Pysäyttäviä (ja hidastavia) liikennekokemuksia

Kansankanavat ja muut tekstaripalstat eivät oikein koskaan ole olleet minun juttuni; lähinnä silmäilen niitä myötähäpeään sekoittuneen huvittuneisuuden vallassa. Ihmiset raivoavat milloin tupakantumpeista ulko-ovien edessä, milloin naapurin vieraista. Olen ihmetellyt, kuka noita viestejä jaksaa lähettää. Seiska-lehdessä on/oli palsta, jonne sai lähettää terveisiä julkkiksille. Olin joskus muinoin saanut parin numeron näytetilauksen lehdestä ja naureskelin ystävälleni, että kuka ääliö tuonnekin kirjoittelee jollekin ismolaitiloille hirveän tosissaan. Ystävä vastasi, että itse asiassa hänen äitinsä kirjoitti just viime numeroon. Vähentelin sitten naureskelua hieman.

Mutta mitäpä se tämä blogikirjoittelukaan usein muuta on, kuin eräänlainen oma kansankanava. Vähän pidempää höpinää vain. Tänä aamuna olisi kyllä tehnyt mieli laittaa viesti Uuteen Raumaan; sen verran otti päähän. Kehittelin jo työmatkalla seuraavanlaisen viestin:

”Vihje: jos tiellä perässäsi on 3 rekkaa ja kilometrin pituinen jono, ajat liian hitaasti. Väistä silloin bussipysäkille, ja päästä rajoitusten mukaan ajavat ohi. Jos yli 60 km/h tuntuu pelottavalta, älä lähde liikenteeseen lainkaan. Nimim.: "Tontut jo liikkeellä?"”

Köröttelin vähintäänkin 5 kilometriä jonossa, joka eteni tasan kuuttakymppiä kahdeksankympin alueella. Jonon edessä näkyi valkoinen pieni auto, sen perässä 3 rekkaa, sitten kaksi henkilöautoa, minä, neljäs rekka ja sen taakse en enää erottanut, mutta varmaan jono edelleen jatkui. Kärjillä ajanut auto ei tehnyt elettäkään väistääkseen edes pientareelle, vaan körötteli tasaisen tappavaa kuuttakymppiä Turajärveltä Lappiin asti. Oli kenties körötellyt jo paljon kauempaa. Lapin kirkonkylää edeltävässä mäessä kaksi rekoista onnistui pääsemään sankarin ohi, ja kolmas väläytteli pitkiä, kunnes kuski tajusi vihdoin ja viimein pysähtyä tien sivuun.

Olin mielessäni tuominnut mopoauton paholaisen keksinnöksi ja siunaillut, miksei nuorison järki riitä tajuamaan, että siihen taustapeiliin voisi vilkuilla edes kerran vartissa, mutta ajokin ohittaessani jouduin toteamaan, että olin haukkunut väärää puuta: ihan tavallinen Focus se oli, eikä mikään mopoauto. Tie oli sula ja näkyvyys niin hyvä kuin se nyt aamuhämärissä on, mutta vauhti ei yltänyt kuudenkympin yli kertaakaan. Liekö sitten unohdettu vaihtaa vaihteita, vai mikä oli?

Tämmöisen, sinänsä pikkuisen asian vuoksi toistakymmentä ihmistä kiristeli hampaitaan ja tientukosta selvittyä alkoi kauhea kaahailu, kun kaikki yrittivät kiriä jonon ja rekkojen ohi ja ehtiä työpaikoilleen ajoissa. Hitaalla vauhdillaan kuski aiheutti paljon enemmän vaaratilanteita, kuin jos hän olisi ajanut koko reissun satasta. Niin se vain on, vaikka ylinopeus on kiellettyä ja alinopeus tietääkseni ei. Työpaikalle ehtiminen ei ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta sellainen ihminen vain on. Ei se usko vaaraa, ennen kuin näkee.

Ehdin viimeisellä minuutilla töihin liukuman puitteissa ja vähän myöhemmin juttelin osastonjohtajan kanssa, joka oli vielä enemmän myöhässä. Syy oli hyvä: Laitilassa 8-tiellä oli ollut paha kolari, mikä oli jumittanut liikenteen 45 minuutiksi. Täysin romuttuneet autot olivat ojassa ja autonpalasia ympäri tietä. Lopulta ambulanssi lähti valoja vilkuttamatta ja liikenne pääsi jatkumaan. Kukaan ei varmaankaan kaahaillut. Enkä minä taida laittaakaan sitä viestiä lehteen.