, koska googlettuminen on edennyt jo liian pitkälle ja kutistanut ja supistanut verkon. Lisäksi sensuuri nostaa päätään milloin missäkin päin maailmaa ja rajaa mahdollisuuksia entisestään. Verkko on kierretty solmuun, ja vain pieni, tarkoin rajattu saalis nousee sieltä pyytäjän veneeseen. Koko meren antimista meillä ei ole tietoakaan.

Mutta: "Meidän pitää ponnistella kohti yhteistä untamme. Se on arvokas tavoite."