Osta! Vaihda! Ota ilmaiseksi!

Kävin kesälomalla Sastamalassa Vanhan kirjallisuuden päivillä (häpeäkseni pitää myöntää, että kerta oli ensimmäinen). Väkeä oli valtavasti, luentosalit ja myyntiteltat pullistelivat ihmisiä. On ollut paljon puhetta siitä, kuinka kirja on menettänyt arvostustaan ja asemaansa, ja on muutenkin vähän auringonlaskun tuote. Kun pujotteli ihmismassan seassa kuumilla Sylvään koulun käytävillä yrittäen edes päästä myyntitiskin luokse, ymmärsi, että mikäli nämä puheet ovat totta, ovat harvinaisen monet ihmiset tulleet auringonlaskua ihailemaan. Totta puhuen olin hyvin hämmästynyt siitä väenpaljoudesta, koska olin kuvitellut tapahtuman paljon pienimuotoisemmaksi.

Nämä kaikki ihmiset olivat paikalla vain kirjojen ja kirjallisuuden vuoksi. Ostamassa kirjoja, puhumassa kirjoista ja kuulemassa niistä. Ja myyntipöytiä ja osastoja oli valtavasti, sekä sisällä koulussa, että ulkona isossa teltassa. Kaikesta päätellen kirja on varsin monelle vielä hyvin tärkeä asia. Monet ihmiset tekevät kirjanmyynnillä elantonsa, vaikka perinteinen kivijalkakirjakauppatoiminta onkin pahasti taantumassa. Moni perinteikäskin kirjakauppa ja antikvariaatti kärsii, jotkut ovat jo lopettaneetkin. Vanhan kirjan arvostus on pudonnut; joistain vanhoista kirjoista on tullut suorastaan ongelmajätettä, josta ei tahdo päästä eroon ilmaiseksikaan. Mutta JOTAIN nämä ihmiset sieltä Sastamalasta etsivät ja ostivat.

Kirjastostakin voi kirjoja hankkia omaksi. Halvalla myydään poistokirjoja. Aikuisten kirja euron, lasten puoli euroa. Joukossa on ihan siistejä, hyviä teoksia, jotka vain ovat jääneet vähemmälle lainaukselle, ja jotka pitää tilan loppuessa poistaa uusien tieltä. Monet asiakkaat ovat myyntihyllyt löytäneet, ja erityisinä kampanjapäivinä kirjoja menee kaupaksi paljonkin. Lapin lähikirjasto järjesti toukokuussa perinteisen myyntipäivän, jolloin kirjoja käytännössä lahjoitettiin asiakkaille: kaikki maksoi 10 senttiä kappale. Tähän hintaan tavaraa meni todella paljon.

Harvempi asiakas tietää, että meillä on myös kokonaan ilmainen lahjoitushylly. Tämä pieni hylly sijaitsee pääkirjaston yläkertaan johtavien portaiden vieressä. Siinä on tarjolla usein täysin uusiakin teoksia. Bestsellereitä ei löydy, mutta erikoisia ja yllättäviä teoksia voi bongata: vieraskielisiä romaaneja, omakustannerunoja, seurojen historiikkeja, vanhempia lahjoitettuja kirjoja. Siitä saa ottaa vapaasti, omatunnon mukaan. Nyt näytti olevan tarjolla mm. Maila Talvion koottuja.

Uusin konsti, jolla kirjoja saa kirjastosta omaksi, on nuorisotoimen kahvilan juuri pääkirjaston aulassa aloittama palvelu; kirjojen vaihtopiste. Vastaavia on monissakin kirjastoissa, ja hyllyn periaate on yksinkertainen: tuo yksi kirja, vie yksi kirja. Jos sinulla on siisti ja ”järkevä” kirja, jota et tarvitse, tuo se hyllyyn, ja ota valikoimasta mielenkiintoisin omaksi luettavaksesi. Mitä laadukkaamman teoksen tuot, sitä parempia itsekin saat. Valikoimaa ei siis kannata näivettää millään 70-luvun Kirjavalioilla, vaan periaatteena on se, että tuo sitä mitä itsekin lukea viitsisi.

