Kahden viikon päästä ne tulevat

Samuel Beckettin näytelmässä ”Huomenna hän tulee”, kaksi miestä odottaa tien varressa salaperäistä henkilöä, joka ei koskaan saavu. Vähän samanlaisin fiiliksin on kirjastossa odotettu uusia kannettavia asiakastietokoneita. Erona se, että Beckettin hahmot odottivat kaksi päivää, mutta kirjasto on odottanut jo pian puoli vuotta. Toinen ero on se, että Godot ei koskaan saapunut, mutta tietokoneet: ne ovat nyt täällä. Vihdoinkin!

Projekti starttasi jo viime vuoden keväällä, jolloin pääkirjastoon asennettiin langaton internet-verkko. Tai oikeastaan projekti starttasi jo syksyllä 2010, jolloin siihen haettiin valtionavustus: ”Kannettavien asiakastietokoneiden kokeilu ja langattoman internet-verkon asentaminen Rauman pääkirjastoon”. Ideana oli siis hankkia kymmenkunta pienikokoista läppäriä, joita lainattaisiin asiakkaille aivan kuin kirjoja, ja he voisivat sitten käyttää niitä kirjastossa uuden langattoman verkon avulla. Toki lainaamisessa on tiettyjä rajoituksia, joista kerron jäljempänä.

Pääkirjastossa on aika paljon kiinteitä asiakaskoneita. Monet alkavat kuitenkin olla uusimisen tarpeessa, ja joka vuosi niitä uusitaankin, mutta rahavarat eivät anna periksi riittävään päivittämiseen. Koneita on käytettävissä oleviin varoihin nähden liikaa (kaikkiaan Rauman kirjastopalveluilla on 85 tietokonetta, kun otetaan mukaan myös lähikirjastot ja työntekijöiden koneet). Uusia pitäisi ostaa suurin piirtein 10 vuodessa, etteivät koneet vanhenisi käsiin, eikä semmoiseen tahdo rahat riittää. Niinpä tuntuu, että jatkuvasti joku kone tilttaa jossakin ja sitä saa olla uusimassa. Jotkut koneet ovat pian 10 vuotta vanhoja, ja sen tietää, etteivät ne silloin ihan nopeimpia mahdollisia enää ole.

Toisaalta monet asiakkaat tuovat omia kannettaviaan kirjastoon, nyt kun langaton verkko on käytössä. Täällä voit surffata ilmaiseksi ja lähettimien teho riittää lähes joka nurkkaan asiakastiloissa. Ei ole muutenkaan tarpeen sitoa kaikkia asiakkaita kiinteille nettikoneille, ja onhan surffailu omassa rauhassa Kanaalia katsellen paljon mukavampaakin. Siispä saimme idean: hankkimalla kannettavia asiakaskoneita voimme kenties luopua muutamista kiinteistä ainakin sitten kun ne hajoavat. Normaaleihin koneisiin ei apurahoja saa, mutta tällainen kokeilu hellyttää helpommin sydämet ministeriössä ja löysää kukkaronnyörit. Monessa kirjastossa ei nimittäin vastaavaa toimintaa ole. Kun apurahaa anottiin, kannettavia sai lainata kai vain Espoossa ja Hämeenlinnassa. Nyt keväällä ilmoitti Porikin niitä hankkineensa. Esittelivät niitä Satakirjastojen johtajien kokouksessa ylpeinä, jolloin sain tietysti kehaista, että meillä Raumalla on noita hankittu jo viime vuoden puolella...

Haimme siis apurahaa, ja saimme sen, ja tilasimme loppuvuodesta 10 miniläppäriä ja 2 iPadia lisäksi. Niiden laittaminen lainauskuntoon ei vain ollutkaan kaupungin atk-osastolle niin yksinkertainen juttu, ja kun muutkin kiireet painoivat nörttien hartioita, lykkääntyi alkuvuoteen aiottu lanseeraus toukokuulle. Koneisiin pitää nimittäin saada sellaiset asetukset, ettei niiden sekoittaminen onnistu, ja toisaalta kaikki edellisen käyttäjän surffailutiedot pitää hävitä automaattisesti laite suljettaessa.

Koneet on tarkoitus ottaa käyttöön viikolla 19. Lainaaminen käy näin: lainatessa tarvitset sekä kirjastokortin, että henkilöllisyyspaperit. Koneita säilytetään ”tiskin takana” ja ne lainataan kuten kirjat ja palautetaan tiskille. Laina-aika on 1 vuorokausi, eikä laitetta saa viedä talon ulkopuolelle. Akun kesto on nykyään jopa 8 tuntia, joten koneet ladataan öisin ja päivisin ne ovat käyttökunnossa. Kuten kirjojenkin kohdalla, lainaaja vastaa lainaamastaan tavarasta. Lattialle pudonnut tai jonnekin ”hukkunut” iPad tuottaa siis lainaajalle noin 600 euron maksulapun. Eli ollaan tarkkoina sitten. Laitteiden kunto tarkastetaan aina palautuksen yhteydessä. Luonnollisesti koneet on myös suojattu pitkäkyntisten varalta. Koska laina tulee tietokantaamme, lainaaja tavoitetaan tarvittaessa nopeasti. Samalla saamme kätevästi käyttötilastot.

