Soitellaan!

Harvalla on työhuoneessaan pianoa, harvalla johtajallakaan. Minullapa on. Minulla on myös rummut. Viulukin löytyy ja urut. Taitaa tuolla olla myös banjo, cembalo ja sähkökitarakin. Täällä on niin paljon soittimia, etten edes muista kaikkia. Täällä on soittimia koko orkesterille. Löysimme ne kirjaston varastosta, jossa ne olivat olleet hyllyllä monia vuosia.

Ennen kuin kukaan ehtii nostaa kohua kansalaisten verovarojen tuhlaamisesta kirjastopalveluiden johtajan musiikkiharrastuksiin, paljastan, etteivät nämä soittimet ole minun, vaan teidän. Joudun luopumaan niistä kohta puoliin, ja kirjaston asiakkaat saavat ne käyttöönsä. Surku sinänsä, sillä eilen kokeilin pianonsoittoa monien vuosien jälkeen ja se tuntui oikeastaan varsin mukavalta.

Tilaa säästääksemme on kaikki nämä soittimet ahdettu yksiin, Yamaha-merkkisiin kuoriin. Kyseessä on siis kosketinsoitin/syntetisaattori, joka on joskus edeltäjäni aikana hankittu, mutta jostain syystä sitä ei muutamaa kokeilua lukuun ottamatta otettu koskaan käyttöön. Pian otetaan. Kaivoimme syntikan varaston hyllyltä ja kas, sehän toimii. Virtajohdon hankinnan ja kuulokkeiden liittämisen jälkeen sillä voi soittaa mitä tykkää, muiden häiriintymättä. Laitamme sen pääkirjaston yläkertaan musiikkiosaston lähelle, ja sitä saa käyttää vapaasti. Voi ottaa hyllystä nuotteja ja soitella, tai improvisoida omasta päästä. Aikaa ei tarvitse varata.

Olen itse aikoinaan tarponut läpi Huittisten musiikkiopiston, instrumenttina piano. Harjoittelu vei aikaa, ja kun koulukin piti samalla suorittaa, tuntui soittaminen välillä aika pakkopullalta. Teoriatunnit puuduttivat ja oppilaskonsertit jännittivät. Kipinä ei jotenkin täysin syttynyt koskaan, vaikka opinnot kunnialla suoritinkin.

Myöhemmin taidot harjoituksen puutteessa surkastuivat. Ei ollut omaa pianoa, jolla soittaa, eikä vanhempienkaan pianolla tullut soitettua. Jotenkin unohtui, että joskus osasinkin jotain. Tietenkin nyt tilanne harmittaa, sillä olen kuitenkin musiikki-ihmisiä: kuuntelen musiikkia vähintään pari tuntia päivässä (jo pelkästään työmatkoista kertyy), laulan omaksi ilokseni ja olisi kiva osata soittaa myös. Varmaan oppisinkin uudestaan, jos vain olisi se soitin. Saisihan niitä kaupasta, tietenkin.

Tuommoinen kosketinsoitin voisi olla hyvä. Mahtuu pieneen tilaan, eikä maksakaan kovin paljon. Eilen unohduin kokeilemaan laitetta vartiksi, mutta sitten havahduin siihen, ettei tässä nyt työaikana voi alkaa konsertoida, ja riisuin haikein mielin kuulokkeet korvilta.

Tuo on nimittäin aika hauska peli, vaikka ei nyt enää tietenkään ihan uusinta uutta tarjoakaan. Ääniä ja efektejä on paljon, ja soittotuntumakin ihan ok. Jostain selkäytimestä alkoi sointuja ja melodioita löytyä yllättävän helposti. En ole soittanut pianolla varmaan kymmeneen vuoteen, mutta eivät taidot kai koskaan häviä lopullisesti.

Jos omatkin taitosi ovat ruosteessa, niin tule kirjastoon ja ala hioa. Kun ulospäin ei kuulu mitään, ei haittaa, vaikket olisikaan mikään Mustonen. Muut asiakkaat eivät häiriinny eivätkä pilkkaa. Jonkun aikaa pitää vielä soittopeliä odottaa, sillä teemme yläkerrassa hieman uudelleenjärjestelyjä, että saamme kaiken sopimaan. Juhannuksen jälkeen lienee soitin kuitenkin jo käytettävissä.

Mistä tulikin mieleeni, että huomenna alkaa kahden viikon loma.

No, tuli se jo aikaisemminkin mieleen.

Hyvää keskikesää!