Tämä palvelu ei siis ole kirjaston oma, vaan nuorisotoimen. Yhteistyömme heidän kanssaan on sujunut hienosti. Nuoret pitävät kahvilaa, tekevät meille ruokaa (moni kirjastolainen syö päivällä ateriaksi Cafe Käpälän salaatin), järjestävät tapahtumia ja kokouskahvitusta ja kuljettavat kirjakuljetuksiamme Lapista. Syntyy säästöä, synergiaa ja mielekästä työtä nuorille. Nuorten työpajakokeilu on ollut valtava menestys Raumalla. Tukemalla heidän toimintaansa, tuet kirjaston toimintaa ja toimit koko Rauman hyväksi. Tule siis hakemaan luettavaa kirjastosta!

P.S. Käy samalla katsomassa nuorten työpajojen näyttely aulan vitriineissä. Naamioita ja muita kädentaitoja!

Kirjastokauhun kourissa

Eräs ystäväni oli suuresti hämmästynyt, kun kerroin hänelle, että kirjastossa on myös autojen korjauskirjoja. Siis ihan niitä mallikohtaisia Haynesin opuksia. Olisi nimittäin tarvittu Hiluxin venttiiliremonttia varten jotain opasta; ei sillä, etteikö remontti olisi ilman kirjaakin onnistunut, mutta olisi pitänyt tietää oikeat kiristysmomentit.

Kysyin siis ensin, että oliko hän jo käynyt kirjastossa. No ei ollut käynyt, ei viimeiseen 25 vuoteen. Hänen mielikuvissaan kirjasto oli juhlallinen ja hiljainen kirjavarasto, jossa vanhat ja raskassoutuiset klassikkokirjat keräävät pölyä ja tiskin takana pönöttävä tuimailmeinen virkailija vaanii katseellaan jokaista väärää liikahdusta tai yskähdystä. Sielläkö olisi jotain hyödyllisiäkin kirjoja?

Ja sitä paitsi eihän kirjastoon voi mennä mitkään remonttihaalarit päällä; heittävät pihalle! Ja miten sieltä lainataan, kun ala-asteikäisenä saatu korttikin on jossain hukassa. Ja mitäs jos se kirja meneekin likaiseksi ja sitten tulee kauheat korvausvaatimukset ja menee maine iäksi. Ei… vaihdan kyllä pakettiauton kytkimen takapihalla, mutta kirjastoreissuihin en rupea.

No, ei sitten. Opas löytyi netistä, ja toimitettiin perille Amerikasta asti. Euron seutulainakorvauksella sen kyllä olisi saanut tilattua kaverini kotikirjastoon, mutta kirjastopelko esti asian.

Hieman alle puolet suomalaisista käyttää kirjastoa edes kerran vuodessa (tässä on tosin otettu huomioon jokainen vauva ja vaari). Hieman yli puolet ei siis käytä juuri koskaan, ja heissä on ihmisiä, joille kirjasto on aivan vieras. Kun yläasteelta on päästy, kirjasto unohtuu lopullisen tuntuisesti. Monella ei ole käsitystä siitä, mitä kaikkea kirjasto tarjoaa. Jos on saanut viimeisen kosketuksensa kirjastoon silloin, kun Koivisto oli presidentti, on voinut hiukan pudota kärryiltä jo. On täällä muutakin kuin Sota ja rauha, Seitsemän veljestä ja Sieppari ruispellossa.

Joillakuilla erikoinen kirjastopelko estää uudelleentutustumisen. Jotkut kuvittelevat, että kirjasto on heille liian sivistynyt. Jotain, mitä kunnon duunari ei kuitenkaan voi tajuta. Jotain semmoista yliopistojuttua, tutkijoille ja semmoisille, professoreille. Hyvin tylsää ja korkealentoista ja turhan jäykistelevää kuitenkin.

Sitten taas jotkut ajattelevat, että kirjastot on tarkoitettu köyhille. Vähän niin kuin köyhäinavustus, että nekin, joilla ei ole rahaa, saavat jotain lukea joskus. Tai pääsevät ainakin sateensuojaan. Lainaaminen on niin epähygieenistäkin, ties mitkä taudit sieltä tarttuvat. Sitä paitsi on periaatteessa epäilyttävää, että jotain annetaan ilmaiseksi, eikä edes yritetä tehdä voittoa. Sehän on ihan vanhanaikaista jotenkin.

Ensimmäisille sanoisin, että tulkaa katsomaan ihan rohkeasti vaan. Kirjoja voi lukea olematta valmiiksi sivistynyt, eikä kaikki hyllyistä löytyvä edes välttämättä ole klassisessa mielessä sivistävää. Joka makuun löytyy, taatusti. Ei täällä pelkkiä klassikoita pyöritellä. Hae edes se Juoppohullun päiväkirja (tai no, älä hae… se on oikeasti huono… mutta hae Fingerpori).