Alle 18-vuotiaille koneita ei lainata. Läppäreissä voi käyttää muistitikkua ja niihin voi väliaikaisesti tallentaa tiedostoja Työpöydälle, mutta ei muualle. Asetuksia ei pysty muuttamaan. Printtaaminen ei valitettavasti onnistu (tätä ongelmaa ei saatu ratkaistua), mutta tikulle siirretyn tiedoston printtauksen voi suorittaa kiinteistä koneista. Läppäreissä on Office-paketti käytettävissä.

Opettelemme erityisesti iPadin käyttöä ensi viikon, ja sitten toivoaksemme henkilökunta on valmis neuvomaan asiakasta, mikäli ongelmia käytössä ilmenee. Komea pelihän tuo on. Tule kokeilemaan, kahden viikon päästä!

Haaveet & toteutus

Varmaan kaikilla ihmisillä on haaveita ja pieniä toiveita, jotka ovat sinänsä hyvin realistisia ja mahdollisia, mutta joiden toteutus aina vain tuntuu siirtyvän jonnekin tulevaisuuteen. Sitten kun on lomaa, sitten kun viimeinkin ehdin, sitten kun olen eläkkeellä… SILLOIN varmasti teen sen, menen sinne, opettelen tämän asian; ja kuinka kivaa sitten onkaan, kun haaveeni lopultakin toteutuu.

Joskus sitä oikeaa aikaa vain ei koskaan tunnu tulevan. Moni asia jää ikuiseksi aikomukseksi, ja lopulta lykkääntyy ihan vain sen takia, että tuntuu, ettei enää kannata aloittaa. Ei kuitenkaan enää ehdi; olisi pitänyt jo vaikka kuinka monta vuotta sitten. Jos silloin olisin alkanut harrastaa, olisin tänään asiassa mestari. Jos olisin aloittanut design-lasin keräilyn silloin 10 vuotta sitten, niin nyt olisi jo valtavat ja arvokkaat kokoelmat, mutta… jos aloitan nyt, kestää monta vuotta, ennen kuin kokoelma on minkäänlainen. Noloa, kun hyllyssä on parin lasin ”kokoelma”. Ei kannata enää. Ja ne on niin kalliitakin jo nykyään. Vaikka olisi se kiva silti…

Ja jos olisi ehtinyt ja opetellut hoitamaan puutarhaa ja istuttamaan kasveja 10 vuotta sitten, niin nyt olisi hienon näköistä. Mutta kun ei ehtinyt, ei ollut lomaa; ja sitten kun vähän oli, oli niin paljon kaikkea muuta, että ei jaksanut. Nyt ei ole puutarhaa vieläkään, eikä enää kannata aloittaa, eikä oikein ehdikään. Ehkä eläkkeellä sitten on aikaa. Sitten sitä on aikaa tehdä vaikka millainen puutarha.

Itse olen aina haaveillut, että ostaisin hitsausvehkeet ja opettelisin autopeltihitsauksen niksit. Autokantani huomioon ottaen se olisi erittäin hyödyllinen taito, ja lisäksi olisi upea tunne, kun ruosteisesta romusta saisi aikaan hienon entisöidyn auton. Tai edes katsastuskelpoisen. Haaveet eivät koskaan huomioi tuntikausien makaamista auton alla hitsauskipinöiden roiskuessa silmiin ja kuumuudesta sulavan palavan kiveniskumassan valuessa hihoihin. Ei kuraisten tukivarsien ja nivelten umpiruostuneiden muttereiden yrittämistä auki rystyset verillä, ei sitä, että ikinä ei avain sovi, kädet eivät mahdu, eikä pysty vääntämään. Haaveissa näkyy vain lopputulos ja työnteon varmuus ja helppous: uutta saumaa syntyy vihellellen ja lopputulos on hieno. Niin kuin hitsausoppaan sivuilla. Autopeltikorjausoppaat ovat hitsausunelmaiselle samaa kuin Suomela-lehti talonrakentajalle. Isäntä pystyttelee terassin porealtaineen samalla kun emäntä keittää kahvit. Eikä budjetti ylity ja lapsetkin tykkää nyt.

Toistaiseksi en ole hankkinut hitsausvälineitä, mutta joskus, varmasti. Eläkkeellä ollessa viimeistään on aikaa.

