Onks tietoo?

Tiedonhaku, eli tietopalvelu, on lainaustoiminnan ohella yksi kirjaston perustehtävistä. Kirjastosta saa ja saatetaan kysyä ihan mitä tahansa, ja ainakin yritämme asian selvittää. 0100100, mutta ilman palvelumaksua.

Valtakunnallinen Kysy Kirjastonhoitajalta –palvelu vastaa erittäinkin visaisiin kysymyksiin netin välityksellä. Tässä kirjastojen yhteisessä palvelussa yleisten kirjastojen tietopalvelut ovat yhdistäneet voimansa, ja eksperttien sähköpostituslistalle ilmoittautuneet kirjastojen työntekijät voivat vastata palvelun kautta tulleisiin kysymyksiin. Myös raumalaisia kirjastonhoitajia on mukana. Olen minä itsekin kerran vastannut johonkin vanhojen rahojen arvoa koskevaan kysymykseen, vaikka en varsinaisissa asiakaspalvelutehtävissä enää työskentelekään.

Viime viikolla sain vastailla viiteen Kysy Kirjastonhoitajalta –kysymykseen, Satakirjastojen asiakaslehteä varten. Ilmeisesti toimittaja päätteli, että kirjastonjohtaja automaattisesti tämän homman osaa. Ei ehkä tiennyt, että viimeksi olen tietopalvelua tehnyt lähes 4 vuotta sitten. No, sain minä niihin jotain vastauksia aikaiseksi, kun ei kiire ollut, vaikka tuskin niin hyviä kuitenkaan kuin tietopalvelumme vastaukset olisivat olleet.

Tietopalvelussa käytetään apuna erilaisia tietokantoja, aineistorekisteriämme ja tietysti nettiä ja kirjoja. Google ratkaisee monet ongelmat helposti, vaikka läheskään kaikkeen se ei taivu. Kun pitää löytää vaikka talvirengastestejä 2000-luvun alusta, niin siinä ei netti paljon auta. Aleksi-tietokannasta sen sijaan tämäkin kysymys voi ratketa. Aleksi sisältää noin 300 lehden artikkelit joko viitteinä tai kokoteksteinä. Aikakauslehtiartikkeleita löytyy vuodesta 1982, ja sanomalehtiä vuodesta 1996. Yhteensä erilaisia tietueita Aleksissa on 740 000, ja määrä kasvaa kaiken aikaa. Hyvällä tuurilla löytyy kokonainen teksti, tai sitten löytyy viite siitä, missä lehdessä ko. aihetta käsitellään, minkä jälkeen voi alkaa metsästää ko. lehteä kirjastoista.

Tietokantoja on paljon muitakin, suorastaan lukemattomia, jos ulkomaiset otetaan huomioon. Harva niitä kaikkia hallitsee, eikä suuri osa ole vapaasti käytettävissäkään. Netin arkipäiväistyminen on muutenkin vähentänyt tiedonhakutehtäviä, koska asioiden uskotaan löytyvän googlettamalla. Nippelitieto löytyykin usein helposti, mutta laajemmat kokonaisuudet yleensä eivät. Ja valtavasta osumien määrästä on joskus vaikea poimia oleellinen.

Toista se oli ennen vanhaan. Silloin tiedonhakuun uhrattiin aikaa, vaivaa ja rahaa. Vuonna 1987 julkaistiin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä artikkeli uudesta, mullistavasta tiedonhaun välineestä, nimeltään Easynet. Sillä saattoi hakea tietoa yli 850:stä tietokannasta ympäri maailman. Posti- ja telelaitos toimi palvelun edustajana Suomessa.

Jutun mukaan Pentagon oli jo huolestunut tämmöisen tiedonhakuvälineen olemassaolosta. ”Unohda hakkerit: salaista tietoa voi saada aivan luvallisesti – julkisista tietopankeista”, maalaili lehtikin, ja kertoi, että muutama vuosi sitten eräs amerikkalainen aikakauslehti oli kokeeksi etsinyt tietokannoista vetypommin valmistusohjeet. Usassa pelättiinkin Neuvostoliiton voivan käyttää tietokantoja salaisten tietojen urkkimiseen. Tiedostoja kun saattoi käyttää periaatteessa missä tahansa, ”minne on vedetty puhelinlinja”.

Hesarin toimittaja kokeili Easynetiä saadakseen selville, voisiko sillä saada tietoja suomalaisesta asekaupasta. Käyttö oli helppoa: ”perustiedoiksi riittää lukiotasoinen englanti ja alkeet tietokantojen kyselykomennoista”. Ensin toimittaja pläräsi läpi tietokantaluettelon, ja löysi sieltä 9 asealaa käsittelevää ”tiedostoa”. Kyselyn saattoi kohdistaa vain yhteen tiedostoon kerrallaan. No, sitten kyseltiin, ja jo ”parin minuutin kuluttua kone vastasi, että tiedostossa on 15 ns. viitettä kysymyksestämme”! Mitään kovin ihmeellistä ei kuitenkaan löytynyt.

Kysymys maksoi 40 markkaa + puhelinkulut Usaan. Se ei ollut ihan pikkusumma; ”postimaksuindeksiä” käyttäen voimme laskeskella, että nykyrahassa 40 markkaa vastaisi 20 euroa. Onneksi sentään Easynet oli reilu: jos yhtään viitettä ei löytynyt, ei kysely myöskään maksanut mitään. Toisaalta tietokannoilla oli myös tuntitaksa, ettei linjoilla roikuttu turhaan.

Aseteollisuuden lisäksi toimittaja tutki Vaisalan (”pienehkö vantaalainen yritys, joka valmistaa mm. lentokenttä- ja säätutkimuslaitteistoja”) tietoja, mutta hakusana oli liian väljä, ja tuloksena tuli 500 turhaa viitettä. ”Ajanpuutteen vuoksi” tarkennettua hakua Vaisalasta ei sitten ehditty tehdä. Saaliiksi kokeilusta siis jäi, että Valmet oli tilannut peltiprässin lentokonetehtailleen Ruotsista ja Suomi osallistuu Neuvostoliiton Phobos-projektiin, jonka tarkoituksena oli lähettää avaruusluotain Marsiin. Vaikutelma Easynetistä oli yhtä kaikki hyvä, ja se oli Helsingin Sanomien mukaan tähän mennessä kokeilluista ”suurtietopankeista” paras ja helppokäyttöisin.
Kaikki on suhteellista!