Toisille sanoisin, että tulkaa katsomaan ihan rohkeasti vaan. Omistaminen on niin vanhanaikaista; lainaaminen on tätä päivää. Meillä on hienot tilat, upean laaja valikoima kaikilla pääkielillä, kaikki siistissä kunnossa. 2 miljoonaa Satakirjastojen nidettä tyydyttävät jo vähän vaativampaakin asiakasta, ja maksukykyisille hommataan haluttu teos vaikka maailman ääristä. Tai hae elokuva tai pari fuusiojazz -cd:tä. Lue vaikka uusin Time ja siemaile brunssikahvit ja leivos kahvilassamme.

Mutta turhaan sanon, kun he eivät tätä lue. Kirjastopelkurit.

Korjauskirjoihin palatakseni: myös vanhaan Toyota Camryyn löytyi korjauskirja pääkirjastosta. Hyvä että löytyi, kun piti viikko sitten vaihtaa melkein poikki kulunut kaasuvaijeri. Itse kaasuvaijeria ei sitten löytynytkään koko Suomesta uutena, mutta onneksi sain ostettua siistin purkuosan. Toisin kuin kaverini, en ole siunattu autonasentajan hahmotuskyvyillä ja -taidoilla, ja siksi optimistisesti vartin hommaksi suunnitellusta remontista muodostui kolmen tunnin kärsimysnäytelmä, joka varmasti lyhensi elinikääni ainakin viikolla. Ei olisikaan pitänyt irrottaa sitä kaasupoljinta. Vain luettu ohje on toimiva ohje.

Soitellaan!

Harvalla on työhuoneessaan pianoa, harvalla johtajallakaan. Minullapa on. Minulla on myös rummut. Viulukin löytyy ja urut. Taitaa tuolla olla myös banjo, cembalo ja sähkökitarakin. Täällä on niin paljon soittimia, etten edes muista kaikkia. Täällä on soittimia koko orkesterille. Löysimme ne kirjaston varastosta, jossa ne olivat olleet hyllyllä monia vuosia.

Ennen kuin kukaan ehtii nostaa kohua kansalaisten verovarojen tuhlaamisesta kirjastopalveluiden johtajan musiikkiharrastuksiin, paljastan, etteivät nämä soittimet ole minun, vaan teidän. Joudun luopumaan niistä kohta puoliin, ja kirjaston asiakkaat saavat ne käyttöönsä. Surku sinänsä, sillä eilen kokeilin pianonsoittoa monien vuosien jälkeen ja se tuntui oikeastaan varsin mukavalta.

Tilaa säästääksemme on kaikki nämä soittimet ahdettu yksiin, Yamaha-merkkisiin kuoriin. Kyseessä on siis kosketinsoitin/syntetisaattori, joka on joskus edeltäjäni aikana hankittu, mutta jostain syystä sitä ei muutamaa kokeilua lukuun ottamatta otettu koskaan käyttöön. Pian otetaan. Kaivoimme syntikan varaston hyllyltä ja kas, sehän toimii. Virtajohdon hankinnan ja kuulokkeiden liittämisen jälkeen sillä voi soittaa mitä tykkää, muiden häiriintymättä. Laitamme sen pääkirjaston yläkertaan musiikkiosaston lähelle, ja sitä saa käyttää vapaasti. Voi ottaa hyllystä nuotteja ja soitella, tai improvisoida omasta päästä. Aikaa ei tarvitse varata.

Olen itse aikoinaan tarponut läpi Huittisten musiikkiopiston, instrumenttina piano. Harjoittelu vei aikaa, ja kun koulukin piti samalla suorittaa, tuntui soittaminen välillä aika pakkopullalta. Teoriatunnit puuduttivat ja oppilaskonsertit jännittivät. Kipinä ei jotenkin täysin syttynyt koskaan, vaikka opinnot kunnialla suoritinkin.

Myöhemmin taidot harjoituksen puutteessa surkastuivat. Ei ollut omaa pianoa, jolla soittaa, eikä vanhempienkaan pianolla tullut soitettua. Jotenkin unohtui, että joskus osasinkin jotain. Tietenkin nyt tilanne harmittaa, sillä olen kuitenkin musiikki-ihmisiä: kuuntelen musiikkia vähintään pari tuntia päivässä (jo pelkästään työmatkoista kertyy), laulan omaksi ilokseni ja olisi kiva osata soittaa myös. Varmaan oppisinkin uudestaan, jos vain olisi se soitin. Saisihan niitä kaupasta, tietenkin.