Lapsena ajattelin alkaa pitää lukupäiväkirjaa. Siis kirjata ylös lukemani kirjat järjestyksessä, laittaa vähän niiden juonesta ja lopuksi arvostelun. Niistä näkisi myöhemmin kuinka monta sataa kirjaa on lukenut, ja mitä on mistäkin pitänyt kymmeniä vuosia sitten. Olisin voinut pitää lukupäiväkirjaa jo ainakin 32 vuotta. Se olisi komea teos. Yläasteella ja lukiossa ajattelin, ettei oikein enää kannata aloittaa: on jo lukenut niin monta kirjaa, joita ei ole merkinnyt ylös. Toivoton urakka aloittaa NYT lukiossa vasta: olisi pitänyt aloittaa jo silloin ala-asteella. Nyt ajattelen, että jos olisin aloittanut edes silloin lukiossa. Silloin kun vielä ehti lukemaan. Mutta en aloittanut.

Viikolla 17, eli 23-28.4 on Lukuviikko. Silloin on aika unohtaa tekosyyt ja aloittaa lukupäiväkirjan pito. Kirjasto auttaa alkuun. Me nimittäin annamme jokaiselle vähintään 10 kirjaa tai muuta kirjastosta löytämäänsä lainanneelle oman lukupäiväkirjan ilmaiseksi. Saat lukupäiväkirjan kaikista Rauman kirjastoista (mikäli ne eivät suuren kysynnän vuoksi lopu kesken), ja kun olet merkinnyt ylös ne lainaamasi 10 kirjaa, sinulla on jo jonkinlainen alku, josta jatkaa. Ennen kuin huomaatkaan, on ensimmäinen kirja täynnä, ja muutaman vuoden päästä sinulla on hieno arkisto kirjoista, jotka olet lukenut. Kyllä vielä ehtii, sittenkin! Täytyy vain aloittaa. Nyt, eikä sitten.

Huhtikuu on kuukausista hurjin

Huhtikuussa riittää kirjastossa ylimääräistä tapahtumaa niin, ettei meinaa ilmoitustaulut piisata. Jouduttiin itse asiassa tilaamaan kaksi uutta isoa ständiä, kun päällekkäistä mainostettavaa alkoi kertyä. Kun nyt vaan vielä tulisivat, pian niitä tarvitaan.

Ensi viikolla voimaan astuvista uusista halvemmista maksuista jo viimeksi puhuttiinkin. Ensi viikon keskiviikkona alkaa taiteilija Lasse Kempaksen Karibia-aiheinen kuvallinen kolmiosainen luentosarja pääkirjaston kokoustilassa. Taiteilija vietti alkukevään Karibialla, ja innoittui siitä niin, että maalasi paikallisista maisemista joukon akvarelleja, joita nyt on huhtikuun ajan näytteillä kirjaston taidelainaamossa. Näyttelyn lisäksi hän pitää siis 3 Karibia-teemaista tunnin luentoa keskiviikkoisin 4.4., 11.4. ja 25.4.klo 17:30-18:30, eri painotuksin tietenkin. Eksoottinen ja mielenkiintoinen aihe, jota kannattaa tulla kuuntelemaan, etenkin kun ilmaiseksi pääsee.

Viikko 16 on sitten Rauman kaupungin 570-vuotisjuhlaviikko, ja se aloitetaan kirjastossa avaamalla maanantaina 16.4. Rauman filatelistikerhon Rauma-aiheinen postikortti- ja merkkinäyttely. Näytteilleasettajat ovat valtakunnallisia, jopa kansainvälisiä palkintoja saaneita filatelisteja, joita Rauman filatelistikerhossa on useampikin (+ minä ja kymmeniä muita rivikerääjiä). Tulossa on monta pientä ja ”kansanomaista” mielenkiintoista kokoelmaa, jossa Rauman historia saa kasvot aivan uudella tavalla. Tule bongaamaan vanhat maisemat, tutustu raumalaisiin kauppiaisiin tai Raumalla rakennettuihin laivoihin. Näyttely on avoinna kolmen viikon ajan pääkirjaston ala-aulassa.

Toinen maanantain 16.4. tilaisuus on kaupunginteatterin ja kirjaston yhteisproduktio. Kirjasto on kerännyt raumalaisten suosikkirunoja, ja teatterin väki, etunenässä teatterinjohtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo, esittävät toiverunoja teatteriravintola Ankkurissa klo 18:00 alkaen. Ilmaiseksi tietenkin. Vielä ehdit ilmoittaa oman runotoiveesi mukaan. Tule pääkirjastoon, ja jätä toive tietopalvelutiskin edessä olevaan laatikkoon. Perusteluitakin saa laittaa. Sen jälkeen merkitse kalenteriisi 16.4. ja tule yleisöksi.