Tuommoinen kosketinsoitin voisi olla hyvä. Mahtuu pieneen tilaan, eikä maksakaan kovin paljon. Eilen unohduin kokeilemaan laitetta vartiksi, mutta sitten havahduin siihen, ettei tässä nyt työaikana voi alkaa konsertoida, ja riisuin haikein mielin kuulokkeet korvilta.

Tuo on nimittäin aika hauska peli, vaikka ei nyt enää tietenkään ihan uusinta uutta tarjoakaan. Ääniä ja efektejä on paljon, ja soittotuntumakin ihan ok. Jostain selkäytimestä alkoi sointuja ja melodioita löytyä yllättävän helposti. En ole soittanut pianolla varmaan kymmeneen vuoteen, mutta eivät taidot kai koskaan häviä lopullisesti.

Jos omatkin taitosi ovat ruosteessa, niin tule kirjastoon ja ala hioa. Kun ulospäin ei kuulu mitään, ei haittaa, vaikket olisikaan mikään Mustonen. Muut asiakkaat eivät häiriinny eivätkä pilkkaa. Jonkun aikaa pitää vielä soittopeliä odottaa, sillä teemme yläkerrassa hieman uudelleenjärjestelyjä, että saamme kaiken sopimaan. Juhannuksen jälkeen lienee soitin kuitenkin jo käytettävissä.

Mistä tulikin mieleeni, että huomenna alkaa kahden viikon loma.

No, tuli se jo aikaisemminkin mieleen.

Hyvää keskikesää!

Sanomalehdestä, päivää!

Voi olla, että kesällä ovat uutisaiheet hieman vähissä. Kesähän nyt jo on, vaikka kesäkuu alkaakin virallisesti vasta huomenna. Kirjastossakin on ollut hieman unelias tunnelma, kun asiakkaat makailevat rannoilla, tai tonkivat hurmioituneina pihojaan, kuin pitkän talven jälkeen syväjäädytyksestä sulaneina.

Kaksi kertaa on kuitenkin tiedotusvälineistä soitettu jutun toivossa tälläkin viikolla. Kirjaston perustehtävistä harvemmin mitään kysellään, mutta kun lanseerataan joku uusi palvelu, se kyllä kiinnostaa. Välttämättä tiedotuksen laajuus ei ole aina ihan samassa suhteessa palvelun merkittävyyteen verrattuna. Sinänsä pieni ja kirjaston toiminnan kannalta vähäinen muutos voi saada isotkin otsikot.
Tämän viikon ensimmäinen juttu käsitteli kirjastolle pientä, mutta periaatteellisesta näkökulmasta kansalaisille erittäin suurta palvelua. Suomessa on tullut voimaan kansalaisaloitelaki, jonka mukaan kenen tahansa virallisesti aloitteeksi nimeämä ehdotus tulee eduskunnan käsittelyyn, mikäli se saa kansalaisilta 50000 kannatusääntä. Tarkoitus siis vaikuttaa lainsäädäntöön, joten mikä tahansa ”jos saan 50000 tykkäystä, niin ajan rollaattorilla Kilpisjärvelle” –tyyppinen aloite ei ole sallittu. Viralliset aloitteet löytyvät mm. sivulta http://www.avoinministerio.fi/. Avoin ministeriö ry on vapaaehtoisvoimin toimiva järjestö, joka tuo kansalaisaloitteita tunnetuksi ja organisoi kannatusilmoitusten keräämistä.

Kannatusilmoituksia voi lähettää sähköisesti oikeusministeriön verkkopalvelun www.kansalaisaloite.fi kautta. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta käyttää nettiä, ja silloin apuun tulee kirjasto. Yhdessä Avoimen ministeriön kanssa monet kirjastot, niiden joukossa Rauman kaupunginkirjasto, antavat mahdollisuuden kansalaisaloitteiden tutkimiseen ja kannatusilmoitusten lähettämiseen lomakemuodossa.

Pääkirjaston lehtisalissa on Kansalaisaloitemappi, jossa on tällä hetkellä ääniä kerääviä ehdotuksia. Jos haluat antaa kannatuksen vaikkapa kesäajasta luopumista ajavalle aloitteelle, täytät kannatusilmoituslomakkeen, ja laitat sen mapin vieressä tolpassa kiinni olevaan lukittavaan postilaatikkoon. Kirjaston henkilökunta huolehtii sitten lomakkeesi eteenpäin Avoimeen ministeriöön ja osaksi kerättäviä viittäkymmentätuhatta kannatusilmoitusta. Jos aloite saa 50000 kannatusilmoitusta, eduskunta käsittelee sen, ja mahdollisesti sen hyväksyy.

Toinen viikon uutinen oli e-kirjoista. E-kirjoista julkaistaan vuosittain pari uutista, vaikka niiden merkitys yleisissä kirjastoissa on hyvin pieni. Usein kysytään, ”uhkaavatko e-kirjat painettuja kirjoja”, tai ”koska kirjastosta saa uusia e-kirjoja lainaksi?”. Ja aina joutuu sanomaan, että ”eivät vielä tunnu juurikaan uhkaavan” ja ”lainausoikeuksista neuvotellaan”.

Yleisten kirjastojen e-kirjavalikoimat ovat vielä hyvin vaatimattomat, eivätkä ne siitä ihmeemmin kasvakaan, elleivät kustantajat suostu tekemään kirjastojen kanssa sopimusta niiden lainaamisesta. Valtakunnallista sopimusta on neuvoteltu jo vuosia, mutta vieläkään sitä ei ole solmittu.

Rahastahan kaikki kiinni on. Kustantajat pelkäävät, että lainausoikeuksien antaminen johtaisi kopiointiin ja sitä kautta myynnin laskuun. Kirjastojen ei ole tarkoitus kustantajia kupata, mutta korvausten pitäisi olla mahdollisuuksien rajoissa. Esimerkiksi Ruotsissa kokeiltiin e-aineiston lainaamista sillä periaatteella, että kirjasto maksoi kustantajalle aina tietyn summan jokaista lainaa vastaan. Sopimus jouduttiin kuitenkin purkamaan, koska kulut nousivat kirjastoille liian suureksi.

Joten: kunnon sopimusta odotellessa eivät Satakirjastojen e-kirjakokoelmat päätä huimaa ja lainaaminenkin on vielä varsin vaivalloista. Lainaamiseen nimittäin tarvitaan Adoben Digital Editions ohjelma (sen saa kyllä netistä ilmaiseksi), ja mieluiten vielä Adoben tili, jotta lainattua kirjaa voi lukea muillakin laitteilla. Tämän jälkeen lainaus on ihan yksinkertaista: haetaan tietokannasta haluttu kirja, kirjaudutaan kirjastokortin numerolla ja klikataan ”lainaa kirja” –kuvaketta. Omalle koneelle tallennettu teos poistuu automaattisesti laina-ajan loputtua, joten sakkoja ei tule. Kätevää sinänsä.

Lapin kirjastoprojektin kuulumisia

Lapin uutta kirjastoa on odotettu kuin kuuta nousevaa. Kuu onkin koko ajan hieman noussut, mutta välillä tuskallisen hitaasti. Nyt se kuitenkin jo selvästi kumottaa kuusenlatvojen tasalla: pohjapiirrokset alkavat olla valmiit, luvat ovat kunnossa, avustukset saatu ja rakentaminen alkaa tänä vuonna.

Kirjastohan rakennetaan entisen kunnantalon tiloihin, sen toiseen päähän, kahteen kerrokseen. Rakennuksen toiseen siipeen tulee kansalaisopiston tiloja sekä asuntoja. Nimenomaan toisen siiven eri rakentamisvaihtoehdot hidastivat hieman kirjastoprojektia, vaikka itse kirjastolla oli jo kaupungin ja valtiovallan siunaus. Koska rakennuksen molemmilla päillä on yhteinen talotekniikka, ei kirjaston rakentamista voinut aloittaa, niin kauan kuin toiseen siipeen tulevien toimintojen laatu ja mitoitus oli vielä harkinnassa. Nyt on kuitenkin kaikki paketissa ja sovittuna.

Uutta kirjastoalaa tulee lähemmäs 500 neliötä, tilat siis kaksinkertaistuvat entisiin verrattuna. Väljä sijoittelu ja modernimpi ja valoisampi ilme kuitenkin aiheuttavat sen, etteivät kaikki vanhan kirjaston kirjat edes mahdu uuteen kirjastoon, vaan poistoja suoritetaan reippaasti. Tämä on kuitenkin pelkästään hyväksi. On tarkoitus rakentaa houkutteleva kirjasto, eikä pelkkää kirjavarastoa. Kirjastossa pitää olla tilaa myös oleskella.