No, keskiviikkona 18.4. on sitten aamulla ensin satusukellusta lapsille lukukummin johdolla Uotilan kirjastossa klo 10, ja pääkirjastossa klo 17:30 alkaa Tapio Koivukarin kirjailijavierailu ( EDIT 30.3. : Ei alakaan! Vierailu peruuntui... harmittaa melkoisesti ). Tiistaisen suuren toritapahtuman juontaja Mika Rapala hoitaa Koivukarin haastattelun, ja aiheena on tietenkin Koivukarin uusin kirja, tulevat kirjat ja kirjailijan Rauma-suhde. Samat teemat ovat käsittelyssä myös perjantaina 20.4. klo 17.30, kun Rapalan tenttiin joutuu/pääsee Topelius-palkinnon talvella voittanut Jukka-Pekka Palviainen. Topelius-palkinto tuli nuortenkirjasta, mutta uusi, syksymmällä ilmestyvä kirja on melko traaginenkin aikuistenromaani; esittelytekstistä päätellen. Toistaiseksi Palviaisen teokset ovat sijoittuneet Raumalle; onkohan tilanne muuttumassa nyt kun hän asuu Sastamalassa? Tule kuulolle, ja kysy vaikka itse! Tarkoitus on järjestää suht ”intiimejä” ja vuorovaikutteisia rentoja tilaisuuksia, pääkirjaston yläkerran ”lukuaukiolla”. Tule ajoissa, niin saat varmasti istumapaikan läheltä.

Ei kirjailijavierailu ole suinkaan perjantain ainoa ponnistus, vaan kirjasto osallistuu vielä kevätmarkkinoillekin omalla teltallaan, missä kirjastovinkkarit levittävät kirjastosanomaa kannettavan ja kirjakärryjen avulla. Yhden vuoden perinteet velvoittavat, eli viime vuonna oltiin myös, ja hyväksi havaittiin. Ja laulava kirjastonhoitajamme Piia Päivike esiintyy lavalla viimevuotiseen tapaan vs. kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Risto Kuparin säestyksellä. Teltallamme saattaa olla arvontakin, joten poikkea!

Sivu loppui jo, mutta kerrotaan nyt vielä, että 16.4. avataan kolmeviikkoinen raumalaista kirjallisuutta esittelevä näyttely pääkirjastossa, ja Lapin lähikirjastossa on Lapin kunnan historiaa kertaava näyttely. Lukuviikolla 23.4. -28.4. jaetaan ahkerille lainaajille lukupäiväkirjoja kaikissa Rauman kirjastoissa ja Lapin lähikirjaston perinteiset 10 sentin poistokirjamyyjäiset ovatkin sitten jo toukokuun puolella, 5.5.

Lainaamaan pääsee joka päivä.

Vastavirtaan

Bensa kallistuu, sähkö kallistuu, ruoka kallistuu, kirjat kallistuu, inflaatio kasvaa, kirjaston käyttö kallistuu… eikun, hetkinen… kirjaston käyttö ei kallistu, vaan halpenee!

Satakunnan yhteiskirjastojärjestelmä Satakirjastot on nyt ollut toiminnassa yli kaksi vuotta, ja saavutti nykyisen, koko Satakunnan kattavan kokoonpanonsa runsas vuosi sitten, Eurajoen, Köyliön ja Säkylän liittyessä mukaan. Alusta asti oli yhteiskirjastojärjestelmän ideana yhdenmukaistaa mahdollisimman paljon sääntöjä, käytäntöjä ja maksuja, jotta systeemi olisi tavalliselle asiakkaalle mahdollisimman yksinkertainen, toimiva ja edullinen. Aineistotietokantojen yhdistämisen jälkeen käytössä oli yli kahden miljoonan niteen kirjasto yhdellä haulla, yksi yhteinen kirjastokortti, euron seutulaina mistä tahansa kirjastosta ja ilmainen kuljetus ja lainojen palautus mihin tahansa kirjastopisteeseen. Maksutkin saa maksaa missä vain kirjastossa.

Järjestelmän syntyessä oli jokaisella kirjastolla omat, oman kuntansa asianomaisen lautakunnan määräämät maksut ja maksukäytännöt, ja niissä oli suuria eroja. Jossain kirjastossa, kuten Eura, lähti ensimmäinen euron maksumuistutus viikon päästä eräpäivästä, eli lainoja sai pitää 6 päivää yli eräpäivän ”ilmaiseksi”. Joissain kirjastoissa, kuten Pori tai Rauma, oli käytössä ”päiväsakko”, eli pieni maksu jokaiselta eräpäivän yli menevältä päivältä. Jotkut hinnoittelivat oman kirjaston kokoelmasta varaamisen halvemmaksi kuin seutulainat, joissain, kuten Raumalla, hinta oli sama 1 euro joka varauksesta.