Kirjaston alakertaan tulee lastenosasto, nuortenosasto, henkilökunnan tiski ja takahuone sekä lehtienlukusali. Lastenosastolle kaavaillaan hienoa satu- ja leikkihuonetta paikalla olevan arkistohuoneen uumeniin. Saas nähdä, mitä arkkitehdit keksivät. Teemana on väläytelty esim. Sammalahdenmäen kiviröykkiöiden inspiroimaa satuluolaa. Henkilökunnan tiski on lastenosastoa vastapäätä valvonnan helpottamiseksi.

Nuorten osasto on haluttu erottaa lastenosastosta, ja nuorille onkin tilaa reippaasti. Sekä lapsille, että nuorille on tulossa kaksi nettikonetta, ja lisäksi talossa on langaton verkko omia kannettavia varten. Kehitys kun on selvästi menossa kannettavien tietokoneiden suuntaan. Nuorten osaston vieressä, lasiovella erotettuna on lehtisali, jonne on lisäksi ulkoa erillinen sisäänkäynti. Tämä tila voidaan nopeasti muuntaa kokoustilaksi aukioloaikojen ulkopuolella. Seuran on helppo järjestää kokouksensa lehtisaliin, vastuuhenkilön hankkiessa sivuoven aukaisevan kulkukortin. Lehtisaliin tulee myös AV-varustus, ja siellä on erillinen wc. Kaksi vessaa löytyy lisäksi alakerrasta ulko-oven läheisyydestä. Lehtisalin viereen tulee vielä varastohuoneita ja henkilökunnan sosiaalitiloja.

Kirjastoon tulee lainaus- ja palautusautomaatti, jolloin nämä toimet sujuvat myös itsepalveluna. Hissi ja portaat vievät yläkertaan, joka on varattu aikuisille. Täältä löytyy myös nettipääte tai kaksi, sekä romaanit ja tietokirjat. Korkeasta entisestä valtuustosalista avautuvat nätit maisemat. Istumapaikkoja tulee riittävästi, ja liiallista valoa ja lämpöä hillitään markiisein. Sanomattakin on selvää, että talon ilmastointi uusitaan ja kaikki pinnat kunnostetaan ulkoa ja sisältä. Nykyään hyvin sokkeloisesta rakennuksesta kaadetaan kaikki seinät, mitkä kaataa voi, jotta tilasta saadaan valoisa ja avara. Kahden kerroksen valvontaa helpotetaan turvakameroilla.

Tällä hetkellä ollaan vaiheessa, jossa tilat on piirretty ja hyllyjenkin paikat alustavasti selvillä. Arkkitehdin koneella olevan CAD-ohjelman avulla voi kirjastossa jo liikkua ihan kolmiulotteisesti minne tahtoo. Asiakkaille kirjasto avautunee vasta ensi vuoden lopulla. Monenlaista puuhaa, tekemistä ja suunnittelua on vielä jäljellä.
Mutta kyllä siitä hyvä tulee.

Tarina tilaongelmista ja kuinka ne ratkaistiin

Filatelisteilla oli ongelma. Kokoontumistilat Pyynpään koulun ruokalassa olivat isot, mutta kalliit. Rahaa kerho sai vuosittaisen keräilytapahtuman järjestämisestä ja kokouksien yhteydessä pidetyistä arpajaisista, mutta kokouspaikan vuokra söi tuotot tyystin. Itse asiassa takkiin tuli joka kuukausi. Tällä menolla ei kerho enää monia vuosia keikkuisi, ellei rahanmenoa saisi hillittyä. Ei kerhon vuosimaksuakaan jatkuvasti voinut korottaa.

Jostain pitäisi löytää edullisempi kokoustila, johon kahdesti kuussa kokoontuva noin 25 hengen aktiiviporukka sopisi. Ja mieluummin vähän lähempää keskustaa; valtaosa jäsenistä oli ikäihmisiä, eikä kaupungin laidalle ollut kaikkien helppo tulla. Videotykkikin olisi kiva, sillä filatelistit olivat jo aikoja sitten siirtyneet nettihuutokauppojen ja muun netistä löytyvän tietouden maailmaan. Ilman nettiyhteyttä ja videotykkiä kokous meni vähän turhankin kotikutoiseksi tarinoinniksi. Mutta mistä ihmeestä Rauman keskustasta löytyisi edullista kokoustilaa?