Maksujen yhtenäistäminen osoittautuikin vaikeaksi. Kun on 21 kuntaa ja kaupunkia mukana, ja jokaisella mielestään käytössä juuri ne oikeat maksukäytännöt, ei yhteisen sävelen löytyminen ollut helppoa. Niinpä maksujen yhtenäistämistä lykättiin. 1.4.2012 ne kuitenkin ovat tulossa voimaan. Samat maksut joka kirjastoon. Asiakkaan ei enää tarvitse ihmetellä, miksi tästä kirjasta meni enemmän sakkoa, kuin tästä toisesta. Kun opettelee yhdet säännöt, osaa kaikki.

Raumalaisten kirjastonkäyttäjien iloksi lähes kaikki muuttuvat maksut muuttuvat edullisempaan suuntaan. Ei Rauman nykyisiäkään maksuja kalliina ole pidetty, mutta huhtikuussa ne halpenevat entisestään. Eniten on kättä ojennettu lastenaineiston lainaajille: ensinnäkin lastenaineiston varaaminen kirjaston omasta kokoelmasta muuttuu täysin ilmaiseksi; toisekseen jatkossa myös lasten dvd:t tulevat olemaan myöhästymismaksuista vapaat. Viikon päästä eräpäivästä lähtee kyllä euron huomautus, mutta päiväsakkoa ei lastenaineistosta peritä lainkaan.

Muutokset pähkinänkuoressa:
Aikuisten aineiston varaus Rauman kirjaston kokoelmasta. Nyt 1e -> 1.4.: 0,50e
Lasten aineiston varaus Rauman kirjaston kokoelmasta. Nyt 1e -> 1.4.: maksuton
Lasten dvd:t ja blu-rayt myöhästymismaksu. Nyt 0,30e/vrk -> 1.4.: ei peritä
Aikuisten dvd:t ja blu-rayt myöhästymismaksu. Nyt 0,30e/vrk -> 1.4.: 0,20e/vrk
Ensimmäinen huomautus 1 viikon päästä. Nyt maksuton –> 1.4.: 1 euro
Toinen huomautus. Nyt 2 euroa –> 1.4.: 1 euro

Eli huomautusmaksu lähtee tulevaisuudessa nopeammin, mutta käyttö on halvempaa. Tarkat maksu- ja muut säännöt löydät kirjaston sivuilta, ja uudet maksut päivitetään sinne lähitulevaisuudessa. Rauman kirjastojen hyvän valikoiman vuoksi omasta kokoelmasta varaaminen lähestulkoon naurettavan alhaiseen 50 sentin hintaan tarjoaa raumalaisille kirjastonkäyttäjille entistäkin halvemman tavan saada haluamaansa luettavaa. ”Oma kokoelma” kattaa siis pääkirjaston lisäksi kaikki lähikirjastot, joten vaikkapa Kodisjoelle voi siis varata pääkirjaston uutuuskirjan perille kuljetettuna 50 sentillä! Enkä pitäisi euron seutulainaakaan kalliina, mikäli semmoinen kirja, cd tai dvd löytyy, mitä ei Raumalla ole. Eurolla saa vajaat 6 desilitraa 98-bensaa. Ennenkuin hinta taas nousee.

Viha(ista) puhetta

Olen harvoin kovin jyrkkä mielipiteissäni. Yritän aina löytää asioista toisenkin puolen, ja olla tuomitsematta erilaisesti ajattelevia, kunhan eivät suoranaista vahinkoa aiheuta. Joka asiasta ei kannata päreitään polttaa, siinä palaa vain itsekin lopulta tuhkaksi.

Jokaisella on kuitenkin joku asia, jota ei siedä. Asia, joka aiheuttaa lähes pahoinvoinnin kaltaista vastenmielisyyden tunnetta ja sydämessä asti tuntuvaa ärsytystä ja ärtymystä. Auraamattomat kadut? Kuntauudistus? Pedofiilit? Ei. Kirjoitan tänään iltapäivälehdistä.

Olen ylpeä, etten ole koskaan ostanut, enkä tule koskaan ostamaan yhtään iltapäivälehteä. Monet kuittaavat uhoni vähän vitsinä, onhan sitä jokaisella omat omituisuutensa. Toisaalta harva heittäytyy myöskään iltapäivälehtiä kehumaan; niiden ostamista puolustellaan ja selitellään. Ostin, kun niissä on niin hyvät telkkariohjelmatiedot. Ostin, kun oli linnanjuhlista. Lähinnä urheilutulosten takia ostin. Mitä sitä harmittomasta huvista riehumaan?

Ja minä sanon, että ei saa ostaa. Asia on vakava. Näistä lehdistä on vain haittaa. Jos olisin diktaattori, kieltäisin iltapäivälehdet.