Toisaalla, aivan samaan aikaan, oli ongelmia myös taiteilijalla. Ulkomailla vietetty välivuosi oli tuottanut todellisen luomisen hyökyaallon, ja akvarellitöitä oli siunaantunut kymmenittäin. Aviomiehenkin mielestä ihan kohtuullisia. Noitahan voisi joku ostaakin, hän kerran huomautti. No, mikäpä ei. Vaan miten ihmeessä niitä saisi näkyville? Gallerioissa olivat viikkohinnat päätähuimaavat, eikä niihin sitä paitsi noin vain kadulta edes päästy. Olisi pitänyt olla suurin piirtein matrikkelitaiteilija. Mitäs jos ne nauravat minut pihalle sieltä, mietti taiteilija. Turha yrittääkään.

Ja silti… Maalauksia oli paljon, ja kyllä ne oikeasti olivat hyviäkin. Jonkun pitäisi vain nähdä ne. Pitäisi olla näyttely, niin sitten ihmiset kiinnostuisivat ja portit isompiin ympyröihin avautuisivat samalla. Mutta mistä ihmeestä Raumalla saa halpaa näyttelytilaa? Semmoista tilaa, jossa vielä kävisikin joku? Ihan semmoista tavallista suurta yleisöä. Toivotonta, taiteilija huokasi, eikä pariin päivään saanut luotua mitään.

Mutta hyvin ei mennyt tutkijallakaan. Akatemian rahoitus uudelle tutkimukselle oli ollut riemun aihe, mutta parin viikon kuluttua onni alkoi muuttua ahdistukseksi. Tutkija oli perheellinen mies. Lapset olivat lapsia. Lapset leikkivät, kuten lapsilla on tapana. Koululainen toi kavereita kotiin. Pikkuisen kolmion työhuoneen ovi oli kuin pahvia: tyhjää ruutua tuijottavan tutkijan päässä meteli kasvoi ja kaikui. Ruutu pysyi tyhjänä. Niin menivät päivät.

Illalla oli hiljaista, mitä nyt vaimo kolisutti mielenosoituksellisesti tiskipöydän lautasia ennenkuin meni yksin nukkumaan. Työhuoneen ovenraosta hohkasi kelmeää valoa pimeään asuntoon, ja työhuoneessa hiljaisuuskin ahdisti tyhjää ruutua tuijottavaa tutkijaa. Näin menivät yöt. Näin menivät hermot.

Jostain pitäisi löytää rauhallinen tila tehdä tutkimusta päivisin. Joku paikka, jonne voisi järjestää materiaalin, joku paikka, missä voisi keskittyä rauhassa, ja palata sitten virkeänä kotiin iltapäivällä ja elää niin kuin muutkin ihmiset. Mutta mistä ihmeestä Raumalla voisi löytää jonkun oman huoneen? Yksiön vuokraamiseen ei todellakaan olisi rahaa.

Loppujen lopuksi kaikille kävi hyvin. Aivan sattumalta he nimittäin avasivat Rauman kaupunginkirjaston nettisivut mielenkiintoisesta kohdasta. Filatelistikerhon puheenjohtaja huomasi, että pääkirjastosta voi varata vaikka koko vuodeksi 40 hengen kokoustilan tietokoneella, langattomalla verkolla ja videotykillä varustettuna. Hinta oli alle puolet entisen kokouspaikan hinnasta. Sijaintikin oli paljon entistä parempi. Niinpä kokouspaikaksi muutettiin kirjasto, ja rahanmeno saatiin aisoihin.

Taiteilija puolestaan huomasi, että kirjastossa voi pitää näyttelyn tavattoman edullisesti. Parilla kympillä viikossa saattoi töitään tuoda esille, ja vaikka tauluihin ei hintoja saanutkaan laittaa näkyville, otti moni näyttelyn nähnyt yhteyttä taiteilijaan, ja satanen poikineen vaihtoi omistajaa. Taiteilijan työt huomattiin galleriassakin, ja häntä pyydettiin järjestämään yksityisnäyttely. Eikä kulunut kauaakaan, kun hän oli taiteilijayhdistysaktiivi ja varsin arvostettu akvarellimaalaaja.

Tutkijan onneksi koituivat pääkirjaston yläkerran tutkijanhuoneet. Näistä hän varasi apurahallaan yhden kokonaiseksi vuodeksi omaan käyttöönsä, toi huoneeseen kaiken tutkimusmateriaalin ja vietti joka arkipäivä kammiossaan 4-5 tuntia tehden sitä, mitä mieluiten teki. Iltapäivällä hän palasi kotiin vaimonsa ja lasten luokse ja oli kuin toinen mies. Ahdistus katosi, ja tutkimus lähti suorastaan lentoon. Ja niin kävi, että vuoden kuluttua raportti oli valmis, ja kirjan kanssa lähes päivälleen samaan aikaan syntyi perheeseen neljäs lapsi. Tohtorinpromootio kesällä olikin sitten jo läpihuutojuttu.