Ihme hysteerikko, kuulen kuvitteellisen lukijan tuhahtavan. Onhan sitä nyt maailmassa paljon huonompiakin asioita, joita vastaan melskata. Ja paljon huonompia lehtiäkin. Ajatellaan nyt vaikka jotain seiskaa: semmoiseen verrattuna iltapäivälehdet ovat korkeakulttuuria! Ja ovathan ne. Iltapäivälehtien vaarallisuus piileekin niiden näennäisessä tiedonvälittäjäroolissa. Ne julkaistaan ikään kuin ne olisivat täysin vakavaa objektiivista tiedonvälitystä: sanomalehtiä. Seiskat taas ovat avoimesti sitä mitä ovat; jotenkin heikkolahjaisille (anteeksi nyt yleistys) suunnattua ”harmitonta” hömppää ja viihdettä, joka ei yritäkään väittää olevansa mitenkään vakavasti otettavaa tai tarjoavansa maailmasta täyttä ja selkeää kuvaa. Sen sijaan moni saattaa luulla, että iltapäivälehtiä lukemalla tietää, mitä maailmassa tapahtuu ja miten kaikki tapahtuu.

Millainen on iltapäivälehtien maailmankuva? Sen peruspilari on negatiivisuus. Tarkoitus on herättää lukijoissa negatiivisia tunteita, kuten pelko, kateus, vahingonilo ja viha. Näistä aineksista on koottu iltapäivälehtien uutiset, koska ne ovat vahvoja tunteita ja saavat ihmiset reagoimaan oikealla tavalla. Tarkoitus ei ole välittää tietoja tai uutisia tai lisätä ymmärrystä maailman asioista. Tarkoitus on saada ihmiset ostamaan ja klikkaamaan. Tarkoitus on tehdä rahaa ja vahvistaa löysää kaksinaismoralistis-konservatiivista keskitien massa-ajattelua. Tarkoitus on saada ihmiset puristelemaan nyrkkiä taskussa omissa kopeissaan, tarkoitus on liioitella, yksinkertaistaa ja keksiä helppoja vihollisia meidän tavallisten kunnon ihmisten ulkopuolelta. Tarkoitus on ohjailla pelolla, tyydyttää alhaisimpia viettejämme, tyhmistyttää ja raaistaa meitä, ja nauraa matkalla pankkiin.

No juu…muistan hengittää välillä. Mutta kaiken tämän vakavan ja vahingollisen piilovaikutuksen lisäksi iltapäivälehtien kieli on raivostuttavan huonoa. Ne otsikoiden nimihirviöt saavat sapen kiehumaan. Kun tilaa ja asiaa on vain vähän, syntyy uusia karmeita sanalyhennelmiä ja -yhdistelmiä: ”Arajärven prinsessatuijotus”, ”Nokian hirviöpuhelin”, ”Facebook-raivo repesi”. Jatkuvat ”raivostumiset”, ”repeämiset”, ”lumikaaokset” ja ”hirmupakkaset”, megat, superit ja jättiyllätykset riipivät sielua.

Ei voi mitään, kauppa käy. Mutta niin kauan, kuin tällaisia lehtiä ostetaan, ei maailmasta tule parempaa paikkaa. Kova kärjistys, mutta totta.

Trendien aallonharjalla

Lainaaminen on päivän trendi. Näin sanottiin eilen uutisissa, missä asiantuntija kertoi, että nykytrendin mukaan ihmiset eivät enää halua hankkia kämppänsä esineitä täyteen, vaan lainaavat tavarat tarvittaessa, ja käyttävät rahansa elämyksiin, kuten matkusteluun ja ruokailuun. Jutussa haastateltiin erilaisten juhlapukujen lainauspalvelua, oli puhetta työkaluvuokraamoista ja taidelainaamoista ja joku nettisivusto tarjosi ihmisille mahdollisuuden lainata omia tavaroitaan toisille pientä korvausta vastaan. Ei ole mitään järkeä ostaa puutarhajyrsintä omaksi, jos sitä käyttää kerran vuodessa. Tutkijan mukaan tällainen turhan tavaran haaliminen ja omistaminen onkin ihan vanhanaikaista jo. Miksi tuhlata kalliita asuinneliöitä varastotiloiksi?

Kirjastoa ei kukaan huomannut jutussa mainita. Kai se on niin itsestään selvä asia, ettei muistu mieleen trendejä haistellessa. Ja voi olla, että kirjastoon ilmaisena palveluna liittyy jonkinlainen epätrendikäs leima: että kirjastosta lainataan, kun ei ole rahaa, eli siis on pakko. Kaupunkilaisten tavaranvaihtopalveluiden taas oletetaan johtuvan varakkaiden, mutta tiedostavien ihmisten vapaaehtoisesta downshiftauksesta; lainataan, koska se nyt vaan on sillee niinku trendikästä ja auttaa tätä planeettaa, ja kun muutenkaan ei asunnolla käydä kuin nukkumassa. Mutta vaikka olisi rahaakin, onko olohuoneeseen pakko ostaa iso kirjahylly ja täyttää se kirjoilla, jotka on lukenut kerran, tai joita ei edes ole lukenut? Eikö senkin tilan ja rahan voisi käyttää hyödyllisemmin, ja saada silti sama lukuelämys; kirjaston kirjoista?

Tilastojen perusteella kirjaston käyttö ainakin Raumalla näyttäisi olevan nouseva trendi. Lainaus nousi taas viime vuonna 2,9 %, eli rikottiin yhteensä jo 860 000 lainauksen raja. Jos yhden kirjan arvoksi arvioi 35 euroa, niin kirjasto säästi raumalaisille yli 30 miljoonaa euroa yhden vuoden aikana, verrattuna siihen, että jokainen olisi ostanut jokaisen lainaamansa kirjan. No, ihan näin suoraan ei vaikutusta tietenkään voi laskea, mutta kuitenkin: tavaraa kiersi systeemissä paljon. Varmasti monta miljoonaa euroa säästyi muuhun kulutukseen.

Tietenkin he, joilla on tunneside kirjaan esineenä, tahtovat kirjahyllyn täyteen omia kirjoja. Ei siinä mitään. Kirjojen ostaminen on erittäin suositeltavaa senkin vuoksi, että jos niitä ei kukaan osta, ei niitä enää kukaan teekään, eikä niitä silloin saa kirjastosta myöskään lainaksi. Tasapaino on siis säilytettävä, mutta kannattaa miettiä, ostaako kirjoja vain siksi, että niitä oletetaan kirjahyllystä löytyvän, vai merkitsevätkö ne jotain enemmän.

Itselläni ei ole suuria määriä kirjoja, ja ostan ja saan niitä lähinnä joululahjaksi. Lahjastatus toisaalta aiheuttaa sen, etten osaa niihin kovin kylmästikään suhtautua, vaan säilytän ne hyllyssä, muistoina, vaikka en niitä aktiivisesti lukisikaan. Uuden kirjahyllyn ostin syksyllä, mutta siihen on majoittunut tällä hetkellä 104 kansiota käsittävä postileimakokoelma (tai yksi niistä…kaikki eivät ole vielä kansioihin saakka päätyneet) ja muutama koriste-esine. Kirjat eivät loppujenlopuksi vie juurikaan tilaa asunnossani.

Käytän kirjahyllyjä ilmeisen omituisesti, sillä Suomen Kirjainstituutin vuosi sitten aloittamassa laajassa kirjahylly-kyselyssä ei ole edes vastausvaihtoehtoa, että kirjahyllyssä ei olisi lainkaan kirjoja. Tämä on muuten mielenkiintoinen kysely, ja vastausaikaa on vielä kuluva viikko, minkä jälkeen tietojen keruu päättyy. Käy vastaamassa osoitteessa http://www.pukstaavi.fi/fi/kirjahyllyni-kysely.html ja lähetä vaikka kuva omasta hyllystäsi; niitäkin kerätään arkistoitavaksi ja tulevaa näyttelyä varten. Samassa yhteydessä voit miettiä suhdettasi kirjoihin ja kirjahyllyihin: rakastatko kirjojasi esineinä, vai hamstraatko niitä vain tavan vuoksi? Kumpaan vaihtoehtoon sitten päädyitkin, voit laajentaa kirjaelämyksiäsi kirjastossa. Meillä on kirjahyllyjä, jotta sinun olohuoneeseesi mahtuisi muutakin.

No miten ois joku kirjailijavierailu?

Kirjaston oletetaan nykyään järjestävän paljon erilaisia tapahtumia ja näyttelyitä. Siis ”päättäjät” ja suuria strategisia linjoja maalailevat visionäärit olettavat; asiakkaat olettavat lähinnä, että hyllyissä on kirjoja. Monet ovat edelleen siinä käsityksessä, että se on kirjaston perustehtävä: lainata kirjoja. Ja onhan se, vaikka virallisista strategioista kirjat puuttuvat nykyään jo lähes kokonaan. No, mainitaan Yleisten kirjastojen neuvoston strategiassa 2010-2015 sentään, että kirjasto ”ruokkii kaikenikäisten lukutottumuksia, mielikuvitusta ja tiedonhalua”. Se sujunee parhaiten laajalla kirjavalikoimalla.