Sen pituinen se.

Kirjoja, ruusuja ja heijastimia

Ensi viikolla vietetään taas valtakunnallista Lukuviikkoa. Tiistaina on peräti maailman kirjan päivä. Muita juhlapäiviä ensi viikolla on vaikkapa Pyhän Yrjön päivä, kansainvälinen opaskoirapäivä, Afrikan malariapäivä sekä maailman henkisen omaisuuden päivä, joten ahkeralle riittää juhlanaihetta. Pysytään me kuitenkin Lukuviikossa ja maailman kirjan päivässä, jota myös kirjan ja ruusun päiväksi kutsutaan.

Moninaisten juhlapäivien joukossa kirjan ja ruusun päivä on yllättävän vanha: sen syntysanat lausuttiin Espanjassa 1925 Barcelonan kirjastossa ja jo seuraavana vuonna Espanjan kuningas hyväksyi päivän viralliseksi juhlapäiväksi. Sittemmin tapa levisi kaikkialle maailmaan: idea oli, että miehet antavat naisille ruusun, naiset miehelle kirjan.

Voisi väittää ehkä, että perusajatus oli hieman sukupuolittunut, ehkä sovinistinenkin: naisille kevyttä kauneutta ja miehille jämerää asiaa. Lisäksi hankintahintaakin ajatellen ruusun vaihtaminen kirjaan tuntuu suosivan miehiä.

Kirjasto on kuitenkin ratkaisemassa ongelman ja antaa sekä kirjan että ruusun. Tiistaina nimittäin ensimmäiset lainaajat saavat pääkirjaston tiskiltä kauniin ruusun päiväänsä sulostuttamaan, sukupuolesta riippumatta. 25 ruusua meille sponsoroi Citymarketin tiloissa toimiva City-Kukka, ja tästä heille suuri kiitos.

Kirjastoreissusta selvittyäsi kannattaa suunnata askeleet lähimpään kirjakauppaan. Sielläkin on kirjan ja ruusun päivänä vilskettä. Viime vuoden tapaan tänäkin vuonna julkaistaan vain yhden päivän saatavilla oleva suosikkikirjailijan teos. Tänä vuonna houkuttimena on Jari Tervon kirja Jarrusukka, jonka siis voi saada omakseen ainoastaan ensi tiistaina, ostamalla 10 euron edestä muita kirjoja. Kaikki myymättömät kappaleet tuhotaan, eikä uusia tehdä! Viime vuonna jopa kirjastoilla oli vaikeuksia saada Tuomas Kyrön kirjaa kokoelmiinsa riittävän monta nidettä, saas nähdä kuinka meidän käy nyt. Pitääkö henkilökunnan lähteä jälleen jonottamaan kirjakaupan tiskille?

Perjantaina 26.4. on puolestaan pääkirjastossa lasten päivä. Silloin paikalle saapuu Pikku Kakkosesta tutuiksi tullut poliisikaksikko Maltti ja Valtti ihan ihka elävinä esiintymään ja palvelus- ja partiointitehtäviään suorittamaan. Päiväkodeista aina eka- ja tokaluokkalaisille suunnattu esitys muistuttaa lukemisen tärkeydestä ja teroittaa tietysti mieliin, että maltti on valttia myös liikenteessä. Ovathan Maltti ja Valtti kunnostautuneet erityisesti liikennepoliiseina. Lukemalla oppii liikennesäännöt ja jos sattuu eksymään, ei haittaa, kun osaa lukea opasteita.

Heijastin on tietenkin jokaisen liikenteessä kulkijan ykkösvaruste, eikä sitä sovi unohtaa, vaikka päivät pitenevätkin. Kirjasto teettikin omia tyylikkäitä heijastimiaan tulevaa syksyä varten. Maltti ja Valtti ovat luvanneet jakaa niitä lapsille kirjastossa ensi viikon perjantaina. Kaikilla ei olekaan kännykänmuotoista heijastinta! Tule ihmeessä katsomaan, ja tuo vanhempasikin! Esitykset alkavat kello 10 ja 12. Puolen tunnin esityksen jälkeen poliisit jalkautuvat kirjastoon heijastimia jakamaan. Nähdään kirjastossa!