Mutta muuten: kirjasto on strategioissa langatonta nettiä, etätyöskentelytiloja, sisällöntuotantoa, yhteistyötä eri toimialojen kanssa, olohuone, rauhallinen tila, elokuvaesityksiä, musiikinkuuntelua, kahvila, aamuisin ja sunnuntaisin auki + aktiivinen näkyjä mediassa. ”Kirjasto tukee yhteisöään tapahtumilla, tarjoamalla toimintatiloja ja osallistumalla yhteistyöhankkeisiin. Siellä kansalainen voi myös tuottaa ja tallentaa omia sisältöjään.” Nykymenoon verrattuna Rauman kirjaston perustamiskokouksessa 161 vuotta sitten kirjattu kirjaston tehtävä ”edistää palvelus- ja työväessä halua ja taipumusta saada vapaa-aikoina lukemalla hyödyllisiä ja tarpeellisia tietoja” vaikuttaa peräti vaatimattomalta tavoitteelta.

Hyödyn ja tarpeen käsite on laajentunut kattamaan myös viihtymisen ja elämykset. Sekään ei pelkästään riitä, vaan kirjaston tulisi tarjota myös tiloja ja mahdollisuuksia asiakkaiden itse tuottamaan toimintaan ja sisältöihin. Pitäisi olla jonkinlainen vapaa ja ilmainen kulttuurikeskus, joka antaa ihmiselle tiedot, tilat ja resurssit sekä vapaa-aikaan, että työhönkin. Liikunnan puolellekin jo monet kirjastot laajenevat, kun lainaksi voi saada vaikka kävelysauvat tai jumppanauhan.

Hyviä tavoitteitahan nämä ovat. Harmi vaan, ettei niihin kirjastoalan koulutuksessa ole panostettu kuin viimeiset vuodet. Useimmilla kirjastolaisilla ei ole koulutusta tapahtumien tuottamiseen, tiedottamiseen, mediassa toimimiseen, tietotekniikan uutuuksien hallintaan, laajaan yhteistyöhön yli kunta- ja hallintokuntarajojen tai sisällöntuottamiseen. Nämä tiedot ja taidot pitää omaksua omin päin. Monet ovat opiskelleet silloin, kun kirjastotyö oli kirjojen hankkimista, luettelointia ja tuntemista. Siksi joskus tulee vastarintaa: tuntuu, että kirjaston rajoja venytetään koko ajan. Kaiken aikaa pitää ottaa uusia palveluja käyttöön, hallita jostain ylhäältä syliin putoavia uusia tehtäviä ja omaksua tietoja ilman, että se perustehtävä kuitenkaan häviää tai muuttuu miksikään. Tehtäviä tulee siis koko ajan lisää, mutta henkilökunta vähenee. Tämä tuottaa joskus stressiä. Toki näin taitaa olla kaikilla aloilla.

Mutta kun olisikin palkkalistoilla joku tapahtumientuottaja. Joku, joka työkseen suunnittelisi ja toteuttaisi näitä kirjaston uusia tehtäviä ja voisi käyttää työaikansa kokonaan tähän, ”varsinaisen” kirjastotyön häiritsemättä, ja vapauttaen muiden voimavaroja enemmän perustehtäviin. Ja sitten kun vielä olisi rahaa näiden tapahtumien järjestämiseen ja niistä riittävästi tiedottamiseen. Suurin stressi nimittäin tulee yleensä siitä, kuinka saataisiin ihmiset paikalle näihin suurella vaivalla järjestettyihin tilaisuuksiin. On vaikea houkutella ihmisiä, kun erilaisia tapahtumia on muuallakin kaikki paikat täynnä. Kuinka tavoittaa yleisö? Jos paikalle kutsuu jonkun suuren nimen, on palkkiotoive yleensä sellainen, että vuoden tili hupenee kerralla tai parilla. Tonnilla ei ihmeitä tuoteta. Jos tilaisuus on kotikutoisempi, vaarana on, että tilaisuuteen ei tule kukaan. Onko nolompaa, kuin kirjailijavierailu ilman yleisöä? Se on pettymys kaikille; sekä esiintyjälle, että kirjaston henkilökunnalle, joka on stressannut tapahtuman järjestämiseksi ja siitä tiedottamiseksi. Kaikki vaiva on mennyt hukkaan. Siksi usein pyritään saamaan paikalle edes jonkinlainen yleisö, vaikka sitten kutsumalla tai puoliväkisin. Joskus kuitenkin käy mielessä ajatus, että onko mielekästä, jos kirjasto tuottaa sekä tapahtuman, että vielä yleisönkin paikalle?

Siitä huolimatta: näyttelyjä, kursseja, kirjailijavierailuja ja muita tapahtumia tullaan järjestämään tänäkin vuonna. Tule paikalle ja anna positiivinen elämys sekä itsellesi, että meille. Viime vuonna Rauman kirjasto tuotti itse tai tarjosi tilat yli neljällesadalle (kyllä!) virallisesti tilastoidulle oheistapahtumalle. Se on aika paljon se.